Riih'tie 5.2. 18

RIIH'TIE.

Tie riihelle kulkee Sonnilan ja Väisälän rajaa, alussa rajapyykki on oikealla puolen, riihenluona pyykki on vasemmalla. Kuvan ottopaikalla oli aikaisemmin sammaloituneet pienet talon perustukset vasemmalla. Kalle Haataisen mukaan siinä on ollut Adam Korhosen perheen ensimmäinen asunto mäellä, siihen kohtaan osuu Alakaivontien linjaus, yhtyen Myllypyrolla Sydänmaan tiehen.

Asunto lienee alkujaan ollut itsellisen asuntona, vaikka ”kiukko-Halosen? Kuka ties, tupa-kamarin kiveykset olivat vain 4x4 metriä sivuiltaan, siitä riihellepäin oli kiviraunio ja kummallinen ”penkka”, ehkä se oli navetassa lehmien parsien alustaksi luotu. Tuo penkka kaivettiin pois, ja vietiin kivinavetan seinään eristeeksi v. 1949. ”Osuus yhteiseen riiheen”, lukee 4 talon kauppakirjoissa, Harju, Pirttimäki (jonka maalla yhteinen riihi on) Kalliola, ja siitä lohkaistu Nyrkkiharju mikä on Viljamin, Heikin ja Pekka Laakkosen osuus Kalliolan tilasta, alkujaan Kalliolan tila lienee ollut Johan Korhosen(nuoremman) osuus Harjun tilasta? Jonka sitten Taavetti Ollinpoika Laakkonen on ostanut. Taustalla näkyvä koivikko kasvaa talon paikalla jonka on rakentanut Taavetti Laakkonen, hänen kuolemansa jälkeen, leski Anna os. Väänänen on siirtänyt talon rakennukset  alimman pellon reunaan.
Koivujen taakse jää näkymä Pitkänmäen koulusta, ja Välimäestä joka on 20 metriä ylempänä Kiukonmäkeä, koulu on riihen kanssa samassa tasossa

Riihen edessä oli leveä piennar ja siinä korkea nurmettunut raunio, siinä oli yleensä ahinlauta jota me lapset käytimme kiikkulautana, oletan kummun olleen kiuas edellisestä palaneesta riihestä? Nykyistä riihtä rakentamassa oli ollut Matti Paldanius (vävy) ja kertonut: ”Hiekkoo heetettiin lapijoella kattolaipion sammaliin piälle”, myös nykyisen riihen kiuasnurkka on palanut ylhäältä ja korjattu.

Riihi on toiminut myös korttipelisalina, kerran oli Piettiä pelaamassa isä ja poika, Tirinpuron Taavetti ja Arttu Parviainen. Taavetti oli kiukustunut poikansa pietistä:

”Lähtöökii pietille ölöhöttämmää?” Arttu oli vain todennut tyynenä: ”Sielläpä tuota itekkii poklotit!”, kieroksella isä ja poika saivat pietin./Jaakko Korhonen.

Toisenkerran Aatu, isäni ja Iso-Eelu olivat pelanneet Venttiä, Eelu ”emäntänä”

Aatu ”veti ylitse” ja heitti korttinsa, isäni ilmoitti: ”Minulla olis' hyvä poeka!”, näytäen ässäänsä Aatulle. ”Eeku potti nokkii”, ”Ee minulla oo nii paljoo!” epäsi isäni. ”Minulla on, potti nokkiin, anna kortti Matille”, ”Jätä nyt ies' pohjat”, pyysi Eelu! ”Eeku koko potti”, päätti Aatu, ”Anna kortti”, se oli seiska! Eelulta pääsi itku. Peli päättyi siihen.

Riihellä on valmistettu puomilenkkejä Lammakkeenjoen uitolle tj. Jussi Heikkisen johdolla, Jussi asui Suurenjoen rannalla Veneheitossa.

Pienet näreet on ensin riihessä haudutettu ja sen jälkeen väännetty vitsakseksi. Hain traktorilla kerran seinäpaneelia Mäntylahden Sahalta, katkottuja puomivitsaksia oli jäänyt rojuihin varastohuoneen alle.

Riihen takana on notko, sen keskellä kulkee Sonnilan ja Laakkosen raja, notkoon kertyi tielle keväisin vettä noin puolimetriä, kouluun kulkiessa jouduimme kiertämään lammikon. Sonnilan puolella oli viljelemättä jäänyt pelto siinä kasvoi syksyisin harmaita isoja sieniä, Ukonsieniä, ne ovat herkkusieniä mutta kylällä ne kuuluivat ”paskasienten joukkoon”. Tämä sieni voi olla "Akansieni?" (keitettävä)muuten voi tulla vatsakipuja

Sota-aikaan nuoret luultavasti käyttivät riihtä ”nurkkatansseihinsa”, kerran törmäsi tätini Olga tupaan huutaen:”Anna äet rahhoo, myö ollaa mänössä tansomaa”. Mummoni etsi kuopukselleen tanssirahan, pihalla odotti seurue johon kuului Haataisen Martta ja pari Luukkosen poikaa ”Risukylältä” jotka tunsin.

Sodan aikaan olin riihen ovelta katselemassa kun puitiin Elma-tädin ahosta, ohraa.

Minua ei laskettu riihensisään, siellä siikasia olisi voinut joutua silmiin, näin varttojen varsien pilkottavan ahinlautaa kannattavien pelsimien takaa, mielikuvitukseni loihti ne käärmeiden päiksi?

Sodan jälkeen huomattiin riihenlattian olevan korjauksen tarpeessa, sillaksi

valettiin betonilaatta, isäni toimi vastaavana.
1946 laitettiin sirkkelisaha tielle, kuvanottopaikalle ja opettaja Partasen sirkkelillä sahattiin muutamia hirsiä Sonnisen tuvan korjaukseen, tuvan päädystä "putosi" yksi hirsi pois.
Sahan ollessa tiellä, vain Joonas Katainen joutui hevoskärryineen kiertämään Väisälän pellon kautta.

Oltiin kouluun menossa kolmisin Juakon Matti ja Martti Haatainen, tiet oli jäätiköllä, lunta oli satanut ja innostuttiin heittelemään lumipalloja riihen seinään, kohteina sisäkattoa kannattavien hirsien päät, ehkä osuin huonoiten? ja lähdin kävelemään koulua kohti, kenkinä minulla oli pieksut, yksi pohjaiset varsikengät joissa ei ole anturoita tai kantalappuja, ehkä otin juoksuaskelia?, mielessä "jättää kaverit", se oli viimeinen muistoni siitä koulumatkasta.
Heräsin koululla opettajan keittiössä, oli jo ruokailuaika, opettaja Hilja Paldanius ilmestyi ja kertoi minun kulkeneen "tärähtäneenä" kouluun tuon 3 kilometriä, opettaja järjesti Martin saattomieheksi ja pääsimme lähtemään ruokailun jälkeen.
Martti kertoi minun hokeneen koko koulumatkan ajan: "Mittee meellä on läksynä?" Martti oli viimein jo korvaani karjunut: "Mittaasoppia ja Maantietettä!" Aamuhartauden aikana olin sentään ollut pulpettini luona, sitten mennyt vieruskaverini Anni Valkosen paikalle, Anni oli tyrkännyt minut omalle puolelleni. Opettaja oli tullut kysymän: "Mikä Paavoa vaivaa?" Olin alkanut itkeä. Ehkä Haataisen Martti oli kertonut jotain koulumatkasta ja opettaja talutti minut  omalle puolelleen

Äitini isä Novalan Jussi Ruotsalainen kuoli kesällä 1947, kylän isäntiä loikoili ateriaa odotellen aittojen edessä nurmikolla. Käki alkoi kukkua joku isännistä totesi:"Eekö käellä oo vielä otransiikanen kulukussa?"
 Rukiinleikkuu myöhästyi, isäni ja ätini olivat leikkaamassa sirpillä, ja täti-Lyyti kävi ainakin kerran, hänellä oli selässään parivuotias veljeni Kalle. Minusta oli huvittavaa tolskata sirpillä tähkiä irti kuhilaan kattolyhteestä.

Saatiin rukiita palkaksi ja niitä kylvettiin riihipeltoon, lajike oli maatiaisruista.

Kun syksyllä ahosta puitiin, mummo toi korviketta riihelle ja ihmeeteli: ”Tiällähä oj'jo puitu? Kun pihhaa ee kuuluna mittää nii ihmettelin mikä siellä on vikana?” Puinen lattia oli toiminut kuin rumpu ja kumina oli kuulunut pihaan saakka. Nyt sain minäkin kokeilla vartalla puintia, huomasin, etten osannut pitää oksavarressa pyörivää vartta niin lujasti, ettei se pyörähtänyt huonoon asentoon, suorassa varressa ei ollut väliä jos varsi pyöri käsissä, nahkaremmi jolla vartta oli sidottu varteen, pysyi pyörityksssä ”hepin takana”,kunhan varoi ettei nuija päässyt lyömään kyynärpäähän. Taidon karttuessa opeteltiin ”olanvaihto vauhdissa”, tahdin sekaantumatta, onnistui sekin, ainakin joskus, ”Mikä lämpimässä riihessä on olla?” Parin kanssa puidessa homma on kuin tanssia, rytmikästä touhua, yksin puidessa on tylsää tissuttelua.

”Siltaa käännettäessä” pistelee ohdakkeen ja Pilliheihän piikit, viimeistä riihtä puidessa 1961, huomasin silmännurkassa siikasen, peilin kanssa sain vedettyä sen pois, saattoi olla jo kyynelkanavassa?

Riihen puintia tuli katsomaan Taavetti Laakkonen, otti jyviä käteensä ja alkoi päivitellä: ”Ne on ku oravankynsiä, ottooten meelta kunno ruista sej' jyvät on aenae kaks'kertoo suurempia!” Ei ehkä siltä kertaa neuvo mennyt perille, mutta oli meilläkin myöhemmin Taavetin ruista. ”Jos on vanhassa varoa, ala panna Pietarista.!”(29.6.) On ohje Rukiinkylväjille, muisteli isä-Matti

Ruumennuksessa oli kaksi ”viskuria”. Hannes Sonninen oli ostanut tehdastekoisen, ja Novalassa oli samanlainen, kerran äitini Lyyti kertoi: ”Se Taavetin viskurj on Novalan entinen!” Olisikohan Hermanni pojan tekosia?

Kaksi ratasta on tietysti valimon teoksia, ja kampi, akselit ja laakerit taottu pajassa, mutta muun on voinut nikkarismies tehdä kotonaan, ”Seepra-mies”, oli Novalaan tehnyt kyläkeinun riihentaakse, istuttanut pihlajat pihaan, korjannut Pihanpään uunin ja korsteenin, että Käsityöopettaja Johanna Kauhanen saattoi käydä asumaan.

Maailma muuttui, oli aikomus laittaa kuivuri, kokous kutsuttiin kokoon ja riitaa tuli siitä mistä kuivuri rakennetaan. Isäni ehdotti kiviseinäistä, väittäen: "Kuivuria pallaa niim paljo, että se kannattaa tehhä kivestä?" Hirsirakenteinen sai äänistä  enemmistön, isäni luopui hankkeesta, Kumpulan isäntä Lassi Kumpulainen jäi isäni kaveriksi. Kerättiin talkoolla tukit ja sahattiin hirret, tapuloitiin Laakkosen maalle riihinotkon lähelle, sitten asia unohtui, vain Peltolan Jaakko ilmoitti: "Se meejän kuivurj on Varma niminen, se ee pala!"  Sitten tuli uusi innostus, isäni lienee ollut sitäkin vetämässä, käytiin tutustumassa Rumpukassa, Rajamäessä Karhusen talossa tutustumassa sellaiseen, semmoinen hankittiin. Riihen osakkaat suostuivat antamaan riihen kuivurihuoneeksi. Aidaskoituneet vanhat hirret Laakkosen kentältä setäni Antti osti ja sahautti laudoiksi, niistä tehtiin Jurkkolan niitylle lato.
Uusi kuivuri oli pystymallia, ja ensimmäisessä käytössä paljastui sen heikkous, siilossa jyvät eivät kulkeneet toivotulla tavalla, pohjan suuttimen ympärille jäi märkiä jyviä parisäkkiä. Pari yötä toimin minäkin kuivurin hoitajana ja se ärsytti vietävästi kun osa jäi aina märäksi.
Sitten alkoi rukiinviljelyn uusi innostus, riihi oli palautettu vanhaan virkaansa, höyryluukku oli laitettu etuseinään, sitä ei ollut entisessä asussaan.
Kesälomalla 80-luvulla tyttäreni Tuire sai inspiraation ja päätti serkkunsa Jennin kanssa järjestää mehupirskeet riiheen, tj. Simo Hämäläinen toteutti tiedotuksen, väkeä oli riihi puolillaan. Kuultuaan Tuiren arvelut "paljonko voisi pyytää mehulasista?" Lyyti Mummo torppasi pisnekset: "Minä maksan puhvetin!".
Muistona Riihitansseista on pätkiä Videolla, yleisöä istuu riihessä, Kivimäen Matti Mehtonen vaimoineen, ja Santtu poika valittaa äidilleen Maijalle saamistaan rukkasista.