. Antti Paavonpoika Väisänen sai rengin pestin Iso-Wäisälään, ukkinsä Jussin kotipaikkaan, hän piti itseään onnekkaana leipää oli ainakin tiedossa jos osasi palvella isäntäväkeä oikein. Vanhana isäntänä oli ukin nuorempi veli Henrik, emäntä Marketta Kauppinen, nuori isäntä oli myös Henrik ja hänkin iältään niin vanha että olisi käynyt isäksi Antille. Talossa oli myös piikoja jotka tietysti alkoivat vongata uutta renkiä miehekseen ja siten päästä perheelliseksi, Antti oli poikkeus, hän valitsi vanhimmasta päästä kolmetoista vuotta itseään vanhemman Maria Sääsken. Antin ja Matti Sääsken ja Anna Väisäsen tyttären, avioliitto solmittiin vuonna 1865 jolloin Nerkoolla kaivettiin kanavaa niemen poikki ja väkeä kuoli paljon nälkään.Kiukonmäkeläinen torppari Tahvo Haatainen ajoi heinälavetilla ruumiita hautuumaalle. Äitni mummo Karoliina Ryynänen, Kärkkäälän piika oli myynyt leipiä kanava työmaalla. Antti ja Mari uskoivat tulevaisuuteen ja he olivat saaneet Ruunakaarre nimisen torpan hallittavakseen. Samuel poika syntyi 1867, äiti oli 40 vuotias! On merkillistä miksi Antti ei vaatinut nimeksi isänsä nimeä Paavoa, yleensä ukinnimi tuli esikoispojalle kaikkialla suomessa? Iisalmen Seurakunnassa on usein lapsensyntymän kirjauksessa isän ja äidin nimen jälkeen merkattu synnyttäjän ikä! Antti on päässyt lampuodiksi Ala-taloon, osaan Iso-Wäisälästä ja talon omisti tuolloin Samuel Sääski, mikä on saattanut olla osasyynä nimenvalintaan, Samuel kuoli vuoden alussa 1870, mutta oli pantu varakappaleen siemen alkuun ja Paavo syntyi jo syyskuussa. Paavo lienee käynyt kouluakin vähän aikaa kirkonkylässä, hänellä oli hyvä lukutaito, nikkaroimaan hän oli jossain oppinut, oli höylät, simssit, olashöylä, vatupassi ja vannesaha, myös tuohitöitäkin hän oli oppinut tekemään ja politikoimaan Jostain syystä Lampuotina oleminen Antilta Alatalossa loppui ja hän teki kontrahdin Puulaakin, Pällikkäällä asuvan Juho Lappalaisen kanssa. Muuttokuomia lienee ollut useita, ja torppareita oli Nerkoolta hevosineen auttamassa, myös Lautalammin torppari Asarias Kesti joka oli kymmeniävuosia myöhemmin ihmetellyt sedälleni: ― Minkä tähe Antti lähti poes Nerkoolta, sil'lolj kaekkee siellä, niitäe ruissäkkijä olj monta, meellä ee siihe nähhe ollu mittää! Jussi Lapppalainen oli leski-emännän aviomies ja talon lapset olivat Rusasia sukunimeltään, taloa lienee kutsuttu ”Rusalaksi”? Vävy oli nimeltään Räsänen ja talon kutsumanimi muuttui Räsäläksi ja on sitä vieläkin. Kauan ei Bolagsman-kontrahti miellyttänyt Anttia? hän muutti Nilsiän Pitkälänmäkeen Sopenmäen torppariksi, myös siellä renki Hemming Rissanen oli nainut Ollikaisen lesken Kaisa Paldaniuksen. Hemmo ei ollut saanut opetusta talonpitoon, joten lopputuloksen saattoi arvata? Hemmolle ja Kaisalle syntyivät kolme lasta Johanna *1877. Antti ja Liisa tuolloin ukkini ja mummoni tiet yhtyivät ensimäistä kertaa, sitten oli muutto Pellonpäähän Laakkosen taloon Pitkänmäen kylään loisiksi, mukana oli myös Marin yhdeksänvuotta vanhempi sisko Anna Kaisa Sääski, (Jakob Poikosen leski), siskokset lienevät jo kuolleet Pellonpäässä asuessaan? Liekö Sopenmäen pakkohuutokaupasta jäänyt sen verran talon perijälle Joeli Ollikaiselle, että hän saattoi ostaa aivan Pellonpään viereltä Rinteen tilan, jossa oli pieni mökki? Paikkaa on kutsuttu myös Oriahon rinteeksi, tapauksesta jossa raivostunut mies pieksi oriinsa kuoliaaksi Tuon mökin Rippikirjassa mainitaan piika Anna Johanna Rissanen 1877. jossain täytyi olla kirjoilla, muuten kuului irtolaisväestöön. Antti Väisäsen sisar Kristiina oli avioitunut Simo Martikaisen kanssa joka omisti Savonjärvellä Heikkilän talon. Paavo on oppinut käymään tätilässä kylässä, serkut Heikki ja Paavo olivat innokkaita metsästäjiä ja kalastajia, heidän rihlakoillaan ukkini oppi hyväksi ampujaksi, öinen kalastus, tuulastus lienee ollut myös Savojärvellä kyläillessä opittua?
Johanna Rissanen oli pestautunut piiaksi Heikkilään ja kyläillessään tätilässään serkku Paavo Martikainen esitti puhemiehenä Johannaa ukilleni Paavolle, kihlaus on tullut ja avioliitto. Iso perheraamattu on annettu seurakunnasta lahjaksi ja 13. 9.1901 on syntynyt tytär Maria, vanhemmat lamb. Paavo Väisänen ja Johanna Rissanen, Ollikkala N:48 kummeina piika Mari Hynynen ja tal. tytär Eeva Karoliina Nissinen, Pökkelöstä(Mummoni äidin puolelta!)
Paavo on tehnyt lampuotikontrahdin Mattilan mökistä, koska hän on jo kirjoilla Kiukonmäellä Ollikkalan kylässä N:48. Sinne ukkini toi nuorikkonsa, ja pienen Marin leikkiessä lattialla, tupaan saapui nainen, tervehdyksen sanottuaan jatkanut: ―Oljpa kenen laps' tahasa, nii on Marj' Siäske näköne? Mummoni oli esitellyt itsensä ja kertonut Mari Sääsken olleen lapsen mummon, koska Maria Sääskestä ei ole valokuvaa, ei yhdennäköisyyttä voi verrata, ja kun tutustuin Rissasen sukuun, ja heidän kasvoissaan esiintyvään vahvaan kulmankaareen, eppäilen naisen puhetta, ehkä hän oli selvillä mokin perhesuhteista ja odotti palkkioksi kahvia? Mattilan torpassa oli tietysi piika ja hänen luokseen oli pyrkimässä naapurinpoika Kalle Haatainen, vanha Antti oli yhyttänyt tytön aittaan pyrkijän ja komentanut: ― Ottaap sen natkun mukkaasa ja viep' mehtää, ettee pilloo vuatteeta! Kallea on saattanut pelottaa? Olihan jo levinnyt juttu Antin kourien otteesta? Kalle on tuohon aikaan ollut jo aikamies, hänen kerrotaan käyneen yöjalassa jo kun ei osannut vielä kunnolla puhua, ja solkannut aitan ovella: ― Tyttö kuule, noote ylös! Kalle itse myönsi ”hänen kielessään olleen jänteen vuoksi puhuneensa huonosti, kun jänne katkesi suohaudanjäällä luistellessa, kirous onnistui oikein, oli mentävä ihan äidille kertomaan: ― Minä ossoon nyt kirotakkii, perkele! Lempi leiskui vanhemmankin väen keskuudessa, vanha Antti lienee ollut Oidipus-luonne ja hän ei nuoria piikojahimoinnut?
Mutta rajantakana odotti toinen viettelys Taavetti Ollinpoika Laakkonen oli ostanut maatilan ihan Mattilan viereltä, Ahvennuspurosta, Tuakkilan rajaan, N:47. saakka ja Taavetin leski-äiti Otteljaana Hiltusella oli vielä miehentarvetta. Talouksilla oli yhteisenä vesipaikkana lähde maiden rajalla, jyrkän rinteen alla ja siellä se tapahtui! Antti kertoi vesireissulta palattuaan: ― Otteni hyppeni! Siitä omaiset ymmärsi, että Otteli oli näyttänyt kuinka jalan nousu on kepeää leskellä, vaikkapa hypellä. Kalle Haatainen on kertonut toisen tapauksen, he olivat veljensä Robertin kanssa halunneet hakea nauriita Mattilan halmeesta, Kalle oli kävellyt pihaan ja jutellut Antin kanssa, Roopi meni halmeelle varkaisiin: ― Kyllä kaet se Antti arvasj meejän aekeet? Siinä seisoessa oli kuulunut pyssyn laukaus, Kalle oli huomauttanut: ― Ampuvat pyssyllä? Siihen Antti: ― Se ampuup' jolla o ruutia!
ANASKI Tuolloin oli Mattilan lähellä suon takana Mörköharjussa on ollut erikoinen asumus Ananias Koposen perheen asunto, maahan kaivettu kuoppa. (Siitä on yksityiskohtainen kertomus Kauppis Heikin, Anaski kirjassa) Kylän miehet olivat kokoontuneet Anaskin luokse ”Pelaamaan kahvipannua”, kierroksen hävinnyt oli maksanut Lienu emännän keittämät kahvit. Kerran ukkini oli käynyt ulkona tarpeillaan, palattuaan kuoppaan siellä ilo oli ollut ylimmillään, Anaski oli tehnyt hölmön virheen ja ollut vihainen, yleinen iloisuus oli tarttunut myös ukkiini ja hän oli nauranut mukana, silloin Anaski oli vihaisena ärjäissyt:―Mies naaraa, eekä tiijä asijookaa! Tuota ei kerrota Kauppis Heikin kirjassa, toinen on, Anaskilla oli ”ohimovika”, hän saattoi kellahtaa selälleen maahan ja survoi tyrää vatsaonteloon: ―Pittää tuasj vettee tuo ankkurjkello! Ukkini oli ominut itselleen monia kirjasta lukemiaan Anskin juttuja, niitä isäni toisteli meille. Mummolleni Anaski oli povannut ”Viis' totta ja viis' valetta” siitä mummoni muisti alun: ―Saanaa näät' syntynnee! Ja hankeen kun kussoo nii reekä jiäp'. Kerran Anaski oli kulkenut lypsytarhan ohitse, joku oli tiedustanut: ― Minnekkäs Lienu jäe? Anaski siihen: ―Tuonne se jäe rynkyttämmää! Mummoni selvensi: ―Seel' semmone langettavataatinen!
Luvan Anaskille maa-asunnon kaivamiseen lienee antanut Adam Korhonen *1856, tuo alue yhdisti Kiukonmäki tilan N:48, Ahvennusmäkeen N:51. Mörköharjusta Anaskin perhe on siirtynyt Iisalmen Ahmonsaareen Harjun tilasta N:48 lohkaistun Pirttimäki N:48/3:n omistaja Lappalainen kielsi ”Aatilan” lehmien kulkemisen maansa halki, siitä oli syntynyt vaikea riita, hyvä ettei miesmurhaa tapahtunut! Riidan aikana Aatilan lehmien täytyi kiertää koko Harjun tilan alue Mörköharjun kautta, myös siellä oli ”Karjasilta” (Telataival) Pirttisuon ylitse. Lappalainen on myynyt talonsa Bergmannille, joka oli naimisissa Aatin sisaren Loviisan kanssa, silloin lienee lehmien kulkeminen taas vapautunut, vähäksi aikaa? Mutta Bergman mutti Aittomäkeen ja tilalle muutti Antti Kasurinen kirvesmies, joka oli uudenaikainen maanviljelijä, ja perhe oli oppinut herrastapoja jostain? Kinkeriin saapuneelle kanttori Iisakki Hirvoselle emäntä kiikutti tervetuliaisiksi prikulla kannullisen vettä, ja juomalaisin, Iisakki jonka ”kahvihammasta jo kolotti”, oli ottanut vesilasin ja lausunut: ― Tämä se ee kiimaa nosta, jos ee lammaankaa laske! Jopeksen kosto! Antilla oli puintivuoro 4-talouden yhteisessä Mäen-riihessä, se oli jaossa jäänyt Pirttimäen alueelle, ja ahosta puimaan hän oli saanut kasakan naapurista ”Jopes” Paldaniuksen, Antti oli hakenut aamukahvin nyytissä pihasta ja tietäen hyvin Jopeksen mieliruoan naurispuuron, ja ”kuriillaan” leikitteli: ― Näkyvät akat pihassa naariita kuorivan! Jopeksen käsi joka jo tavoitteli leipää pysähtyi, hän ryyppäsi pelkän kahvin ja palasi riiheen puimaan. Aamiaiselle täytyi riihi olla puitu ja uusi ahos sisään laitettu, sellainen oli yleinen käytäntö. Saunassa käynnin jälkeen Jopes ja Antti tulivat aamiaiselle, Jopes myhäillen pöydäntaakse seinän viereen, odottamaan naurispuuron syöntiä. Pöytään kannettiinkin pata piimävelliä, Jopes köllähti penkille pitkälleen, kasvot seinäänpäin, eikä suostunut syömään. Antti houkutteli aikansa mutta ei saanut kasakkansa mieltä muuttumaan, pila ei enää tuntunut Antista ollenkaan huvittavalta, hän tiesi kuinka Jopeksen suolia nälkä kurni.. Antti Kasurinen oli salvanut Vesulan talon ”avvaemet kättee” periaatteella, kertoi Otto isäntä, tupa oli yllättävän korkea sisältä, liekö ollut jotain kartanomuotia? Olihan Vesula lohkaistu Savonjärven Kärkkäälästä niemelle, ennen Savonjärven laskua. Otto esitteli:―Tuonnii saran kohalla ”Röhkä” kerto pitäneesä verkkojaa. Röhkä-Lassi oli alkujaan Vesulan-Lassi, myöhemmin ”Vesulaton-Lassi”. Kahvilan pitäjä Teuvo Kaikkonen oli piirtänyt asiakkaistaan kuvia, Röhkä on lihava mies, tuohesta punottu kalakontti sivullaan, olalta roikkuen.
Pirttimäki ei miellyttänyt kauan Kasurisia, muutamia sarkoja suolle oli mäen pohjoispuolelle raivattu, seuraavaksi siihen muutti Herman Ruotsalainen Novalasta, mutta syntymäkodin vierestä tuli tilaisuus ostaa Uudispiha Nova Ruotsalaiselta, Hermanni muutti Uudispihaan, Taavetti Parviaisen naapuriksi, saaden nimen ”Seepra-mies!” Räätäli Taavetti Parviainen oli Novan lankomies ”Tuakkilan vävyjä”, Taavetti kutsui Novaa ”mansikka-nokka” nimellä, uuden Mansikka-talon mukaan, Novalla oli koukkunenä ja myös ylähuuli myttyrässä. Pirttimäkeen siirtyi Jahvetti Ruotsalainen, jolla oli suuri perhe ja rehevän muotoinen Johanna emäntä. Talossa ei ollut omaa saunaa, mutta Harjun lampuodiksi muuttanut Paavo Väisänen antoi naapurinsa kylpeä saunassaan, yhteiskylpyä, mukaan tuppasi myös Kalle Haatainen, naapuri toiselta puolen, uuden Pohjoispään talon omistajana, siellä kylvyssä hän saattoi ihailla rehevät muodot omaavaa Jahvetin Johannaa. Jahvetin poika ”Iso-Eelu” oli lähdössä Rippikouluun kirkonkylälle, Jahvetti antoi viimeiset neuvonsa:― Eläkä osta niitä mykkylöetä ja mäkkylöetä, eläkä mää paj'jaa, nokkeevat siellä silimäsj'! Kurin pito oli myös kovaa, iltasella Jahvetti saattoi määrätä: ― Eeli ja Johanna suavat syyvä, muille ee leevän kuuttia! (Leivän puolikasta) Lienee kuri ollut tarpeen, Jahvetin tytär oli leikkinyt kotia Matin ja Oskarin kanssa, viimein tyttö huolestuneena kysäisi:― Mittee minä nyt kerron kotona? Matti oli neuvonut: ―Kerro iha mitä tahasa, kuh'ha et sano, että myö on naetu sinua! Eelu sai pienestä Kivilammesta uistimella 2 kiloisen hauen, uistelu loppui siihen ja poikajoukko juoksi kotiin, ja Eelu päätti:―Mittee minä ite pyyvystän, sen minä ite kanssa syön! Äiti teki suolista keiton muulle perheelle. Iso-Eelu lienee ollut ronkeli ruuan suhteen? Oli kerran valittanut leivästä: Tämä on ihan viäräkii äiti Johanna oli sovitellut: Mutta suoraa se ampuu! Jahvetti muutti Horsmanmäelle? Jahvetin Ellen-tytär asui 60-luvulla Horsmanmäellä, tunnistin hänet veljensä Eelun piirteistä.
Sieltä Horsmanmäen Tannilasta Sonniset muutti Kiukomäen Pirttimäkeen, Ollikkala N:48/3 suku omistaa sen vieläkin. Tannilan omistaja, verenseisottajana tunnettu Leppäkosken Reettu Eskelinen lienee kyllästynyt hallanarkaan paikkaan ja halusi viljellä peltoja joita pakkanen ei koskaan tavoittanut? Väisälä Ukkini Paavo oli tehnyt kontrahdin Aatu Korhosen* kanssa Harjun tilan Ollikkala N:48/7 pidosta, sopimukseen kuului: Yksi raunio vuodessa oli siirettävä pellolta pientarolle, ja yksi sarka perattava Pikkuniityn suolle, siihen samaan notkoon jonne Kasuriset olivat sarkojaan raivanneet, sekä tietysti isännän perheelle ylöspito kesäloman ajaksi. Liekö ollut myös rahallista korvausta, siitä en tiedä?
Lampuoti kontrahtia laadttaessa Aatu on ollut alaikäinen, asiakirjan lienee allekirjoittanut vanhempi velin Johan? Hän lienee saattanut veljensä Kiirunaan ja jatkanut itse Kiirunaan kalastajaksi.
Aatu Junnunpoika Korhonen 1894 oli mennyt Kiirunaan kaivostyöhön, haki sitten kesälomallaan Roivaalasta, siellä piikana olleen Johanna Ruotsalaisen vaimokseen, ja seuraavana kesänä Olga tytär oli sitten mukana kesälomalla. Aatun sisar Johanna oli nainut Matti Paldaniuksen, ja Matti oli rakentanut torpan Johannan perintömaalle Humalamäen itäiselle rinteelle, tilus lienee yltänyt Kumpusen lammen rantaan saakka ja Tuakkilan, Yläpiha N:47rajaan? Kesälomallaan ”Ruotin Uatu” halusi käydä sisarensa uudisraiviolla kylässä, tietäen, että sinne oli vain ”kinttupolku”, jätettiin esikoinen Olga lampuodin muijan Johannan hoitoon, tietysti tenava alkoi vikistä ja itkeä mummoni hyssytteli ja huasteli savvoo tytölle, ei auttanut mummoni koetteli ruohtiakin:―Ten heeratu oksa, kuketimuklatu kerska! Tyttö vain rääkyi ja Johannan oli viimein uskallettava, avattava kapalot ja vaihdettava kuivia kapaloita, isännän esikoiselle, rauha palasi. Vuodet vaihtui, raunioiden siirrot unohtui ukiltani, samoin uusien sarkojen kuokkiminen suolle. Kylällä kulkeminen ja politikointi oli mukavampaa. Kylältä kotiin palattuaan ukkini oli ihmetellyt tulitikkuaskin taskustaan löydettyään:―Keltääm min'noon tuonnii ottanna? Samaa kuului Humalamäen uudisraiviolta, kulkija oli mummolleni kertonut:―Ee pitäsj kahen kaaniin männä yhtee, siellä ne kaskellaa Matti ja Johanna istuuvat vua kantoen piässä vastakkae ja naaroo herettelivät toesillee!
Leivinuuni oli korjauksen tarpeessa, oli saatu Helppi niminen muurari sitä korjaamaan, muurarilla roikkui pitkä valkoinnen parta vyötärölle saakka, joten häntä kutsuttiin Ukko-Helepiksi. Muurari lienee ollut ahkerampi talonväkeä ? ja meni yksin muuraukselle jättäen Väisäset ruokalevolle, sitten oli tullut herätys, tuvasta kuului avunhuutoja, muurari oli asetellut suurta kiveä paikoilleen ja parta oli jäänyt kivienväliin, eikä hän ominvoimin päässyt irti pinteestä. Samainen Help lienee johtanut maantien linjausta ja tekoa uuteen paikkaan? Setäni Antti käytti puheessaan sanontaa ”Heleppi-välj”, tienteko lienee jotenkin jaettu pätkiin talon varallisuuden mukaan, tie on myös pyritty tekemään suoraksi, kuten on Humala-, ja Kiukonpurojen väli, jatkuen suorana vielä Riitta-Mari suon ylitse Humalaharjulle saakka. Horsmanmäkeen päin suorat tienpätkät jatkuu, olin bussin kyydissä Lampiensalmesta salolle päin, vuoro Iisalmeen, kun erään mäenpäältä nähtiin etäällä yksi valo, sitten syvänotko vei näkyvyyden, kun jälleen noustiin kumpareelle , lähellä edessä oli autonvalot, kuski hätkähti ja mutisi:―Minä luulin, että sieltä tulee..? Niin luulin minäkin sieltä tulevan moottripyörän. Nuo syvät notkot koitui Olli Kiiskisen surmaksi, hän oli Seitenoikeen voimalaitoksen konemiehiä Oulujoella, vapaapäivinään kotonaan ja jäi maantiellä auton alle. Matti Paldanius oli timpurimiehiä ja salvoi mökin lisäksi suurehkon tuvan Humalamäen rinteelle, sen sisälaipion vasojen kannattaja hirttä katseli kerran Oskari, Matin poika:―Muistan, kun tuokii kuus vielolj pystyssä Kumpuser rannalla Ruotin Uatun perhe kasvoi Kiirunassa, syntyi Helmi, Elpi, Eini ja Hannes, Aatu joutui kaivos onnettomuuteen, ja häneltä amputoitiin jalka polvesta, ja kaivos firma koulutti hänestä sorvaajan proteesin avulla hän könttäsi käydessään Kiukonmäellä. Kerran oli tullut puhetta Niini-puista, Aatu oli ilmoittanut niitä olevan hänenkin metsissään ja kompuroinut lepikoissa, yhtään enää löytämättä!. Kaskeaminen oli tuhonnut tyystin tuon puulajin Kiukonmäeltä. Kerran Aatu oli pyytänyt hevoskyytiä Polvimäkeen:―Oltiin Heekin kanssa yhtäaekoo rippikoolussa, ja oes mukava tavata tuttuja pitkästä aekoo! Sehän oli suorastaan käsky isännältä ja Isäni oli joutunut hevoskuskiksi, matka oli tehty Rasimäen kautta, siellä on matkalla vetinen suonotko, ”telataival” jota oli teloiteltu pöllinpätkillä, mitenkähän lie menty kärryillä suon ylitse? Polvimäki on entisiä Väisästen taloja, emäntä oli omaa sukuaan Partanen ja ottopojan Heikin täti sitten ei ollut enää talossa perillistä Väisänen meni Lamminkäyrään Partasen taloon ja esitti asiansa:―Onko teejän poejissa halukkaeta isännäks Polovimäkkee? Partasella oli useita poikia, Tuomas niminen lähti mukaan, mutta hänelle tuli pian koti-ikävä, ja Tuomas hilippasi kotiinsa. Väisänen tuli seuraavana päivänä etsimään ”poikaansa” Tuomas ei ollut enää halukas lähtemään, mutta Heikki lähti, hän viihtyi talossa ja hänestä kasvoi Polvimäen uusi isäntä! Ruotin Uatun lapset saivat Kiukomäessä myös kylpeä savusaunassa Mari ja Lyyti olivat oppaina, kun he löivät löylyä, Aatun tytöt kiljuivat:―Heitä kylmää vettä kiukaalle, heitä ihan ämpärillä! (Vielä 60-luvulla meillä vieraillessaan Olga, Helmi ja Elpi? nauttivat saunasta, käyden jopa kylmässä saunassa aamuisin peseytymässä.) Äitini kysyessä miten he peseytyivät Ruotsissa? ―Kökis! Kuului vaisu vastaus. Ruotin Aatun tyttäret olivat kerran kävellessään Novalan pihamaalla huomanneet: Ajatella! Tämä on äidin koti? Aatu Korhonen myi kerran Harjun talon Nova Ruotsalaiselle (Mansikan isännälle), sitten hän tuli katumapäälle, ja perui kaupan:―Isältä suatua perintöö , en voe millää myyvä! Langon, Matti Paldaniuksen talonrakennus myös oli rahoitus vaikeuksissa, kerran Kiirunaan lähtiessään Aatu oli Ukilleni ilmoittanut:―Kun tulloo lumikelit, nii suat ajjoo sem Matin tekemän salavoksen hirret tänne, ja laeta ne johonnii kohti tänne pystyy? minä omistan nyt sen salavoksen! Vanahatupa oli ”palokinkerin” jälkeen kiireesti kyhätty, aitta on tuotu Linnasalmelta, kertoi isäni, Kumpuselta tuotua salvosta ei liitetty entisen jatkeeksi, vaan koottiin entisen viereeen, lähemmäksi kyläntietä.
Myöhemmin, Aatu möi talonsa kauppias Puuruselle, oliko Aatu vaatinut Puurusta myymään pihaosuuden Paavolle? Kauppakirjassa lukee, että Klaus Puurunen on myynyt n: 48/7 Paavo Väisäselle. Valtion antamaa maksua vastaan.(Kauppaa on käyty v. 1929, ja Paavo kuoli v.-32, ehkä talon osto rasitti niin että tuli sydänkohtaus?
N:51 osuutta, metsäpalstaa, sen oli ostanut kauppias Klaus Puurunen. Aatu oli kertonut langolleen aikeestaan myydä talonsa Paavolle ―Ennen tok' vaekka ukko-mustilaeselle ku Väesäs puavolle! Oli Matti kommentoinut. Myöhemmin rakennettu vanhasta tuvasta kammarit salvoksen jatkeeksi, väliin on tehty porstua ja sen rinnalle ”pohjahuone”, sinne oli asennettu Alfa Laval merkkinen separaattori mestarina on ollut Aro Ahonen. Mattilassa on yhteenaikaan asunut Jooseppi Ryhänen, hän oli pitänyt myös kauppaa, kerran oli Väisälän Johannan kahvihammasta alkanut pahasti kolottaa, hän oli ottanut kapallisen otria päällyshameensa helmaan ja kävellyt kilometrin kaupalle, pyytäen vaihtaa jyvät kouralliseen kahvia. En tiedä onnistuiko vaihtokauppa? Jooseppi on muuttanut Pitkänmäen taakse, Heinälehdolle ja Mattilaan on muuttanut Matti ja Johanna Paldanius suuri lapsijoukko mukanaan, yhteensä viisi lasta. Paavo Väisäselle syntyi vielä enemmän, peräti kahdeksan, joista Heikki on kuollut muutaman vuoden ikäisenä, aitassa kalmon suusta oli noussut iso mato suolinkainen, joten yksi syy menehtymiseen on saattanut olla aliravitsemus? Matti Paldanius on pitänyt sivutoimenaan myös poliisin vakanssia, hänellä oli ollut virka-ase, naapuri oli kuullut Mattilan Johannan komentavan lapsiaan:―Pankoo poes se isännö Mauser! Lapset oli leikkineen isänsä aseella. Tärkein hetki Paavon ja Matin elämässä lienee ollut, kun posti Tuomas Rönkkö ehti Aatilaan asti kierroksellaan? Kumpi ehtii ensin lukemaan Savon Sanomia, ja mitä Ierikka on kirjottanna. Myös pakinoitsijan nimestä, ”herra Kononen” ja ”joutokohvi”, eli Paavo olivat kiistelleet, onko se Jerikka, vae Ierikka? Setäni Antin ja isäni mukaan ukki oli kannattanut Ierikkaa! Ollessamme koululaisia, pakinoitsija kirjoitti edelleen, minä ja Matti kiisteltiin nimmerkistä myös, minä taisin olla Jerikan kannalla? Isäni arveli Aati isännän pinnan olleen kireällä vieraista:―Kun kesker ruppeeman tullaa lehtiä lukemaa nuapurii, eekä pysytä omalla työmualla! Kiukonmäki, Ollikkala N:48. Adam Korhonen * 1801. Lienee kyllästynyt riitelemään Halolan Herrasväen Schild;ien kanssa ja suostui vaihtamaan Halolan Korholan Kiukonmäen tilaan, Adam on saanut myös paljon lisää varoja Viannan koskiosuuksistaan? Noista osuuksista oli käyty oikeutta jonka Korhonen oli voittanut, käräjät lienee ollut Adamin isän Riston aikaan! Kiukonmäelle muutettuaan Adam on ostanut metsää Hanhimäestä Ollikkala N:51, Roivaiselta, Humalapuro rajana, Humalalammen etelä puolen, Kumpusenlammen eteläpuolen, Tuakkilan Ollikkala N:47 rajaan saakka. Perheeseen on emännän lisäksi kuulunut pojat Johan, ”Kiukon-Junnu” ja Krister (Ukin kaima?) Tyttäret Lovisa 1830 ja Inka 1833. Esikoispoika Junnu lienee vastustanut muuttoa Kiukonmäkeen? Häntä ei näy ensimmäisessä Rippikirjassa, muu perhe on mukana, Junnu on saattanut venkoilla kotivävynä?. Tuossa Rippikirjassa voi havaita kuinka hyvin isäntä Adam ja hänen lapsensa osasivat kinkerien läksyt. Isäntä Adamista noin 10 X: poikien suunnilleen sama määrä, mutta tytär Loviisa 15 X:ää!, hän on osannut vastauksen kaikkiin papin kyselyihin ja sisäluku hyvä tietenkin. Vain Irvikon Henrik Ryynänen on toinen täyden kympin osaaja Ollikkalassa. Inka Korhonen on kotonaan saanut yhtä hyvän arvostelun kuin veljensä, mutta myöhemmin mökin muijana ala-arvoisen? Varallisuus ja asema lienee vaikuttaneet myös arvosteluun? Talonjaossa Junnu on saanut vanhan paikan ja ottanut sille nimen Harju, Kiukonmäki nimi on jäänyt Riston omistaman alueen nimeksi, ja hän on rakentanut uuden talon eteläänpäin kilometrin etäisyydelle vanhasta. Milloin lienee Junnun talo rakennettu uuteen paikkaan, noin 70 metriä pohjoiseen, kiveyksistä, joita Kalle Haatainen sanoi ensimmäiseksi Korhosten asunnoksi. Se pieni mökki on voinut olla jonkin Halolan torpparin asunto, olisiko ollut peräti ”kiukkunen Halonen”, jonka mukaan mäki on saanu nimensä? hän on tietenkin saanut häädön Adam Korhosen saatua Kiukonmäen omistukseensa? Krister Korhosen Rippikirjassa näkyy (Noah Rotzalain ja Henrik Rotzalain Krister Korhois Hemma) Elikkä veljekset ovat ottaneet ainakin vuoden pestin rengiksi? On kiertänyt vitsejä: ”Pieksut ei ole ehtineet yöllä pysähtyä orressa, kun ollut taas herätys” ja uudet työt, tai jatkettu puhdetyötä, siitä mihin illalla jäätiin. Novan hipiä oli ollut niin arka, että talosta kontrahtiin kuulunutt uutta paitaa, oli vedeltävä metsässä veljen kanssa männyn kylkeen, että karkeimmat rohtimet pehmeni. Suoturpeen ajo pelloille on varmaan ollut talvisin jatkuvaa, Kristerin palstalla on jokaisessa notkossa suohauta, Junnun puolella vain muutama, Hänen maihinsa on jäänyt Tynnörisuo, en tiedä joko sieltä ajettiin suota, siellä turvekerros on ainakin parimetriä syvää? Oliko veljesten välillä kränää, ettei Tynnörisuota saanut ottaa pelloilleen Risto? Vai oliko hän huomannut, että pienten keidassoiden turve antoi paremmin kasvua kuin rahkaturve Tynnörisuolta? Kerran Timpuri-Heikki oli ollut Aatilan suohaudalla ja oli mainittu mudanajosta, Timpuri oli korjannut―Ee, tämmönen oo mutasuota, tämmönen on köttiä!
Krister Korhosella on ollut torppari Samuel Haatainen, hänen asuntonsa on sijainnut isännän talosta parisataa askelta eteläänpäin. Samuelilla on ollut pojat Robert, Kalle ja Antti. Kalle oli pikkuisena istunut talon tuvassa ovenpielessä, kun emäntä tuli tormingilla sisään huutaen:―Tytööt! Romelista kuuluu porokellon iän, sieltä tulloo joko vallesmanni, tae Pekkalan Ville. Saljtupa äkkiä kuntoo! Sitten emäntä men seinustalla olevan vitriinin luokse otti sieltä tarjottimen, kaivoi kupeestaan alushameen helmaan käteensä ja pyyhkäisi tarjottimesta pölyt pois.Tulija oli Pekkalan Ville , hänelle tarjoilua valmisteltiin, Emännän ja talon kolmen jäljellä olevan tyttären voimin aletiin valmistaa salitupaa kuntoon.Vanhimman tyttären Eeva Inkan sai Partanen valita ensin, ja otti sievimmän, toisen Johannan vei Jonsalle, Syvärin rannalle Lassi Laitinen. Kiukonpuroon on rakennettu vesimylly, kohtaan jossa molemmin puolin puroa on kumpareet. Siinä on ollut myös sopivin sillanpaikka tielle joka on vienyt kirkonkylälle, Kalle Haatainen kertoo nähneensä poikasena (1880?) isäntä Riston polkevan apuna vesiratasta jauhamisen aikana. Heinäahon puoleinen ranta on korkeampi kuin Kiukonmäen puoleinen, hirsinen tammi on nostanut vedenkorkeutta, Kallen pojanpoika Aarne kertoo nähneensä tuon hirsisalvoksen, minä näin lapsena myllynkiven puronreunalla. Risto Korhonen on rakentanut myös holvikellarin talonsa pihamaalle kivistä! Riston poika ”Aati” on kertonut pojilleen:―Mestari aloitti holvinteon routarajan alapuolelta, mikä tarkoittaa puolentoista metrin syvyyttä, sinne juntattiin suuret peruskivet joiden varaan tuli koko kellariholvin paino. Isäni lapsuudessa holvin päällä on kasvanut mansikoita:―Pelotti männä niitä ottamaa, kun ties alla olovan onton kellarin, jos kivet luhistuu? Kiukonmäki on palanut noin 1880, tuli on syttynyt ”Pihanpää rakennuksesta” jossa on asunut Piekäisen perhe, he ovat muuttaneet Kalajoelle, tulipalossa viimeisiä kekäleitä sammutellessa joku leuhka irvaili: ―Junnu, se on sinun vuorosj seoroovaks ottoo palokinkerj! ―En pergkele ota! Oli sorakielinen Junnu vastannut, mutta pian paloi myös Junnun omistama Harju, oli tehty leipää poudan aikaan, ja kipinä lensi kuivalle pärekatolle. (On ollut uloslämpiävä uuni!) Kiukonmäen talossa lienee isäntä vaihtunut? Aatilla oli vaimo Anna Vartiainen, sopivasti vuotta nuorempi, kolme tyttöä syntyi esikoinen Maria *1881. ja eli kymmenvuotiaaksi, Jenny ja Sandra kuolivat jo vauvaiässä. Toinen vaimo Maria Jääskeläinen *1848. oli Aatia kolmevuotta vanhempi, mikä kasottiin rasitteeksi. ”pittää akkoosa teititellä”, Maria synnytti kaksi tyttöä, sekä pojan Akun *1893. Myös nämä lapset kuolivat pienenä. Aatin kerrotaan parkaisseen:―Minun töellänj ejjoo mittää arvoo kum minulta ee jiä yhtää perillistä.(kertoi:Martta H.)
Seuraavaksi Aati ajatteli kosia Pitkästämäestä Noah Ruotsalaisen tytärtä Johannaa, 1887 Puhemieheksi lupautui torppari Kalle Haatainen ja mentiin illan hämärissä aitalle jossa tiedettiin Johannan nukkuvan, tyttö saatiin avaamaan ovi ja Kalle esitti asiansa. Tämä nainen kuului nähtävästi sufragetteihin, joilla oli omia ajatuksia? Johanna luetteli ehdot:―Jos minä suan miärätä hellaj ja aetan välillä nii minä suostun! Siihen Aati ei voinut suostua. Ehkä Johannalla oli jo "vipilänkauppaa" ruotin Aatun kanssa ja siksi ehdot olivat kovat? Ja ”nuori Aati” isäntä päätti rakentaa uuden asumuksensa, vain noin sadanmetrin päähän setänsä Junnun maan rajasta, mitä mieltä muutosta oli vanha Risto? Vai oliko hän jo liiaksi dementoitunut? Aati hakkasi hirttä ristiin uudella salvoksella, ohi kulki Samppa Puumalainen ja totesi:―Rupesit kötteliä rakentammaa? ”Köttelj” oli sitten yhtenä nimenä Kiukonmäen piha-asumukselle, Asuntoon tuli tupa ja keittiö jonne pääsi tuvasta ja myös porstuasta, sali ja kamareita, .Aati ei ollut salvanut keittiön ja tuvanoven väliä ”viis-poekki”, mallilla, isoissa taloissa on ollut jopa ”kolme-poikki” tapauksia! Isäntä on päässyt sanomaan epämiellyttävälle vieraalle:―Siinä on viis poekki, paenu ulos! Viimeisiä kammareita salvettaessa oli erikoinen ”amerikanmuoti” päässyt jo mukaan ja lasta kastamaan tullut rovasti Markkula oli leikitellyt:―Adam isäntä se vain rakentaa savesta ja risuista kuin pääskynen! Aatin naamasta oli nähnyt ettei hän tykännyt pilasta. Aatilla oli ollut huono laps'lykky, johtuiko se uuden asunnon rakentamisesta, tai äitien osaamattomuudesta? Tytär Eeva Eskelinen on kertonut millä konnankoukulla ”lempi saatiin nostettua”, viimeistä vaimoa otettaissa. Nähtävästi Anna Riitaksi kutsuttu henkilö järjesti nuoremman sisarensa Villiinan samaan kirkonpenkkiin jolla Aati istui ja mielenkiinto heräsi, ja Aati oli ennustanut:― Otin nyt niim paljo nuoremman akan, että se kuoloo ennem minuva” Tuo kolmas nuori vaimo Villiina Hynynen synnytti sitten ”lapsen joka otrille” yhdeksän kaikkiaan. Ensimmäinen Sandra tosin vielä menehtyi vajaan vuoden ikäisenä, mutta sitten onni kääntyi ja Aati oli onnensa kukkuloilla kolmas vaimo Villiina oli synnyttänyt pojan, nimeksi tietysti tuli Aatu, kun Aatu alkoi tapailla puhetta, rengit (Joonas Katainen?) opettivat Aatua sanomaan ”Gorilla apina”, kun Aati tuli juttelemaan esikoiselleen, poika mökelsi ”korri appi”, Aati totesi: ―Onko laps löötännä jostae korreen napin? Vielä lapsenlapsetkin sai kantaa korriapin nimeä! Junnu Korhonen, tai hänen perillisensä möivät Aatin tilaa sivuavan alan maata ja tilan nimi oli Pirttimäki, Ollikkala N.48/3. Herman Koroselle, Aatin veljelle, Hermanni vuokrasi tilan Lappalaselle, joka kielsi lehmien kuljetuksen maansa kautta ”väljänmehtään” Ahvennusmäen salolle. Siiloin lienee Aatille valjennut, että ”Palopaikka” olisi ollut parempi paikka talouskeskukselle, sieltä lehmien kuljetus olisi ollut helpommin järjestettävissä. Myös Taavetti Ollinpoika Laakkonen osti tilan Harjusta, Ollikkala,N:48 Kallio, (Puolet Harjun pelloista?) Lienee ollut ”nuoren Junnun osuus talosta?) sen tilan eteläraja ylti jo Ollikka N:47 rajaan, katkaisten yhteyden Aatulan palstaan, jonka sai (torpaksi) Aatin nuorin sisar Rispo, Tuolloin pellot oli aidattu, kaikki muu oli yhteistä "väljänmehtää", jossa voi laiduntaa kuka vain. Oli aikaa vierailla Jonsalla, kaikki kevät viljat oli kylvetty ja alkaisi heinänkorjuu, ja Viliinan vointi salli matkustamisen, Aati salli pari-kolmepäivää lomailuun sisko Johannan luokse, matkaa Jonsalle on noin 20 kilometriä, se vie matkalla päivän, jos ei tule haavereita? Poika Aatu lienee otettu porttien ja veräjien aukaisijaksi? Matkasta kertoi Hermanni: ―Jonsalta toevat peelarissa ruutanoita ja niistä pistettiin muutamia isompiin suohaatoihi! Nähtävästi myös Lauri Laitisen suohaudoissa kasvatettiin ruutanoita täkykaloiksi, joksi se on paras, Jonsalla on pieniä lampia ympärillä ja suuri ja syvä Syvärinjärvi vielä lähellä, joten kalastus kuului asiaan. Vaimo Johanna muisti varmaan kotinsa metsissä olevat isot suohaudat, isoin lampi Kumpunen oli kahden kilometrin päässä, joten ”kotiinvieminen” oli sopiva, ja myös jälkipolville mieluisa! Aati isäntä harrasti voimaperäistä viljelyä, puhdisti talvella kirkonkylän käymälät, ajoi lannat kotiriiheen, jossa prosessimiehenä toimi lanko ”Jopes”, hän lämmitti riihen, sekoitti lantaan tuhkaa ja turvetta, seosta levitettiin sitten keväällä pelloille. Rakennettiin toinenkin riihi, paljon isompi kuin entinen, toisinaan voitiin puida päivässä kaksi riihtä, ensin aamulla anivarhain, toinen illalla. Kerran, Jaakko oli tullut vasta aamulla kotiin, tiennyt riihen odottavan puimista, hän nouti sankollisen vettä, heitti veden riihenkiukaalle, laittoi oven kiinni, ja meni sänkyynsä. Pian isä tuli herättelemään riihelle, väki kokoontui riihen sisään pudotettiin ensimmäisen parren lyhteet―Pelseti! kirosi Aati―Nämähä oovat iha märkiä vielä, minusta ne tuntu illalla ihan kuivilta? Jaakko meni ruumennukseen jatkamaan keskeytyneitä uniaan. Pojat eivät enää halunneet puida riihtä, ostettiin puimakone Teijon Paavo, puinti meni joutuisaan, jyvät rahdattiin hinkaloon nopeasti, uusi tekniikka osoitti paremmuutensa. Parin päivän päästä höyry suitsusi aitan räystään alta, jyvät olivat alkaneet palaa. Aati totesi:―Pelseti, jos tuolla konneella elot puijaan, tonj’niissia syyvään!, Aati oli laatinut lehdessä usein mainituista jyvä-tonneista kielteisen määritteen tonj’niissi. Seuraavana syksynä Aati palkkasi kaverikseen riihelle setäni Antti Väisäsen, pojat eivät enää lähteneet riiheen, koska talossa oli kone, nähtävästi kuitenkin puitiin vain syömä-, ja siemenvilja?
Villiina emäntä oli kaivolla kun kyläntieltä 40 metrin päästä kuului huuto:―Terveisiä veli Heikalta Pohjanperiltä! Hämmentynyt emäntä lienee kiittänyt terveisistä? Olihan hänen veljensä Heikki kadonnut Pohjoiseen, kulkuri pyydettiin taloon sisälle ja terveiset kerrottiin ja kuunneltiin tarkemmin. Pyydettiin myös vierasta viettämään toinenkin yö vieraana, mutta siihen ei kulkuri suotunut:―Jää muutenkin niin monia paikkoja käymättä ja näkemättä! Poikien haluttomuuteen aikaisin riihelle saattoi olla syynä yölliset retket tyttöjen luokse, mutta siihen ei herunut isältä armoa: ―Oon minäe riijanna itellenj kolome akkoo, ja ne on hankittu kaekki yötöenä, pimmee aekaa ja lintuilookut katonj aena kotjmatkalla, ja joskus korjasin aetojakkii. Viimese otin nii nuoren, että se kuoloo minu jäläkee! Ajankäyttö oli hänellä noin tarkkaa…Työteliäänä miehenä häntä lienee kiukuttanut kun naapurin miehet, Matti Paldanius ja Paavo Väisänen tulivat heille keskellä päivää sanomalehtiä lukemaan, kesken työrupeaman, ja väittelemään, etoasiasta, oliko Savon Sanomain nimimerkki Ierikka, vai Jerikka.
―Pelseti, nykyvää täätyy olla tuurit ja viuhkat, ennen ku työstä tulloo mittää, ee niitä enne tarvittu”, totesi Aati riihenpuinnin lomassa Antti Väisäselle. Väisälän vävy kersantti Antero Korhonen toi kesälomalla mukanaan kideradion. Sen antennit asennettiin ulos tuvan päätyseinälle ja kylän patriarkka Aati, kutsuttiin ihmettä katsomaan. Hän katseli ensin ulkona johtoja, ja päätään pudistellen ja kuunneltuaan sitten sisällä tuvassa kuulokkeista puheenpiipitystä, totesi:― Siinon nyt se Pikku-Ierikka! tarkoittaen radion olevan Pirun vempaimen.(Paavo Väisänen, Villiina ja Aati kuolivat kesällä 1932) Aatin poika Arttu Korhonen oli huomannut ”Junnu Vyörin” saapuneen Väisälään, ja sai ”ajatuksen järjestää hupia kylälle”, hän pyöräili Heinäahoon, jossa Arttu Kestillä oli moottoripyörä, kertoi tälle suunnitelmansa, ja Arttu suostui, ajoi moottoripyöränsä rinteelle lähelle kotiani ja työnsivät sen illan pimettyä navetamme kujaan. Johan För oli kuuluisuus, omisti Mustan Raamatun ja ennusti tulevia asioita. Nyt oli tarkoitus pitää lystiä hänen kustannuksellaan, Arttu lienee käynyt meillä ja naapureissa suhkamassa, mista on kysymys ja meille oli kertynyt väkeä seuraamaan ilveilyä. Kun Junnu meni ilta kuselle, Kesti polkaisi pyöränsä käyntiin kujassa, Junnu oli huutanut:―Se on itse Pimeyden Herra! ja juossut sisään, kusen lirittäissä juostessa, sepaluksen ulkopuolelle jääneestä naperosta. Aamulla För oli pukenut ylleen Pahan karkoitukseen sopivat tamineet ja amuletit, apunaan hänellä oli ollut Jaakko Korhonen joka lienee ollut yötä Elman vieressä? Jaakko oli myös saanut ylleen taikakaluja ja rimssuja Manaajat olivat kiertäneet rinnatusten taloa, nurkilla Junnu oli töräyttänyt torveensa ja julistanut:―Minä olen neljän ilmansuunnan Herra! Kerran Ukkini oli huomauttanut:―Nui Junnu narroo tyhmempij'jaa! Junnu oli siihen nauraa kihertänyt, Antti setäni oli saanut selata Mustaa Raamattua, ohjeina oli:―Kirjoita perhosen verellä... Myös äitini isä Novalan Jussi oli kysynyt kaimaltaan:―Sattaako tänäpäevänä? Junnu oli ennustanut:―Tänäpäivänä ei sada pisaraakaan! Tuskin Junnu oli ehtinyt talolta lähteä kun alkoi sataa, ja heinäluot kastui.
Vuonna 1932 keväällä:―Puavo olj nijomassa pientarolla sorkkauatroo, kun se tulj sissää kylykeesä piellen, ja mänj sänkyy, ja siihen taatiin se sittä kuelj, muutaman päevän piästä! kertoi mummoni. Ukki oli järjestellyt asioita kuolemansa jälkeen, käskennä ottamaa Hirvosen siunaamaan (ehkä ovat olleet koulussa yhtä aikaa?) Hautajaiskuvassa näkyy vielä Villiina, Aatilan, emäntä saattojoukon seassa. Ukkini kuolema oli järkyttänyt perheen täysin ”joutokohvi” oli kuitenkin ollut kokoava voima ja turvaa antava, tätini Lyyti oli ollut piikana Aatilassa:―Minun täätyy jiähä kotjttii hoetammaa pienempiä! Se oli kielletty, mummon veli poliisi Antti Rissanen oli rauhoitellut:―Eläkee vua päevä kerrallaa, siitä se sittä muuttuu paremmaks aejan kanssa! Antti Rissanen oli tuonut lankonsa hautajaisiin myös kaverinsa poliisi Limladin Aati sairasteli, vuotuisesta ihon tervauksestaan huolimatta, Väisälän Johanna oli usein kahvilla Aatilassa, nyt juuri leskeksi jäänyttä kestittiin auliimmin, kahvin juotuaan Johanna palasi kotiinsa. Hän, näki Artun polkevan pyörällä kiireesti Väisälän ohitse, heti perään Hermannin, siitä hän arvasi että jotain on sattunut Aatilassa. Pian levisi tieto, emäntä Villiina on kuollut äkkiä! Kuka uskaltaa kertoa asian sairaalle isännälle? Luontevasti puheleva Taavetti Laakkonen lupautui kertomaan, ja omaisten huolehtimen oli turhaa, kuultuaan asian Aati vain totesi tyynesti:―Oom minä niitä akaruatoja nähny ennennii”, kolmesti aviossa ollut isäntä kuoli pari viikkoa myöhemmin, iäkkäänä. Hänen ennustuksensa ”Nuoren vaimon elävän pitempään kuin hän”, ei toteutunut! Vähän ennen sotaa kiertävä radionmyyjä möi kolme Asea-merkkistä radiota kylään, Hanhimäkeen, Pirttiahoon(Pitkämäki) ja Väisälään, Heinäahossa oli suomalainen Helvar. Laakkolaan lienee Helmi tytär ostanut Fennoradion sota-aikaan? se oli aina verhottu kangashupun sisään. Sodan tuoman puutteen anodiparistosta, korvasi akusta korkeajännitevirtaa kehittävä Vibro, ja radio käynnistettin Vibrosta, sen ylänurkassa oli pieni vipu, jota ylös ja alas liikuttamalla Radio känistyi. Mutta tuo laite otti virran akusta joten meillä olevia kahta akkua oli jatkuvasti kuljetettava kirkonkylälle ladattavaksi Seppä Kasurisen pajalle, myöhemmin Pekka Eskelinen alkoi akkujen latauksen, kerran hain akun sieltä, rouva antoi ladatun akun ja otti maksun.
Kerran kyläili meillä tuo äitini täti Liisa Väisänen, ja pyhäaamuna hän sanoi minulle: ―Ossootko sinä aakasta ratijon sieltä alakaa kohta uamuhartaas ja siinä puhhuu nuer pappi Voitto Viro, sitä kehutaa hyväks suarnamieheks! Aukaisin radion mutta pappien saarnat ei silloin kiinostaneet. Ihmettelen vanhan Liisan ”makua”, epäilen hänen ystävänsä Meri Mykkäsen kehuneen V. Viroa? hänen luonaan Liisa sai kahvi kupposia sodan aikanakin. He varmaankin tiesivät olevansa myös pikkuserkkuja ukkiensa äidin Anna Bergin kautta! Myöhemmin kuuntelin Voitto Viron pakinaa, hän kertoi kerran katselleensa itseään ylhäältä laipiosta, ilmeisesti kuumeisena ja uskoi tapaavansa rakkaan koiransa Taivaassa, mitähän täti-Liisa olisi siitä sanonut? Koska korkeajännite Anodien saanti oli huonoa, isä valmisti korkeajännite märkäpariston pullonpohjiin. Eräänä sunnuntaina isä ja Matti alkoivat katkoa puolenlitran pulloja, petrooliin kastettu villalanka laitettiin 10 sentin korkeudelle pohjasta, ja sytytettiin palamaan, lanka oli palanut, pullo kastettiin vesisankoon, ja pohja irtosi. Sattui kulkemaan paikalle ”setä Matti” Korhonen ja häntä huvitti puuha ja alkoi kolmantena Mattina katkoa pulloja. Ohjeen mukaan 60 pohjaa oli riittävä määrä, sitten alkoi sinkkilevyn tinaus kuparilakaan ja hiilipuikko pariksi, joita oli jäänyt loppuunkulutetuista anodeista. Kun anodi oli valmis suolahappoa kihisi pullonpohjissa, isä käski ottaa kiinni johdoista, yksi käteen, toista kielellä koskettaa, sähköisku oli melkoinen! Lienee ollut peräti 120 volttia? Vibroa ei enää tarvittu. Isä oli myynyt Novalaan Telefunken merkkisen radion, enoni Hannes teki myös märkäpariston, mutta ei juottanut sähköpareja, vaan rei'itti sinkkipalat ja pujotti kuparilangan kiinni ”Viimeiset tulevat ensimäiseksi”, sanotaan Sanassa, eräästä Kiukonmäen viimeisestä, on muistona patsas. Jopes, eli Joeli Paldanius, ainoana kyläläisistä tuollaisen kunnian saanut, seuraavassa kertomus millainen luonteeltaan tämä ensimmäiseksi kohonnut oli miehiään Joeli Paavonpoika Paldanius, alias Jopes nai Kiukonmäen talosta Rispo Korhosen Matti Paldanius oli ollut todistajana:―Jopes olj' pieksettävä Pyysuolla ennenku se suatii Pappilaa vihille! Ehkä on ollut kinaa perinnöistä? Ja Aati ilmeisesti on lyönyt tulevaa lankoaan, suostuen antamaan ”Aatulan, paikan”, torpaksi, tuo tilus lähensi Kiukonmäen N:48/1:n, Ahvennusmäki N:51 tilaan. Vielä jäi Kallion tilasta lohkaistu Nyrkkiharju väliin. Liitosta syntyi pojat Aapeli ja Sakari, Matleena oli Rispon oma, he saivat etuliitteet ”Jopes-Aapeli ja Jopes-Sakari” Jopes on ”hylättynä” Rippikirjassa, mutta poika Aapeli Paldanius seisoi alokkaiden rivissä Hatsalan kasarmilla Kuopiossa, ja heti kuului kysymys:― Missä Paldanius on saanut sotilaskoulutusta? Aapeli vastasi:―Venäjän Puna-armeijassa! Upseeri komensi: ―Paldanius astuu ulos rivistä ja ilmoittautuu kapteenille! Aapeli oli joutunut ankariin kuulusteluihin, mutta saanut sentään suorittaa asevelvollisuutensa loppuun. Jopes-Aapeli oli asunut nuoruudensa päivinä ”Köttelissä” äitinsä kotona ja osannut lumota enonsa Aatin, esittämällä ahkeraa työmiestä, vaikka olisi istunut päivän Kallelassa, matkalla kortteeriin Kötteliin, hän meni lumisten puiden alle ja kopisteli lumet päälleen, Aati säteili, sisaren poika oli sentään ahkera mies, palasi töistä vasta pimeällä. Aapeli oli Kröger kaverinaan yrittäneet livahtaa Neuvostoliittoon, ”hakemaan Aapelin piilottamaa kultaa”, heidät oli saatu kiinni ja palautettu Suomeen ja heitä oli kiduttaen kuulusteltu, Kröger oli näyttänyt murjottuja sormiaan :―Ne on suomessa kuulustelussa suatu!.
Rakkaus oli astunut myös Aapelin elämään ja eräät naiset olivat tarkkoja lempensä kohteesta, oliko Rippikoulu käyty? Aapeli meni ”jätkien kouluun”, eli reputtaneiden joukkoon. Rovasti Kaarlo Parikka oli arvonsa tunteva opettaja, luikurilla ei Ripille menty, tunnin aikana ilmestyi maalaisnainen Sakastin ovensuuhun:―Ee se oo tappanna sitä Väesäse lammasta! nainen oli sopertanut. ― Vai on se lampaitakin tappanut? Rovasti oli vastannut tuntematta asia sen enempää. Aapelin puhetaito oli saanut rovastin varovaiseksi mutta oli häneltäkin kyseltävä annettuja läksyjä:―Aapeli Paldanius, kertokaa meille Pyhän Kasteen merkitys? Aapeli oli noussut seisomaan hätäilemättä―Tahtooko herra rovasti toella kuulla minulta Pyhän Kasteen merkityksen? Aapeli oli viattomasti kysynyt. Rovasti Parikka oli huomannut, ettei tilanne ollut enää hänen hallinnassaan ja teki varman päätöksen, huutaen:―Ulos! Aapeli oli totellut ja kävellyt ulos sakastista, sinne enää palaamatta.
Myöhemiin Aapeli oli joutunut sairaalaan, ja kuollut yllättäen, ruumista tutkineet omaiset ”olivat löytäneet ylimääräisiä reikiä”, tästä muisti serkku Aatu Korhonen mainita, Aapeli oli hänelle jonkinlainen idoli: ―Kerran se sano, tuommonen parta nyt lähtöö vaekka minun puukollannii, pyyhkäs remmii puukkoosa ja anto sem minulle, ja kyllä sillä parta lähti hyvästi! Veljekset Aapeli ja Sakari olivat erottuneet verkapuvuissaan, kotikutoisiin puetuista kylän pojista, muisteli äitini. Jopes-Sakari on kaivanut ojaa Pirttisuolle, oja näkyy vieläkin suolla jonosta käkkyräisiä puita, muuten aukealla rahkasuolla. Antti Väisänen *1905 oli toisena ikäluokkana itsenäisessä Suomessa joutunut asepalvelukseen, Konekiväärikomppaniaan Kuopioon kpt. Tiirikkalan komentoon ja saanut komennuksen aliupseerikouluun, vaikka oli varmasti tiedossa isän vasemmistolaisuus, kapt. Tiirikkala lienee ollut vapaamielinen upseeri AKS.läisten hallitsemassa armeijassa, Antin palvelusaika piteni puoleentosta vuoteen, ja yli vuoden kestävältä ajalta päivärähä lienee vastannut jo työmiehen palkkaa? Kerran Antti oli tauolla kuunnellut kantahenkilöstön keskustelua:―Ei ole näissäkään alokkaissa Paldaniuksen veroista väittelijää, sille ei osannut niin ovelasti vinoilla, etteikö vastaus ollut vielä keljumpi. Antin sotilasuran huippuhetki lienee ollut iltahartaus komppaniassa?, jota pitämään oli saapunut sotillaspastori, loppuvirren pastori oli aloittanut niin korkealta, ettei hänen äänivaransa yltäneet korkeimpään kohtaan:―Yks' alikersantti (Antti punastui) jatko alempoo, ja komppania seurasj mukana nii´että seenät kaeku! Pastorj kiitti komppanijjoo kommeesta veesuusta.
Matti Väisänen *1908 oli valmistanut pontikkaa naapurin ”Rankkimelan” kanssa ja meni asepalvelukseen ”vapaaehtoisena”, viikkoa myöhemmin kuin normaalisti, Sai varusteensa ja oli niitä laittamassa kaappiinsa:―Kun tupaan ilimestyi herra jolla olj paljo kultasia nappia kaaluksessa, se alako kysellä: Mikä mies se on tiällä? Sanonj sille, että: minnoon Matti Väesänen! Sillon siihe ryntäsj komppani vääpelj ja alako käsj lipassa selittämmää: herra eversti, tämmon vasta tänäpäevänä tullu, eekä ossoo vielä..eversti tokasj siihe; vääpelj on nyt hilijoo kum minä vielä keskustelen tämän Matti Väesäsen kanssa! Matti Väisänen, alokasajan jälkeen komennettiin Keittiölle töihin, ehkä huomattiin hänen olevan aliravittu ja siten saamaan tarvittava lisäravinto, Matti oli toiminut. Lankomies Lääk-kersantti Antero Korhonen oli käynyt keittiöllä ja vuosia myöhemmin muisteli―Kyllä sinulla oli ruokahalut, ryyppäsit sulaa rasvaa ruukun reunalta. Sotilasarvoksi tuli Muonittaja, Reservin harjoituksista Mikkelissä, otetussa kuvassa Matti leikkaa leipää, Hanhimäen Aku Väänänen vierellään Isäni on asevelvollisuuden suoritettuaan opetellut autonajoa Lapinlahdella ilmeisesti Kustaa Kasurisen autokoulussa, mutta insinööritutkinnon hän on joutunut suorittamaan Kuopiossa. Koe lienee ollut suullinen? Ja kuulustelijan kanssa oli tullut ”rimmietta” tasauspyörästön toiminnasta, oli kaivettu pyörästö esiin, ennenkuin isäni hyväksyttiin. Pahempi este oli isäni puna-vihreä värisokeus, lankomiehen avustuksella armeijan lääkäri kirjoitti todistuksen ajokelpoisuudesta. Vain yhden kerran isäni oli käyttänyt setääni Anttia ”silminään”, nähtävästi sota-aikaan Jännevirralla? on ollut lossissa liikennevalot, ja Antti apumiehenä ilmoitti pimeässä mikä valo milloinkin paloi, lossille ajettaissa.. Isäni on ajanut Lapinlahden Rautakaupan autoa, sen johtaja oli käynyt kerran Horsmanmäessä: ― Ei saa ajaa nopemmin kuin kolmeakymppiä, ja halkoja saa lastata kuormaan vain 13 kuutiota! Myös kauppias Klaus Puurusen autoa isäni oli ajanut, kuski oli käynyt isännän luona aamukahvvilla, ja ”Lajes” oli herättänyt poikansa Paavon ja tyttärensä Irjan aikaisin ylös, maalaistapaan, Puurunen oli maalaistalonpoika Väisälänmäeltä. Paavo ajoi kuorma-autoa sota-aikaan. Fordin tunnisti aurinkoisena päivänä Paavon kaljusta, se kiilsi tuulilasin takaa, Irja oli naimisissa Varpaisjärveläisen Aku Väisäsen kanssa, he hoitivat Puurusen kauppaa konkurssiin saakka. Sitten kävi ukkini Paavon elämä vaikeaksi, tuloja ei ollut mistään ja velkojat alkoivat pyytää lyhennyksiä. ―Se oes tehny minulle juuttaasa, mutta poeka on kum pankki, siltä oon suanna rahat velekoen maksuun! Isäni muisteli hankkeitaan:―Sae piiskarahhookii ku ylitti miärän, mulla olj kerran 28 000 markkoo, sillä oesin suanu Parviais Jannelta mökin (Jokela), se tarjos sitä sillä hinnalla! Isälleni oli inflaation vaikutus selvinnyt vasta v.1946, silloin hän sijoitti käteisensä tavaroihin, ostaen kerralla kaksi Far niittokonetta 1-,ja 2-hevosen koneet. Isäni muisteli:―Kun Raatakaapan Topi alako ostoo sieniä, nii muihennii kaappijoihi olj tultava perässä, siitä alako se sienii kerruu ja myönti kaappaa!
Aatulan tilan on myöhemmin saanut omistukseensa Henik Henrikinpoika Ruotsalainen Pällikkäältä, 1876, 10.1. ”Timpurj'-Heekki” nimitys on tullut rakennustöistä? Naapuri Taavetti Parviainen oli huomannut Heikin kumean basson ja nimesi hänet ”Pomilaaksi”, Heikki on rakentanut asuinrakennukseen Manzardi-katon, ainoan kylällä ja lienee ollut ainoa Ollikkalan kylän maalaistaloissa? Urakka Kiukonpuron maantiesillasta lienee mennyt tappiolle? Yöllä hevosmies (Robert Haatainen?) ajoi kärrynsä puroon ja onnettomuus katsottiin huolimattomasti hoidettujen varotoimien aiheuttamaksi. Heikki Ruotsalainen on herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen sukua, alkujaan Tölvän Tuomaalasta. Filippus Ruotsalainen joutui nuorempana veljenä muuttamaan talon eräsijalle Sutelan kylään ja aloittamaan köyhemmistä oloista, uudisraivaajana, maata on sentään ollut riittämiin, vanhimman, Paavo pojan koulunkäynti Kuopiossa kuitenkin tyssäsi. Filippus katsoi, ettei Paavosta ollut isännäksi ja nuorempi Johan sai ryhtyä isännäksi. Kaikki tuo näkyy Nilsiän Rippikirjassa 1821 – 1828 Sutela N:1.”Huhtiniemi” Vanha emäntä Anna Svan *1756 ja kuollut 1828, poika Johan *1780. on kuollut myös 1828. vaimo Anna Mari Lapp. Poika Johan *1810. vaimo: Regina Ollikainen *1807. (muuttaneet?) Lapinlahden Rippikirjassa v.1851-1860.Ollikkala N:34 Wiinamäki. Torppari. Johan Ruotsalainen 1810 ja Hu. Regina Ollikainen 4/3.1807. Son Johan, 30/7.1837. Rippikirja 1860 -1870. Ollikkala N:43. Bde: Henrik Ruotsalainen 13/1.1842. Vaimo Anna Kaisa Sonninen 26/6.1847. -Rippikirjassa Ollikkala N:43 Wiinamäki ovat taas Henrik ja Anna Kaisa, mutta pienellä kirjoitettu ”leski” Johan Ruotsalainen 1810 ja ylivedettynä Regina Ollikainen 1807 (joka liittää nämä Anna Svan:iin Filippus Ruotsalaisen vaimoon ja Paavon *1777 ja Jussin 1780, äitiin) Ollikkalan Lastenkirjassa Wiinamäki. Henrikin ja Anna Kaisa Sonnisen Lapset: Maria Lovisa * 5.3. 1871. Johannes *3.4. 1872. - Anna Lisa *10.2. 1874.- Henrik *10.1.1876.(”Timpuri”) Paul *1878 .
Torpparin poika Henrik Ruotsalainen on vaurastunut ja on viimein isontalon omistaja? Ilmeisesti eräs tekijä on, että ”Puron Ukko” oli muurari ja nähtävästi myös hyvä ammattimies, tuohon aikaan savupirttejä muutettiin uloslämpiäviksi. Setäni Antti oli keskustellut Veikko Ruotsalaisen kanssa niitynraivauksesta ja Veikko oli kertonut traktorilla voivan repiä isojakin kantoja, niinpä Veikko ajoi Takra-traktorinsa Jurkkolan niitylle ja sen avulla revittiin noin hehtaarin alueelta koivunkannot jotka olivat kasvaneet alueella riehuneen tulipalon jälkeen. Meillä oli tuolloin Pobeda, ja erään kerran mentiin autolla, avasin ainakin yhden portin Nikinmäen ja Puron talon välillä, oltiin sitten metsällä Vuorisensalolla, jossa oli maa osuuksia myös Purolaisilla, mukana oli myös veljeni Matti, taisimme jäädä saaliitta?, ilma oli myrskyinen ja kerran isolintu lensi puiden latvoissa lähellä Mattia ja Veikkoa, kysyin:― Miks' että ampuneet mehtoo? Veikko vastasi:―Taes' olla kotka, näätti paljo suuremmalta kum mehto? Matti veljeni oli samaa mieltä, tuo episodi palautti mieleen lapsuuteni yhden pelonaiheen, kerrottiin maakotkan vieneen Väyrysniemestä pajanrannasta parivuotiaan pojan, häntä ei löydetty koskaan.
Vuonna 1959 isäni oli keskustellut Veikko Ruotsalaisen kanssa, hirvenmetsästyksen aloittamisesta, Veikko arveli saavansa Alströmin metsiä Rokuasta omien ja naapurien maiden lisäksi, että lain määräämä metsästysala saadaan. Täytyi vielä suorittaa ammunta kokeet isäni ajoi Makkosen busseja ja tiesi Pielaveden Vaaraslahdella olevasta ammuntakokeesta, määrättynä pyhänä. Matkalle meiltä lähti myös vanhempi veljeni Matti, matkalla isä ”esitteli hallanpaneman rukiin”, tähkät sojotti pystyssä! Perillä oltiin liian aikaisin, mentiin kylään odotellessa Ville Mehtosen asunnolle, hän oli kotoisin Pitkälänmäeltä. Ammunta alkoi aikanaan, eläkkeellä oleva konstaapeli ohjasi, paikallinen metsästäjä reputti, isäni ampui myös huonosti, meillä oli ”hätäkaupasta” ostettu saksalainen Mauserikivääri, Veikolla omansa, Veikko ampui hyväksytyn 20/ 6. veljeni Matti 15/6, minä ammuin kaksi koelaukausta säkään, päätin tähdätä alareunaan, ohjaaja kuiskaili:―Elä pijä kiirettä, aekoo on!. Olin keväällä vapautunut armeijasta joten kivääriä osasin käsitellä, en lyöttänyt tyhjää hylsyä kuten ensimmäinen ampuja, viimeinen patruuna oli ladattava, sain tuloksen 16/5. Isäni sai kolmannella yrityksellä 16/6. Veikon kiväärillä eräs bussikuski osui parhaimmin, paikallisista ei kukaan saanut hyväksyttävää tulosta. Isälleni oli joku vitsaillut: ―Meejän pitänöön ottoo ampujat laenaan seuran ulukopuolelta? Veikko pyysi tulemaan jänisjahtiin Pällikkäälle, meillä oli tuolloin kirjaton ajokoira Tsuhna! nimi jo kertoo sen syntyneen Tuntemattoman Sotilaan ilmestymisvuonna. Kerran mentiin Valmet traktorilla Rumpukkaan aamunhämärässä, Humalaharjulla oli metsoparvi tiellä syömässä soraa. Ajoin traktorin lähelle ja koetin ajaa vinoon, että isä voisi ampua peräkärrystä, isä ei uskaltanut, minä olin liian lähellä tulilinjaa. Liekö ollut sama retki kun minä ammuin kaikki kolme jänistä?
Tuolloin tie Nikinmäestä Puronruohtolaan oli liejuinen ja mutkaisa, oli yksi porttikin matkalla, tavaksi tuli käydä talossa jahdin lopuksi. Talo oli rakennettu neliöön, umpipihaksi vanhaan tapaan, istuessani tuvassa pihanpuoleisella penkillä, huomasin eteläseinustalla hirren olevan halki sylinmitan. Talvinen aurinko paistoi kirkkaasti raosta, emme värisseet vilusta, uuni vei tuvasta melkoisen alueen, lienee ollut ”Puron-Ukon”, Henrikin *1842. muuraama? Samalla muotilla on muurattu Novalan tuvan uuni v.1909. Ja Puron-Ukko oli piilottanut hopealantin Hilma tytön kapaloon, ja kertonut Tuakkilassa:―Kihlasin tytön Novalan Jussilta! Puron tuvassa istui myös kaksi tärkeännäköistä herraa, joita vanha isäntä Kalle jututti, sitten hän kääntyi miniänsä puoleen: ― Jos Siiri keettäsit meelle kahvit? Kahvitarjoilu järjestyi ja vieraat joivat hienostuneesti kupista, Kalle ryysti kansalliseen tapaan tievaelta puhallellen välillä, ettei suu palanut, ja tarinoi vierailleen: ― Jos työ ite tulisija siihe kokkooksee, jotta kaekki ymmärtäsj miten tärkee tien suanti on?
Puheesta kuuli, miten Kalle oli yhtäläinen ”pomilas” kuin vanhempi veljensä timpuri-Heekki. Vanhan isännän vieraat joivat kahvinsa ja poistuivat Kallen saattelemina, sitten hän tuli seisomaan isäni viereen akkunan eteen ja viittasi kädellään navetan ja aitan väliseen solaan: ― Se uus' tie tulloo sittä kulukemmaa tuolta navetan takkoo peltoo pitki! Liekö isäni ihmetellyt ääneen:― Annatta tehhä pellolle? Kalella oli vastaus valmiina:― Peltoo pystyy jokkaene tekemää yksinäännii, tietä ee pysty! Erään kerran oltiin metsällä Vuorisensalolla, jossa oli maa osuuksia myös Purolaisilla, mukana oli myös veljeni Matti, taisimme jäädä saaliitta?, ilma oli myrskyinen ja kerran isolintu lensi puiden latvoissa lähellä Mattia ja Veikkoa, kysyin:― Miks' että ampuneet mehtoo? Veikko vastasi:―Taes' olla kotka, näätti paljo suuremmalta kum mehto? Matti veljeni oli samaa mieltä, tuo episodi palautti mieleen lapsuuteni yhden pelonaiheen, kerrottiin maakotkan vieneen Väyrysniemestä pajanrannasta parivuotiaan pojan, häntä ei löydetty koskaan. Toisella kertaa isän ja Veikon kanssa Tsuhna sai ajon, olimme kulkemassa kahden kallion välisessä solassa, noin kymmenen metrin levyisessä:―Jiä tähä, jänikset juoksoo joskus tämmösistä paekosjta! Jäin, söin eväitäni ja lienee menyt viisiminuuttinen ja alkoi kuulua risahtelua, jänis loikki eteeni istumaan pamautin haulikolla siihen. Alue oli sankkaa korpea, jossa ei ollut lehmi-polkuja, taikka kaskiahoja joita seuraillen jänikset yleensä juoksee, isäni lienee vain arvaillut tuon vonkapaikan? Vuonna 1960 olin taas Puronruohtalassa, Veikko sahautti hirsiä tuvan kengitykseen, 9 metriä pitkiä. Talossa oli vieraana miniä Siirin serkku, sokeutunut nuorehko nainen, joka oli kouluttautunut hierojaksi, näkyi hierovan Siirin kättä vierellä istuen. Tietysti sahauksen keskeytti sadekuuro, kiireesti juostiin suojaan suureen tupaan, viimein saapui pellolta myös vanha Kalle. Sahuri alkoi ylistää:― Sahurit vettää sisällä lonkkaa, ja vanahaisäntä vuan paenaa töitä! Kalle puhalteni veden viiksistään ja:―Minen'noo tottunna pienistä kuurosjta töetänj lopettammaa! Tuvannurkassa istui myös posti-Pekka Ruotsalainen, asui Vuorisen rannalla. Sahurit hierottivat sateen aikana hierojalla itseään, Siiri naureskeli tyttärensä hätäilleen:―Ee kae ne vua riisuuvu iha alasti?
Kallella oli muistoissa parempiä aiheita: ―Kerra Heenäsuolla olj meellä ja Uuvismäkeläesillä heenät ruvoijlla, syötii puolista, minä huomasim miten ukkospilivi noos, käskin äkkiä kokkoomaa kuivat heenät lattoo, Uuvismäkeläeset jäevät ruokalevolle ja niihi heenät kastu! Toinen Kallen juttu: ―Vapi Immonen olj ollu niittämässä ja isäntä olj kääny sanomassa:―Jos alakaa näkyä kumparepiliviä, nii haravoe kuivat heenät ruvoelle! Kohta alako satamaa, isäntä mänj kahtommaa, luot olj levällää:―Minkä tähe et kasanna kuivia heeniä ruvoljle, niinku olj puhe? Vapilla valamiina vastaus:―Isäntähä huasto kumparepilivistä, mutta äske minä huomasi, että taetaa tulla ylleene sae! (Fapian Immonen Kaisan poika, oli renkinä ”Kiukon Junnulla” Ollikkala, Harju N:48/2. Vapi on kertnut:―Saen kyntee kaekki yhteem pitkää vakkoo, Kahaveräjältä-Sikonotkoo, nyt'on nuo pellot kolomella talolla!) Sade loppui, hierottava tuli tupaan, ja mentiin ulos jatkamaan sahausta, Posti-Pekka tuli mukanamme ulos ja innokkaana kertoi:―Nuo Kallen työhalut on tullu vanahemmite, äet' on ollu piikana Purolla ja kerto mite Kalle aekamiehenä, kaverisa kanssa kierti Kumpusta ja onki, jos saevat sären, paestovat sen tikunnenässä. Mutta 1960 Kallella oli projekti, Hän oli kaivanut pellolleen salaojaa:―Jätin yhen pellon itelle, että on työnlupa! Ojan hän täytti pellolta kerätyillä kivillä. Oltiin taas tuvassa, Kalle istui kiikkustuolissa, ja alkoi puhua:―Se o hyvä asija, ku hieroja on pim'mee päene, niinku nyt meellä, (Hieroja neidin nuttura heilui kiivaasti karsinanurkassa) ku rovasti Markkula olj männy hierottammaa ihteesä Kallio AnnaSohvilla, rovasti olj koettanna vettee paetoosa huarasa suojaks', AnnaSohvia olj kiukuttanna rovastin ujostelu ja seel' kiskassu paeja syrjää ja kiljassu:―Herra isä! Ku rovastilla on isot ja mustat munat! Markkulan hieronta olj loppunna siihe! Kalle arvasi ettei sahurien vaivat tarvinneet hierojaa, vaan kyseessä oli saada tuntea nuorennaisen kosketus ihollaan, olihan hieroja vielä sorja nainen, nuttura ja tummat lasit saivat hänet näyttämään opettajalta. Jos sade sotki keväällä hirsien sahaamista, kesästä tuli kuiva, kun elokuussa oli Farma-näyttely Lapinlahdella, aamulla alkoi sataa. Meillä oli kasvussa Apu-vehnää, se oli kuivunut pystyyn, kuulin näyttelyssä että "Puron vanaha Kalle oli mennyt aamulla 4-aikaan kylvämään ruista, satteen alle". Kyyditsin isän traktorilla Näyttelyyn, hän kuului toimitsijoihin, hänellä oli sadetakki, minä kastuin kopittomassa Valmetissa läpimäräksi, enkä kauan viihtynyt näyttelyssä, Tauno Nurmisen? avauspuheesta muistan letkauksen:―Huomenna onkin taas pouta! Historiallisessa kulkueessa oleva hevonen vapisi kauttaaltaan, yleisö oli tiiviinä rintamana lähettä, pelkäsin pahinta, että hevonen pillastuu täysin, ja hyppää yleisön sekaan. Ajoin traktorin sateessa kotiin, isä taisi ajaa kimppakyydilla pois ja aamulla näyttelyyn. Koska sade jatkui, minä menin maantien varteen odottamaan Farma- bussia, oli tiedossa että sellainen kulkee, menin kyytiin kun bussi kulki sydänmaalle päin, kierrettiin Paisuan kautta Hernejävelle ja takaisin, radan ylityksen aikana kuulin:―Ollaanko myö jo ratalla? Kahdenkymmenen kilometrin päässä asuvalle sellainen on jo ihme! Sade taukosi puolenpäivän aikaan Nurmisen ennusteen mukaan Puron Kallen ruis sai hyvän alun!
Olin taas töihin kutsuttuna Purolla, nyt se oli tapahtunut, tienpohja oli puskettu Gaterpillarilla suoraan läpi kannokoiden ja soiden, soraa oli ajettu Vuorisenkankaalta suuria määriä tien pohjaksi tie kulki Puron navetan takaa pellolta, niinkuin Kalle ennusti vuosia aikaisemmin.. Seurasin autereisessa aamussa työnjakoa. Kalle antoi miehille lapioita, pienestä kojusta jollekin rautakangen ja ilmoitti:―On semmonen tarkotus, että näellä kaluilla kanssa jottae tehhää, eekä seesota niinku TVHoon miehet! Nuorimies naapurista, Hynysen Viljamin poika pisti leikisi:―Eehä tämmösellä helteellä kukkaa jaksa tehhä mittää! Nuoriso oli ottanut vallan, Kalle oli förmintarina tiekunnan puolesta, nämä työläiset kuittasivat yksiköitään työllä. Joukosta tunnistin toisen posti-Pekan veljeksi Väyrysniemeltä, taisi olla Kalle Ruotsalainen hänkin, Puron Ruotsalaisten serkkuja? Mestarina oli nuori insinööri, joka ei antanut valaa betonia Nikinpuron vedellä, siinä oli liikaa humusta, vesi kuljetettiin Puron talosta. Pyydettiin jäämään yöksi, olin vielä arka ja kävelin Kumpusensalon poikki kotiin, tuolloin matka ei ollut mielesti mitään, vielä viimeiseksi tivattiin:―Minkä tähe kotjtii? Vastasin leuhkana:―On äetiä ikävä! Siihen Siiri emäntä nauroi:―Kyllä tiältä äetijä varmasti löötyy! Seuraava päivänä selvisi, Tiekunta piti illanvieton, minulle ei siitä uskallettu edellisenä iltana mainita, ettei Kiukonmäeltä olisi tullut kuokkijoita mukaan, päivä kului sitten kuunnellessa, kuka oli, ja miten paljon ollut juovuksissa. Seuraavana kesänä olin Purolla puinnissa apuna, Tiemestarina oli vanhempi henkilö joka puhui erimurretta, tarkka puuhissaan, saattoi ensin laskea päivällä polttamansa savukkeet ja päivitellä ylittäneensä määrän, ennenkuin suostui ottamaan tarjotun savukkeen. Kävi iltaa, aamua ilmoittautumassa förmintarilleen Kallelle, Purolla oli edelleen Takra merkkinen traktori, petroolilla toimiva Kalle ajoi, minä loin hangolla kuormia, seipäillä olevaa otraa, traktorin sammutus tapahtui yleensä vaihteella, bensiini kanisteri killui jossain tapissa. Nuori Markku Korhonen tuli vierailulle, hän oli saattamassa meille opiskelija neitosta, joka tunnistettiin ”Kauniston tytöksi”, neito keräsi kansan nimityksiä Karttaan, lueteltiin Ukonalanko ja kaikki mitä mieleen juolahti, penkillä istui myös Armas Valkonen joka tokaisi :―Jurimaharju! Tyttö kysyi paikkaa ja mistä nimi on syntynyt? Kukaan ei ilennyt kertoa ja se asia jäi silleen. Tyttö kysyi:―Miksi tuota puroa kutsutaan? Isäni ehätti vastaamaan:―Sitä vua sanotaa Rötteekköpuroks'! Vaikka meillä se oli Tornionperän puro. Olihan minulla kielenpäällä Kötteli, mutta se oli Markun kodin vanha nimitys, enkä halunnut Markun loukkaantuvan, meillä sattui olemaan myös Taavetti Laakkonen joka ilmoitti:―On se Romeli ja vieressä vielä Tiinan-Romeli, Pikku-Kahassa! Onneksi neiti Kaunisto tuli viikkoa myöhemmin meille yksinään ilmoittaen:―Nyt minä tiedän sen Jurimaharjun nimen alun, Puron vanhaisäntä kertoi poikien siellä rakastelleen tyttöjen kanssa, ja hän kertoi myös Kilstuvasta, jossa syyllistä oli kuulusteltu ja pieksetty!Meillä sattui olemaan kylässä Timpurin uusi isäntä Ilmari Ruotsalainen, Puron Kallen poika joka selvitti lisää tuota Kilstupaa (Nikinmäki), möläytin sekaan:―Kellsturkki! Paikannimien kerääjä heräsi:―Olisiko Kelsturkinmäkeä, on niin kiva nimi? Jurimaharjuun liittyy minulle surkea muisto kouluajalta, kolusimme maantien vieretkin, löysin tyhjän ”ilmapallon” ja puhalsin sen täyteen, ilo loppui kotona lyhyeen, kun meillä ompeluksia tekevä mummon serkuntyttö Anni Rissanen kuiskutteli äitini korvaan. Äitini takavarikoi ilmapalloni ja työnsi sen samantien uuniin, jossa oli tuli:―Meillä ei leikitä tällaisilla! Jotenkin selvisi minullekin ”mikä pallo” se oli ja olin pilankohteena jonkin aikaa. Taxi Meille isä osti Moskvist merkkisen henkilöauton ja siihen taxi-oikeuden v.1953, Veljeni Matti oli suorittanut autokoulun Iisalmessa, ja ammattiajoon oikeuttavan ajokortin, Matti alkoi ajaa taxia. Arttu Korhonen oli kutsunut kaivonporaajan tekemään kaivon jossa vesi riittäisi, Isäni innostui tilaamaan poran seuraavaksi meille. Matti Kesti tuli Zetor traktorilla siirtämään porakoneen meidän kaivolle, peruutus kaivon luokse ei onnistunut, ja porari Rannikko Kihniöstä lopetti vetelyn:―Rekkakuskilta peruutus onnistui hyvin, lopetetaan yritys saan sen paikoilleen itsekin! Hän iski rautakangen maahan ankkuriksi, kojeessa oli kelu jossa olevan vaijerin avulla Rannikko vekslasi kojeen kaivon ylle ja laittoi11sm ohjuriputken kaivoon, se piti pitkää porakankea suorassa, ja kone käyntiin, koska ei ollut sähkövirtaa polttomoottori toimi voimanlähteenä. Ensimäisessä yövuorossa reikää tuli kallioon 13 metriä, eikä poranterää tarvinnut teroittaa kertaakaan, sitten rikkoutui moottori. Porari oli ihmeissään, hän ei ollut koskaan porannut vuolukiveen. Toisen vuoron porarina toimi Olavi Kasurinen, Antin poika joka oli asunut naapurissa, ennen Ollin syntymää. Moottorin korjauksen jälkeen loppui vuolukivi kalliossa, ja päivässä saattoi saada vain metrin uutta reikää. Porareilla oli varusteena kenttäahjo ja hiiliä, poratangon päässä oli irroitettava metriä pitkä teräosa, kartio-kierteillä kiinni. Tuollainen kartiokierre avautuu parilla pyörähdyksellä! tylsistynyt poranterä taottiin teräväksi ja sapluunalla tarkistettiin, että taottu poranterä täytti mitan täsmälleen, oli aina vaara että poratanko jää reikään kiinni, siksi poratangon yläpään vaijeriakiinnittävä osa irroitettiin ja väliin laitettiin, varolaite noin metrinmittainen päistään poran (11sm) paksuinen keskeltä työstetty ”ketjulenkiksi”. Kun epäkesko alkoi vetää poratankoa ylös, tuossa ketjulenkissä kalahti, noin 30sm aukko salli melkoisen iskun, ennenkuin poratanko alkoi kohota. Jos poranterä takertui kallion halkeamaan, tuon ketjulenkin tarpeellisuus näkyi, poratornin yläpäässä olevan rissan resorit jousti samanpituuden, minkä epäkesko nosti poraa, ketjulenkki takoi siten poraa irti halkeamasta, kunnes pora irtosi, sen jälkeen pora nostettiin ylös ja pienä kiviä pudoteltiin reikään avuksi, siten päästiin halkeaman ohi. Kaivonporaus meillä kesti ainakin 2 viikkoa, koska Rannikko otti taxikyydin aina lauantai iltana ja vietti viikonlopun Iisalmessa. Kun oli porattu 42 metrin syvyyteen porarit kertoivat, että vettä tulee poranreikään, ja tehdään koepumppaus, sen tulos oli 930 ltr tunnissa, poraus lopetettiin, vedenpinta jäi 32 metrin syvyyteen ja kaivoon laitettiin kammella toimiva pumppu, 8-litran ämpäriin sai vääntää kammella 22 kertaa, ja astia täyttyi, opin käyttämään omaa painoani apuna, joten pumpasin jaloillani, 32metrinen vesipatsas painaa. Vuonna 1958 olin armeijassa, silloin oli laitettu polttomoottori nostamaan vettä, seuraavaksi lypsykone ja siihen pienempi moottori, Vaatteiden pesuun pulsaattorikone ja siinä oli oma moottorinsa, äitini oli ehtimiseen vaatiamassa pesukoneen käynnistämistä.
Ihmettelin kerran kuinka isän sinisethaalarit ovat vaaleat? ―Minnoon käättännä haalariin pesussa nuita lypsykonneen pesussa käätettyjä vesiä uuvestaan! Ilmoitti äitini. Kovat oli aineet maitoputkien desinfioinnissa, sininenkin pyykki muuttui niin ihmeen valkoiseksi? Kyösti Valta laittoi kaivonporauslaitteen, Lammakkeella Yrjö Peräojalle kaivaessa pora juuttui kallioon niin tiukkaan, että se jäi sinne, kaivo täytyi porata vierelle, meillä oli huomattu vedentulon olevan heikko moottoripumpulle ja Kyösti Vallan koneella porattiin lisää parikymmentä metriä, sitten mittaus osoitti 4000 ltr tunnissa, ehkä pumpun teho oli tuo? Kaivoomme laittoi Veikko Kasurinen Grunforss kiertovesipumpun, jossa paineella saadaan vesi nousemaan syvältäkin, pumppua pyöritti nyt sähkömoottori Kaivomme kokonaissyvyys on noin 70 metriä. Jouduimme teettämään seppä Mikko Koverolla isomman kiilaurapyörän, seppä tilasi Valimolta alumiinisen aihion ja sorvasi muotoon, ihmettelin Mikon katkonaista puhetta:―Täytyy -ottaa- tarkat -mitat -ettei -tule-sutta! Häneltä oli poistettu kurkunpää ja hän puhui ruokatorvestaan nielemällä ilmaa välillä? Setäni Antti oli mukana pajalla, hän oli jututtanut rouva koveroa, he olivat keskustelleet sienestyksestä, rouva oli kehunut rouskuja: ―Ne ovat niin ihanan kirpelöitä! Antti oli kysynyt niiden valmistuksesta keittämisestä? ―Ei niitä tarvitse keittää, ne ovat ihania keittämättäkin! Sitä Antti päivitteli. Kerrottiin seppä Koveron tukehtuneen kravatin solmuun, oli nukahtanut junassa ja leuka painoi solmua joka oli ilmakanyylin kohdalla. Uudismäen Väinö Sonninen porautti vielä syvemmän kaivon, vedetulo taisi jäädä 300 ltr tunnissa. Pora oli jäänyt syvällä kiinni, irroitus kesti 2-viikkoa. ―Huusimme hurraata, kun pora vihdoin nousi ylös, kertoivat Väinö ja Helmi .
Uusitie Vuoriskankaalle hyvän betonisoran luokse, kutsui lähiseudun soraa tarvitsevat hakemaan puolta lähempää kuin Haminamäen montuista, ja hiekka olisi pitänyt ostaa Kunnantoimistosta. Oli tiedossa että soran saattoi maksaa Putkosen taloon, Väänäsen montusta otettaessa. Kalle Putkonen kävi meillä jo kivinavetan rakennuksen aikaan tutkimassa navettaa, muistan Kallen päätöksen:―Minä tien tiil'uunin, poltan tiilet ja muuruutan navetan tiilestä! Näin oli tehty Putkolassa oli poltetuista tiilistä muurattu navetta, jouduin käymään usein kylässä, maksamassa soraa: Kalle alkoi käydä vuorostaan meillä, tytär Elma oli Timpurissa emäntänä, ja kylään mennessän kävi meillä lepäämässä. Kallen lähtiessä jatkamaan matkaansa, isäni huomautti:―Oottako millonkaa kuullu kirroeltavan nuin hartaasti? Putkosen Kalle huastel intoelemata, tasaseen tahtii kaikki, avomielisesti, viinan keitot ja kenelle pulloja möi myös lusimisen, vankilassa hän oli ryhtynyt sepäksi ja oppinut kokemuksen kautta karkaisun, ja päästämisen taidon:―Saatana, ensmäeset poranterät olj halakeelleet pitkälti, sittä saen sepän käsjkirjan ja näin siitä, etton karpalon värisenä karkasjtava ja vaskev'värisenä piästettävä! Yhenkerran Kalle vilikasj tuvan lasista ja kysy:―Onko tuo talo, mikä tuolla tuolla näkkyy Rasjmäk? Myönnettiin, Kalle jatkoi:―Olin siellä nuorra miehenä halakoja hakkoomassa ja olin korttierija Rasjmäessä, nukunj tuvassa ja vastakkaesella seenustalla nukku nii pirun nätti tyttö, e-en uskaltanna männä lattian ylj! Kalle varmaan muisteli ja katui tuota pelkuruuttaan joka ilta, kohtalo päätti toisin Kalle löysi vaimon muualta, ja sen ”nätin tytön” lapset jatkoi Juutilaisten valimon toimintaa Kaavilla. Poltettuja savittiliä tehtiin kuusikymmen luvulla Siilinjärvellä, ensimmäisen kuorman kuljetin Hilma Hynyselle Ahvenusmäkeen, lopun metsän halki jossa oli vain polku, ne oli Rahikan tehtaalta. Toisen kuljetin Heikki Ruotsalaiselle Leppäahoon, tuon tiilitehtaan omistaja Ahtiainen? itse kärräsi tiilet kuormaan ja ihmetteli kuinka tuli homman joskus aloittaneeksi ja esitteli höylisti minulle ”tiiliuunin” toimintaa.
Vuosi -18 Ollikkalassa aseellista toimintaa ei ollut, ennenkuin Valkoisten joukot etenivät Kuopioon ja isäntien järjestämät joukot terrorisoivat sosialisteiksi tunnettuja henkilöitä. Kestin veljekset Lauri ja Emil tulivat Väisälään ja repivät nimensä pois sosdem yhdistyksen jäsenluettelosta, ja seuraavana päivänä he olivat käyneet ilmoittautumassa Suojeluskuntaan, ukkini Paavon kerrotaan polttaneen kylän sosdempuolueen jäsenluettelon ja jakaneen varat Kalle Haataisen kanssa. Eräänä iltana oli Väisälän pihaan pysähtynyt hevosreki, jossa oli ollut Savonjärven isäntiä, — Kuuselav' vanahalla Tanelilla olj' sinelli piällä, ja miekka vyöllä, se huuti; — Puavo, tuo äkkiä tulta piippuun, tae tulloo kuulia! (Kertoi tapauksesta setäni Antti Ukkini oli ottanut liedestä palavan kekäleen ja vienyt Tanelin piippuun tulen. Nähtävästi mummoni Johanna lapsineen kiljui ulkona, — Ee issee sua tappoo!? Tilanne raukeni siihen, suurin syy tähän lienee ollut, Kuuselan Taneli oli sukua Savonjärven Heikkilään, jonka isännät Aapeli, Heikki ja Paavo olivat ukkini serkkuja. Myös vanhan Antti Väisäsen läsnä olo on saattanut vaikuttaa, hänen sisarensa Kristiina oli ollut emäntänä Heikkilässä, Kuuselan naapurissa! Kirkonkylälle oli saapunut ”pohjalaisia”, he menivät Kruununvouti Jääskeläisen luokse, ja vaativat jyrkkiä toimenpiteitä;— Tunnetut sosialistit oli heti vangittava ja oikeudenkäynnin jälkeen teloitettava! Jääskeläinen, ei suostunut ja vaati joukkiota lopettamaan tuollaiset vaatimukset, tai poistumaan! Pohjalaiset eivät poistuneet,— Vaan pitivät kokouksen jossa erottivat kruununvouti Jääskeläisen, — Alas Jääskeläinen! Huudoin! ja valitsivat joukostaan uuden, mielestään tehtävään sopivamman! Erehtyen, sitten ilmoittamaan asian Kuopionläänin Maaherralle, Jääskeläisen viraltapanon ja uuden kruununvoudin valinnasta! Maaheralta tuli puhelimessa ankara määräys;—Jääskeläinen toimii edelleen virassaan, — Lopettakaa lainvastaiset hommanne ja poistukaa pitäjästä! Lapinlahdella on ollut pidätettynä punikkeja, heidän vartijanaan oli toiminut torpparin poika Vilho Koistinen Horsmanmäestä, joka kertoi ilmoittaneensa vangituille;— Oon iha samal'laene sosialisti niinku työkii, minä kään antamassa kivväärin poekkee? —Elä anna poes!, miehet pyyti, oo vua vartijana, eehä tiijä mitem paha vartija sinun tilalles tulloo? Vilholta lipsahti jotain epäedullista konstaapeli Antti Rissasesta? Mutta silmien välähdys viestitti, hänen muistaneen Antin olleen mummoni veljen: — Minulle näätettiin punikkiin tekemä telotettavvii lista! —Järkytti! Ku listassa ens'mäesenä olj oman isän nim! Oliko kyseessä provokaatio, jolla saatiin nuori sosialisti muuttamaan mieltään? Vilho toimi kuitenkin elämänsä loppuun saakka sosdem puolueessa, myös kunnallisissa tehtävissä. Ukkini, Paavo ei ollut tajunnut tilannetta, hän kuljeskeli kirkonkylällä muina miehinä, kunnes lanko konstaapeli Antti Rissanen komensi hänet kylältä poistumaan; — Mää äkkiä poekkee, tiällä on tuasj' paljo Pohjalaesia! Pohjois – Ollikkalan sosdem puolueen puheenjohtaja Lammin Kalle (Martikainen) pysyi jyrkällä linjalla, kannattaen Pienviljelijäin ja Työväestönliittoa, jota johti Arvo (poika) Tuominen, Ukkini on siirtynyt Kallen mukana uuteen puolueeseen, oli agiteerannut paljon Tasavallan puolesta, kuningasmielisiä vastaan. Kalle Martikainen on tuomittu käräjillä vankeuteen lainvastaisesta toiminnasta, ilmiantajan palkkion maksoi Lapinlahden kunta. (K. Martikaisen tyttärenpoika on Johannes Koskinen, on toiminut oik. Ministerinä!) Saksalaisen Divisioonan maihinnousu Hankoon ja marssi Helsinkiin kallisti voiton sisällisodassa Mannerheimin johtamalle armeijalle. Todellinen vallanpitäjä oli saksalainen Divisioonan komentaja Rüdiger von der Goltz, joka ehdotti suomalaisten hyökkäämistä Venäjän alueelle, siten heikentääkseen Saksaa vastaan taistelevaa Tsaarin venäjää. Aunukseen hyökkäsi yksi osasto, toinen Uhtualle, aina Kostamukseen saakka, kirjassa ”Pojat Vienansaloilla” kerrotaan, kuinka ”Kostamuksen asukkaat oli bolshevikkien agiteerauksen uhreja, he saattoivat kysellä:―Ihanko todella te tulitte meitä auttamaan? Vain varakkkaan kauppias Peksujevin talossa kohtasimme ystävyyttä. Vaikka parhaimmat agitaattorimme yrittivät valistaa kostamuslaisia, he eivät luopuneet epäluuloistaan. Niinpä sotaretken epäonnistuttua.
Suomeen pakenivat Jerohin ja Oskar Peksujev, alkujaan Kiuruveden Pöksyläisiä, kun Puna-armeija saapui ajamaan vieraita pois, heidän edellään pakeni vielä Oskarin poika Yrjö, äiti Anna Väisänen oli leiponut viimeisistä jauhoista leivän evääksi. Peksujevit jatkoivat laukkukauppaa Suomessa, ostellen myös oravien ja kärppien nahkoja, kerran isäni ja Antti setä olivat tulleet metsältä kaksi oravaa saaliinaan Jeru oli käskenyt: ―Nylje ne äkkiä, ostan nekin! Isäni oli nylkenyt oravat ja Jeru oli laittanut nahkat tikun nenässä lieteen hiilloksen ylle. Pian oli mummoni parkaissut:―Oravan nahkat pallaa! Jeru oli rynnännyt pelastamaan nahkojaan, ne olivat kutistuneet puoltalyhyemmiksi töpöiksi. Isääni oli naurattanut hillittömästi nahkojen muuttuminen, ja viimein Jerohin oli tokaissut:―Suomalainen on tyhmä, nauraa toisen onnettomuuvelle, ryssä ei naura! Tuakki Ruotsalainen oli saanut pienen kärpän, hän oli laittanut nahkan liian isolle taanalle kuivumaan, ja tarjosi sitä laukku-ryssälle huonolla menestyksellä, ostaja huomasi karvan harvenneen:―Olisit saanut siitä yhden äimän, ellet olisi vinnaroinut! Seppä Henrik Kustaa Kasurinen poljeksi pyörällä Kiukonmäelle, yllään vain paita ja nahkaiset polvihousut, mikä tietysti herätti ihmetystä, jopa kauhistusta naisväen silmissä, mies näyttelee karvaisia koipiaan. Kustaa veti mäenpäällä henkeä Hän oli elossa! Vaikka muutama vuosi sitten Raahessa häntä akkaväki kanneksi lakanalla, painoa oli vähän yli 40 kiloa! Nuori lääkäri antoi ankarat ruokinta-ohjeet joita seuraten hänet viruteltiin terveen painoiseksi. Tiessä riihennurkalta seurasi jyrkkää myötämäkeä, notkon takana oli nainen katkomassa lehdeksiä, Kustaa pysähtyi kysymään tietä: — Voitteko neuvoa, missä täällä asuu Samppa Kasurinen? Muijaa hirvitti Kustaan paljaat karvaiset kintut mutta hän ilmoitti; —Tuollaha se assuu Mörköharjussa, enne Timpuria kiännyttä vua vasempaa, mut'tee teejän tarvihe männä niin kaavaks' löötyy sitä lähempöökii! ilmoitti nainen, —Löytyy mitä? kysyi Kustaa ihmeissän. —No, sitä viinoo, pontikkoo tietennii! ilmoitti nainen, Kustaalta, pääsi kirous, raittiusaate oli silloin korkealla sosdempuolueessa, oma veli viinankeittäjänä, sai hänet raivon valtaan! Niinpä vierailusta veljen luona tuli riitaisa ja velisuhteen loppu, Kustaa ilmoitti, ilmiantavansa veljensä, ja Samppa halusi tilanteen vuoksi muuttaa kauaksi, hän lähti siirtolaiseksi Brasiliaan, hoidettuaan pontikankeitto jutun))) (1915?)
Lyytiä jännitti äiti Johanna oli lähettänyt hänet viemään valmiita ketruuksia Jussilaan, isoon talooon Pitkässämäessä, hän astui suureen tupaan jossa oli vain pieni poika nurkassa paita päällään, ja istahti penkille. Kammarin ovi aukeni, sieltä tuli tuvan puolelle Antti isäntä — Lyytihän se tiällä istuu her jiegerin kanssa, Hyvvee päevee, mittees Väesälää kuuluu? —Päevee, ee meelle kuulu kummempia, äet' vua laetto tuomaa teelle näetä valamiita ketruuksia! Antti käveli poikansa luokse, otti hänet syliinsä, tuli aivan Lyytin eteen hemputteli pojan pippeliä, — Sanos Lyyti, tullooko tästä kalua? Lyyti ei tiennyt mihin katsoa. Takaa kuului oven kolahdus Hintriikka emäntä ilmestyi, — Aekamies tiällä riekoiloo lasten kanssa, maksa ne ketruukset, ja anna minulle tulj'tikkuja, emäntä määräsi. — Her jieger männöö tuasj' talosille yksinnää, siks' aekoo ku isä maksaa ketruukset Lyytille! Antti vei pojan leikkipaikalleen, ja kaivoi sitten rahamassin taskustaan, — Mittees ne ketruukset tekköö? — Äet' sano viiskymmentä penniä tekövän! Isäntä kaivoi kukkarostaan lantin, ja antoi tytölle, sen jälkeen hän kaivoi tulitikkulaatikon otti siitä muutaman tikun sormiensa väliin, heitti lattialle, tokaisten: — Ota tuolta! Hintriikka emäntä keräsi tikut lattialta, mitään puhumatta.. Kotona Lyyti kertoi kokemuksistaan lapsen kiihkeydellä — Antti tulj' iha ettee heeluttelemmaa se her jiegeri pippeliä, ja kysy: Tullookoha tästä kalua? Ja heetti emännän pyytämät tulj'tikut lattialle: Ota tuolta! — Seo sitä Anttia, ee siitä tarvii mittää syrjäeste välittöö — Mikä se herr jieger on, mikskä isäntä Antti poekoosa nimittää? Lyyti halusi tietää. — Siitolj' juttua lehissä, miehestä joka sae aekaa vihhoo immeesissä Kööpenhaminassa ja Kristianianiassa, Oslohan sen nim' on nykyää, oljkoo se vua teatter'esitys? Isä Paavo muisteli. — Enne Antti olj vua mökimmies ja kyläpelimanni, viulusoettaja joka lopuks pisti hattusa kiertämmää. Äiti Johanna halusi kertoa kuinka alhaalta Jussilan isäntä oli lähtenyt. Siinä puheli talontytär, mutta se oli aikaa jolloin tytär sai mennä kiertokouluun päättyi Sopenmäen pakkomyyntiin, isä Hemmon talon rahojen tuhlaamisen takia. — Onko sev väliä mistee o kotosi, kun talosa suap' vua piettyä, ettee kää ku Johannes Sonniselle jonka osaks tulj' muuttoo Jussilasta Sonkajärvelle, ja Antti on osanna pittee, kostaakoon se Hintriikalle jottae? Eekö Aati ookkaa pistännä nimmeesä velekapaperii, Jussiloo ostaessa, luulin että pankki on jo sev'vuatinna iha ensmäeseks? Paavo tunsi velka-asiat, hänen taloutensa oli myös velkavetoinen, eikä hän saanut talouttaan tuottamaan. Lainajyvästöltä täytyi hakea siemenet keväällä, eräällä kerralla oli myös pojat Antti ja Matti mukana, kun jyvät oli kärrissä, isä Paavo viittasi kädellään vanhalle hautausmaalle; — Tuossa jossae o velj' Sampan haata, äetin kanssa käättiin usseesti sillo lapsena, ku asuttii vielä Nerkoolla, seel' ollut kolomivuotias kuollessaa. Alhström oy ilmoitti huutokaupan Lammakkeen niityille, lammesta lähtevän puron varsi oli jaettu valmiiksi palstoiksi. Ukkini Paavo oli muiden mukana, rahatonna kuten aina, mutta olihan se suuri tapaus kun köyhät saivat ostaa niitty maata. Kauppaa alettiin käydä niittyjen perältä, ensimmäinen huuto jäi Aatu Hongalle, toinen jonka nimeksi ilmoitettiin Jurvaala, meni suutari Joel Paldaniukselle Haukkualta. Annettiinko palsta Heinähon ex torpparille?
Käännyttiin kauppaamaan seuraavaa, Meklari ilmoitti —Seuraava palsta on 9,3ha, kirjurina toimiva Eemeli Kesti ehdotti — Tästä Väesäs' Puavolle hyvä niittypalsta? —Mitenkä minä, rahaton mies maeta ostelen, ov vua viiskymmentä penniä lakkarissa? —Suat minulta toeset viiskymmentä penniä, niin siitä tulloo markka sev'verra vuajitaa kirjaa viennistä. Eemeli kaivoi puuttuvan viiskymmentä penniä ja kauppa oli valmis. Seuraavan palstan otti Antti Ruotsalainen, asui savutuvassa melkoisen lähellä noin kilometrin päässä Viinalehto nimisellä paikalla. Antin ostama palsta oli kiilanmuotoinen. Seuraavan palstan osti Paavo Puurunen Horsmanmäestä, Kupeli nimisestä paikasta, lienee ollut Seurakunnan mökkiläisiä? Puurunen rakensi niitylleen asunnon ja hänen palstansa oli viljelykunnossa kokonaan ensimmäisenä, myös ladot Puurunen valmisti laudoista, ei tyypillisistä hirsisalvoksista kuten teki toiset vielä kymmeniävuosia. Puurusen pojat Viljo ja Paavo harrasti urheilua. August Ollikainen osti viimeisen palstan tuolta alueelta, Paavo Puurusella oli vielä pieni suoalue, maanparannukseen koska hänen palstansa oli kokonaan hiesusaven aluetta. Sitten firma ilmeisesti katsoi noin kilometrin matkan olevan liian arvokasta myytäväksi, ja seuraavat alueet noin kilometri alavirtaan sai Matti Valta(August Itkonen?) ja Ville Immonen Haukkualta, Tuomas Huttunen Hörsmanmäest seuraavan, sitten firma jätti omaksi yhden palstan, ja Myllyahon tilan Kusti Korhonen Heinäahosta sen vierestä sai viimeisen Sahapuron varresta. Maanviljelijäksi muuttunut firman lampuoti August Kesti sai noin 20ha alueen ja loput maantien vierestä Komulaiset Pajumäestä. Erikoiseksi niittykauppa muuttui kymmenenvuotta myöhemmin? Firmalta tuli kohtelias kieje jossa ilmoitettiin: ”Kauppakirjojen joutuneen hukkaan kauaksi aikaa, eikä kauppahinnan lyhennyksiä, tai korkoja ole peritty oikeaan aikaan. Pyydämme kohteliaasti teitä maksamaan tuon kauppasumman jälkikäteen. — En usko että kukkaa toine makso niitä kaapparästijään, minä maksonj, lisäsi isäni. — Minkä tähe? Isäni ei vastannut, mutta hän oli tottunut maksamaan ukkini tekemiä velkoja, että tuokin velka oli suoritettava, vaikka ei olisi ollut enää pakkoa. On käynyt mielessä muistiko kukaan maksaa Eemelille sitä viittäkymmentäpenniä? Kupelin Paavo Puurunen rakensi niitylleen pienen asumuksen jossa saattoi asua töiden aikaan, Ukkini Paavo oli myös salvanut 4-hirsikertaa, ilmeisesti politiikka oli tärkeämpää ja siihen se jäi lahomaan .
Ollikkalan miehet sodassa. Vuonna 1939 kuljetettiin Lapinlahtelaiset Leppäsyrjän pysäkille Suistamon pitäjään YH:n aikana odotettiin mitä tapahtuu. Lapinlahtelaista komppaniaa johti jääkärikapteeni Kosti Kauppinen, sotia kokenut mies ja hän alkoi luoda yhteishenkeä pitämällä ”Nuotioiltoja”, joissa hän kertoi tarinoita sotaretkiltään — Olimme sotimassa Vienankarjalassa, peräännyttiin kuljettaen haavoittuneita mukanamme, eräs heistä, olkoon hänen nimensä vaikka Ville kuoli haavoihinsa ollessamme ylittämässä järveä. Saavuttuamme rantaan asetimme Villen veneeseen, havuja peitteeksi ja kiviä painoksi, tappi pois veeneestä ja työnsimme veneen järvelle, katselimme kun vene upposi järveen vieden Villen mukanaan. Kapteeni Kauppinen oli ylennetty majuriksi, seuraavana yönä oli juhlittu rankasti Kosti oli törttöillyt niin pahasti, että hänet alennettiin kapteeniksi. Kerran pyydettiin isääni mukaan uutisia kuuntelemaan — Meellä on raahanmies Tanner Moskovassa neuvottelemassa, sottoo ee tule! Isäni oli jäänyt kortteerin uunille nukkumaan, pian hänet oli herätetty.... — Mittees Matti nyt sanot? Meellä on sota! Noista ensimmäisistä sotatapauksista hän kertoi: Ammuin pimmeessä yössä siihesuuntaa mistä kuulin venäläise laakova meejä suuntaa, kivväärinlukot louskuvat. Kerran olivat istuneet nuotiotulilla, oli pudonnut kranaatti lähelle, Kapteeni Kauppinen oli karjunut: Pois nuotioilta, hajaantukaa! Tulkaa tännepäin nopeasti, tännepäin huutoja seuraten komppania säästyi tappiolta. Isäni oletti ”voimattoman sirpaleen” mäjähtäneen hänen selkäänsä metsässä? Kysyin —Jospa se oli oksankappale? Hän myönti voineen olla niin! Takaisin asemiin tulleet miehet huomasivat miinan lauenneen heidän edessään ja venäläinen sotilas makasi kuolleena radiolaitteet mukanaan, hän oli johtanut kranaattitulta aivan läheltä. Vihollisen puolelta tuli sotilashenkilö, joku huusi —Tunnussana! Mies kääntyi ja lähti juoksemaan poispäin, tuli kiire, kuka saa kunnian ensimmäisenä ryssän surmaajana Kristillisen Kansan Opistonveistonohjaaja oli tarkka-ampuja ja osui, kuollut oli Kalle Jääskeläinen, hän oli edellisenä päivänä joutunut paniikkiin ja oli etsinyt osastoaan, kävellyt jo rintamalinjan ylitsekin. Kapteeni Kauppinen, nähtyään savupilvet rintaman suunnalta, oli koonnut komppaniansa luokseen ja esitelmöinyt näkymää, — Tuolla vihollinen polttaa suomalaisten koteja! Noin "luotiin taisteluhenkeä" kapteeni tiesi kokemuksesta, etttei hyökkääjä polta asumuksia syysmyöhällä, tuhoaminen kuului suomalaisten ”Poltetunmaan taktiikkaan”, ettei viholliselle jätetä majoitustilaa. Asemaan mentäessä Kauppinen oli päiväkäskyssään ilmoittanut tilanteen, — Komppanialla on tässä vain varmistustehtävä, käymme asemaan ja vasemmalla puolellamme on Pataljoona Palmunen, oikea sivu nojaa toiseen komppaniaan..(Olikohan siellä mitään pataljoonaa Kauppinen vain loi turvallisuutta ? Isäni mietti jälkeenpäin) Isäni ryhmänjohtaja alik. Paavo Böös oli haavoittunut ja pyytänyt isältäni armonlaukausta, että pääsisi tuskistaan, isäni ei suostunut ampumaan. Isäni ja Matti Nissinen olivat päättäneet loikata Rintaman ylitse Neuvostoliittoon, isä oli mennyt kysymään veljeltään Antilta, lähteekö hän kolmanneksi? Antti ei ollut halukas ja sai toisetkin luopumaan aikeestaan. Matti Nissinen kaatui pian sen jälkeen, samoin naapurista Lauri Haatainen, hän toimi konekiväärin ampujana, joka on tunnetusti vaarallisin paikka. Tuolloin isäni lienee kirjoittanut äidille:―Täällä eletään pässinpäiviä? Sensuuri oli yrittänyt peittää tappiomielialaa levittävät lauseet. Lemetin motin vakiintuessa, asevaraston hoitaja Aku Ruotsalainen oli esitellyt sotasaalis asetta. — Kun sin'noot' tarkka-ampuja sinun täätyy ottoo tämmönen puel'aatomaattinen kivväär'! Isäni oli luovuttanut kiväärinsä ja ottanut tilalle Neuvostolaisen puoliautomaattisen kiväärin. Kokeillessaan, hän hoksasi ettei viholliseen osunut, vaan lumi pöllähti sivulla, vasemmalla. Hän laittoi pilkan ja meni noin sadanmetrin matkalta ampumaan, lumi pöllysi puolimetriä vasemmalta, tutkiessaan tarkemmin asetta, hän huomasi iskun jäljen piipussa, sirpaleen, tai luodin tekemän ja se vei aseesta osumatarkkuuden, isä meni asevarastolle Akun luokse. — Ota pyssys', sil'lee satu mihinkää, ja anna takasin se entinen kivväär', luultavasti siinä muisteltiin Reservin harjoituksia joissa isäni oli ampunut Pataljoonansa parhaan tuloksen, Aku oli ottanut isän kiväärin ja saanut saman tuloksen! ―Minä olin parempi ku Aku! Ilmoitti isäni, Ihmettelin jos tulos oli sama? — Minä ammuin ensin sen tuloksen, ja Aku ampu minun kivväärillä. Kaatumiset, haavoittumiset ja paleltumat olivat harventaneet Kauppisen kommpaniaa niin, että ”Kapu” vitsaili, — Olin ennen komppanian päällikkö, nyt olen vain ryhmänjohtaja! Toinen vitsi kuului, — Kapulla on vain kymmenenmiestä rivissä, ja Kapun käsketään höökiä! Tuli kysely, onko halukkaita tankintorjuntatykille? Isäni oli ilmoittautunut ja päässyt mukaan tykin asemapaikka oli Lemettien mottien välissä, rintamasuunta länteenpäin. Jos tykin ampumiselle esteenä sattui olemaan kuusi, joku ampui harvakseltaan konekiväärillä, toinen hakkasi kirveellä kuusen poikki ja tykillä saattoi ampua panssarin tuleen, oli tiedossa että bensiinisäiliö oli tornin alla ja fosforiammuksella se syttyi. Kun Läntinen-Lemetti purkautui Itäiseen, oli pakokohdalla vartiossa Sakari Valkonen Kukkuralta, hän oli vartiosta palattuaan kertonut korsulla:―Viimeyönä ruohtalaeset vapaehtoset hyökkäs Itäseen-Lemettii, suurella sakilla, ne ee pysähtynnä vaekka kysynj niiltä tunnus-sannoo! ―Mistee sinä tiesit niihe olova ruohtalaesija? Kysyi joku. Saku:―No, kun'ne vastasj, Tavarish, tavarish! Seurasi yleinen hilpeys:―Ryssiähän ne o olleet! Saku:―Voe ku oesin voenu ampua niitä kymmenittäe! Yleinen arvaus oli:―Ihtes oesit tapattanna jo olisit alakanna ampua. Lemetin saarrostaistelun voitto ei pelastanut yleistilannetta, Viipurinlahden yli hyökännyt Puna-armeija katkaisi Suomenarmeijan yhteyden Helsinkiin, yhtenäistä rintamaa ei ollut maihinnousseita vastassa. Rannikkopuolustuksesta vastuussa ollut Väinö Valve oli lähettänyt jäänmurtajan heinäpaaleja kannellaan Viipurinlahtea kohden, katkaistakseen murtajalla lahden yli tulleiden osastojen huoltotien. Myös Kitelän suurmottiin virtasi uusia joukkoja, sinne niitä torjumaan komennettiin myös Kauppisen komppania, suksilla hiihtävä miehistö väsyi niin, että miehet nukkui seisaallaan, sauvoihinsa nojaten, alikersantit Antti mukana määrättiin herättämään nukkuvia. Sitten ilmoitettiin aselevon alkaneen, autiotuvan hämärässä söi pakistaan puuroa stm. Aatu Korhonen, Pekka Eskelinen tuli pyytämään:―Anna minunnii syyvä pakistasj, minulta on hävinnä kaekki pakki ja lusikka? Aatu antoi Pekan syödä, sitten hänellä alkoi aatos kiertää:―Jos sinul'lee oo ies lusikkookaa, nii millee sinä syöt? Pekka naureskeli nuollen sormiaan: ―Tällä viis'piikkisellä! Isäni Matti Väisänen *1908. oli sodan kestäessä saanut ylennyksen alikersantiksi, komennettiin koulutuskeskukseen kersantti Aulis Tikkasen alaiseksi kouluttamaan nuoria ikäluokkia sodan olosuhteisiin:―Se Tikkanen katosj jonnekkii? kertoi isäni A. Tikkanen oli pituudeltaan kaksimetrinen, siis sopiva upseeriksi, niinpä hänelle annettiin upseerikoulutus. Sotasaaliina isä toi harmonikan, minäkin yritin soittaa sillä vaikka oli jo tekemistä saada se polvillani pysymään, muistan isän arvion:―Ee tullu meejän poejista soettajia! Veljeni Matti muisti erään nuorenmiehen käyneen haitaria soittamassa Polvimäen takaa, matkaa lienee ollut 10 kilometriä, oppaana hänellä oli ollut Ville Karjalainen Rasimäestä ”heimolaesena” Ville piti meitä. Minulla ei siitä ole mitään muistikuvaa, ehkä olen jo ollut nukkumassa, mutta siitä huomaa millainen halu pinaa soittoon haluavia, kävellä 10 kilometriä, saadakseen soittaa muutaman musiikkikappaleen, ja kotiinpaluu pimeässä yössä! Isäni myi tuon piano-haitarin Joonas Kataiselle Ahvennusmäkeen.
Kylä tappelut! Vapin Villen riimittämänä
—Oli uudenvuoden aatto, oli tansseissa Taavetti Laakko. Sopenpirtissä somassassa, tapasi kohtalonsa kovassa (Vapin Ville) Tanssit saivat yllättävän käänteen, Onnelan Hannes kaappasi takaapäin Taavetin syliinsä, kädet oli sylissä, Janne Nissinen hyppäsi Taavetin eteen ja yritti partveitsellä viiltää Taavetin kasvoja, Taavetti sai toisen kätensä irti ja kasvojensa suojaksi, partaveitsi viilsi nyynärvarteen syvän viillon, henkselit katkeili, lienee pieniä viltoja tullut rintaankin? Mutta kyynärvarsi tulvi verta jotain kiristyssidettä tietysti laitettiin. Henkilöautolla Taavetti saatiin kunnanlääkärille, joka passitti potilaan Kuopioon Lääninsairaalaan, käskien saattajia pitämään Taavetin jalkoja ylhäällä, verenhukan takia. Taavetti toipui
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti