lauantai 12. toukokuuta 2018

Työväen iltamat Kumpulassa. 13.5.-18

Työväen illanvietto Kumpulassa.

Lassi Kumpulaisen talossa oli menossa Työväen-illanvietto sinne saapui yllättäen Kylmänmäen rähinöijät, ”puukko Jussi” Sonnisen porukka, kolme pitkää miestä joilla oli riitaa paikalla olleen Aapeli Väänäsen kanssa, Aapeli oli pienimies mutta ei pelännyt pitkiä Sonnisia, vaan pyysi Antti setääni: ”Hoitamaan yhden, itse hoittaa loput kaksi?” Setäni ei ollut tappelijoita, vaan nähtyään tilaisuuden livahti ulos, tuvanoven yläkamanaan oli nojannut kahtapuolta vahdit, Taavetti Laakkonen oli tullut jäljestä, mutta nyrkki pimeästä porstuasta oli pysäyttänyt ja kellistänyt hänet takaisin tuvan lattialle.
Ulkona pihamaalla puukko-Jussi oli ottanut pitkän puukon poveltaan, siinä oli ollut korkki teränpäässä ja hihkunut: ”Tänä yönä verj tippuu, ku Kiukonjoella luistellaa!”/Antti Väisänen
Kumpulaan oli jääneet yöksi Aapeli, joka oli kärttänyt pistoolia Veekarilta(Arttu Kesti), ja ilmeisesti tyrmätty Taavetti Laakkonen ?
Sonnisien kolmas mies on saattanut olla Hannes Ruotsalainen, liikanimeltään piispa, hän oli kookas mies? Olivat käyneet sisällä tuvassa lämmittelemässä, mutta kotirauhaa oli kunnioitettu /Aatu Korhonen
                           
         llanvietto Akulassa./Jaakko Korhonen
August Ollikaisen talo on seuraavana Kumpulasta Haukkualle päin, nähtävästi Työväeniltamat kiersi talosta taloon kuin kinkerit. Aku Ollikaisella oli jo toinen vaimo Miina Ruotsalainen emännöimässä, kortteeria talossa oli Miinan veli Hannes Ruotsalainen (eli "piispa")
Ilta kului tavanomaiseen tahtiin, kunnes tupaan astui Aapeli Väänänen muutama mies mukanaan, Aapeli meni suoraan Hanneksen luokse, läpsäytti poskelle: ”Lähe ulos ryypylle?” Hannes lähti, avojaloin talviseen säähän, Aapelin seurue mukanaan, sisälle jääneet odottivat jotain kauheaa tapahtuvan? Seurue palasi sisään, vain ryyppy oli nautittu.
         Edelliseen liittyen, veljeni Matti muisti kuolinvuoteellaan tapauksen joka osoittaa piispa Hanneksen olemuksen: Korttipelissä Hannes oli riitautunut Pekka Karhusen(Heselä) kanssa, Hannes oli siepannut puukkonsa, Pekka oli kipaissut hakea myöten pakoon, Hannes isona miehenä oli painavampi, hanki ei kestänyt, raivoisa huuto saattoi Pekkaa: ”Kiitä onnees, ettee hanki kestäny minuva, nyt oesit kuollu!”
                 Tanssit Tirinpurolla. Taavetti Parviaisen kotona
Parvialaan oli saapunut joukolla porukkaa Rumpukasta, ja tanssien aikaan kajahti laukaus, ”iso-Heikki” Sutinen ihmetteli reikää takissaan ja lommoa kellonsa kuoressa. Aku Väänänen riensi saunalle, siellä korttiringissä istui myös Kalle Kuosmanen, Aku nykäisi Kallea: ”Sinua tarvitaa nyt tuvassa”. Kalle riensi tuvan ovelle pistooli kummassakin kädessään, ja laukoi kattoon: ”Löytyykö miehen vastinetta?”/ Taavetti Laakkonen
Tuvassa olijat löivät ikkunat ulos ja pakenivat sitä kautta, mutta ulkona oli Rumpukkalaiset odottamassa Mäkikyläläisiä karttujen kanssa. Aittomäen Bergman oli pyytänyt: ”Elekee lyyvä, min'noon syytön!” Tuomio oli kuulunut: ”Sin'noot kuitennii niihi kätyrj!” Ja kartusta oli saanut/ Antti Väisänen
Piispa” Hannes Ruotsalainen, tuli uskoon sodanjälkeisessä herätysaallossa, hän ajeli usein Kiukonmäellä apumoottori polkupyörällään, sukulaistensa luona, moottorin ”räpätyksestä” tiesi kuka on kulkija. Muistan Piispan julistuksesta vain:”Ennen minulla olj viinapönttö taskussa, nyt se on pyhä Raamattu!”
 
           Roopilan Tanssit!
Robert Haataisen mökki oli Humalapuron rantatontilla, Humalamäen etelä-puolella. Roopilassa pidettiin tanssiaisia usein, soittajana oli usein Taavetti Laakkonen huuliharpulla. Ja tietysti ryypättiin, kerran Pekka Väänänen intoili: ”Löötyykö tiältä miehe vastusta?” Matti Väisänen oli vastanut:”Eepä näätä löötyvän!” Pekka oli todennut:”Oljpa porukassa yks' joka tunnusti huonootesa! Lähe ryypylle?”/Taavetti Laakkonen: "Mattiha se kanto enon takasi metästä")
Toisella kertaa tanssit loppui lyhyeen, ovesta ilmestyi mies joka julisti: ”Min'noon rosvo Rönkkö Rutakolta! Tupa tyhjäks, ilmeisesti osa pakeni akkunastakin, yksi jäi. ”Mikäs mies se tiällä yksinää istuu?” Mies ilmoitti tyynesti: ”Min'noon vua yks Matti Valta Haakkuvalta!” Rönkkö tarjosi ryypyn rohkealle miehelle/ Antti Väisänen


tiistai 8. toukokuuta 2018

9.5.-18. Väärä Profeetta?

            
Maailman kuuluisin Saarnaaja
Kuuluisa saarnaaja Billy Graham kuoli 99 vuotiaana 21. 2. 2018.
Hesari kirjoitti Grahamin elämästä muistokirjoituksen: 'Nuorena hän oli tavallinen amerikkalainen nuori joka oli kiinnostunut basebolista muiden nuorten miesten tavoin. Vuonna 1934 hän koki uskonnollisen herätyksen ja hänestä tuli Baptistikirkon pappi, suoritti myös antropologiassa tutkinnon, Hänen puheillaan oli suuri vaikutus kuulijoihin, sen huomasi lehtimiljonääri Randolhb Hearst joka piti erikoisesti Grahamin kommunismin vastaisesta asenteestaan.'
(R. Hearst:in elämästä on tehty elokuva Citicen Kane, jota pidetään parhaana eiokuvana, R. Hearst koetti estää filmin esitykset!)
B. Graham kohtasi kaikki USA:n presidentit Trumanista – Obamaan! Miksi Roosevelt puuttuu luettelosta? Roosevelt kävi sotaa N-liiton kumppanina ja 

Graham oli kiihkeä kommunismin vastustaja, oliko Hän niitä jotka kuten Suomenlähettläs Procopé, Hitlerin kannattaja ja ”Pysyivät demokraateista kaukana?” Trumanin aikana Billy saattoi tukea presidenttiään, koska tämä tuki Kiinan Kansallisia Tsian Kai Tsekin hallintoa sisällissodassa, ja USA:n laivasto turvasi Formosan saarelle paenneet Kansalliset. Parivuotta myöhemmin alkoi Korean sota joka näytti päättyvän Pohjois-Korean voittoon, vain neljäsosa valtiosta oli enää USA:n ystävien hallussa, USA:n joukkojen komentaja D. McArthur vaati A-pommin käyttöä, Truman vaihtoi komentajan, ja B. Grahamin rukouksiin vastattiin,
 Maihinnousu Insthoniin, muutti sodan kulun, Pohjois-Korean joukot pakenivat aivan Kiinan rajan tuntumaan Jalu-joelle. ”Jouluksi kotiin”, oli iskulause USA:ssa, kunnes Kiinan ”3 miljoonaa vapaaehtoista” taas käänsi sodankulun toiseen suuntaan, rintama jäi samaan 38 piirille, mistä sota oli alkanut. Valittujen Palojen mukaan, ”Raja on 2 kilometriä pohjoisempana entistä”.

Hearts kustansi Grahmin Maailmanympärys kiertueen 1957, ”Suomeen Graham oli saatu jo 1954, väkeä oli Messuhallin täydeltä, Billy kertoi syntisestä elämästään: Ajoin kerran autoani liian nopeasti, ja sain sakkoja!Hän oli USA:n paras verovouti, miljoonat ihmiset maksoivat pimitettyjä verojaan.(SEURA-lehdessä)Billy kysyi kuka haluaa seurata Jeesusta? Kolmannes, 8000 ihmistä nousi ylös, Billy tarkensi tarkoittaneensa vain niitä jotka eivät olleet vielä pelastuneet, 90% istuutui, seisomaan jääneille jaettiin kortit, jotka he täyttivät, 1500 noviisia siirtyivät vielä B-Messuhalliin kuulemaan opetusta/ Veli Junttila.
Maailmanympäri kiertue v.1957 ylsi N-liittoon ja Pohjois-Koreaan, missä media kertoi Grahamin ilmoittaneen Kim il jung:in olevan Jumala!
Billy Graham ilmoitti olevansa Demokraatti, v.1953 kenr. Eisenhwer vaali- puheissaan lupasi lopettaa Korean sodan, sota päättyi aselepoon 1953, samana vuonna N-liitti räjäytti pommin joka järkytti Läntistämaailmaa, saasteessa näkyi Litiumia, se tarkoitti Vety-pommia!
Myös Stalin kuoli, tuolta diktaattorilta Mauri Ryömä kysyi Kremlissä v.1945
:”Mikä tarkoitus Kommunistisella puolueella on Neuvostoliitossa?
Stalin: ”Puolueen tarkoitus on Pedon poistaminen ihmisestä!”
Presidentti Eisenhowerin hallituskauden jännittävimmät hetket olivat kun hänet kiidätettiin parikertaa kohtauksen saaneena Walter Reed:in sairaalaan, viimeisessä ”Puheessaan kansalle, Hän imoitti: Sota-teollinen-kompleksi tulee kaappaamaan vallan?”

Seuraaja Jack Kennedy ei uskonut ja empi päästämästä USA:n Asevoimia Vietnamin sotaan, Ranska oli jo luopumassa siirtomaastaan. Kennedy murhattiin Dallasissa avoautoon ja tilalle sota-teollinen-kompleksi sai Lyndon Baines Johnssonin, joka ei epäröinyt, vaan ilmoitti: ”Tonkininlahdella USA:n laivasto on joutunut hyökkäyksen kohteeksi” (Nykyään myönnetty valheeksi)
Sota alkoi Vietnamissa ja levisi Laosiin, jonne ”rakennettiin salainen lentokenttä”, sen tiesi vain N-liitto sateliittiensa kuvista., ”Ruukkujen tasanko” oli lehdissä jatkuvasti näkyvissä, ”ikivanhojen kulttuuri jäännösten yllä lensi USA:n pommikoneet 8 min. välein kuin bussivuorot” , (on nykyisissä dokumenteissa irvailtu noita pommituksia.)
USA:ssa pelättiin Kambodzan prinssi Shihanoukin antavan kommunistien auttaa Vietgongin sissejä, Shihanouk ajettiin maanpakoon ja Hallinto siirtyi USA;n lähetystöön, USA alkoi pommittaa Kambodzan aluetta järjestelmällisesti, ”käytännössä jokaista kylää pommitettiin, riisipeltojen pengerrykset sortuivat, riisintuotanto väheni, USA:n ylijäämä riisi pelasti” Nukkehallituksen joukot alkoivat myydä aseita PunaKhmerin joukoille, ja ”kuolleita sieluja” oli armeijassa tuhansittain, joiden palkan maksoi USA!
(CIA:n arvion mukaan pommituksissa kuoli 600 000 ihmistä /N. Chomsky)
Kambodzaan pudotettiin enemmän pommeja kuin Japaniin II Maaliman- sodassa.
USA:n ulkoministeri R. Kissinger kävi Kiinassa pyytämässä prinssi Shihanoukia palaamaan maahansa, prinssi kieltäytyi, USA:n lähetystö pakeni Kambodzasta, USA:n riisintuonti loppui. Seuraavassa väestönlaskennassa
huomattiin 3-4 miljoonan vaje väestössä, USA syytti PunaKhmerien terroria.

Suomalaisen porukan, Jan Magnus Jansson, Erkki Tuomioja, Rauli Virtanen, Kimmo Kivelä, ”Kambudzea kansanmurhan vuosikymmen”, kirjassa
päädytään Terrorin tappaneen vain 100 000 ihmistä, loput nääntyivät ruoan puutteeseen, tuhatvuotta rakennetut riisipellot kesti kauan rakentaa! (Noam Chomsky pitää ”teosta parhaana selostuksena Kambodzan sodasta.”)
Vietnaminsodassa kaatui 58 000 USA:n sotilasta, Vietnamilaisten kuolleet luetaan miljoonissa. Suuria alueita tuhottiin Agents-Orange kasvimyrkyllä joka aiheuttaa epämuodostumia syntyneillä lapsilla, miljoona vammaista!.
Laos:Uutiset, käytännössä joka kahdeksas minuutti pommikoneen lasti putosi Laosiin 9:än vuoden aikana, näin yritettiin estää avustuskuljetuksia Pohjois-Vietnamista Etelä-Vietnamissa taisteleville sisseille…
USA:n hävittyä sodan ”noin 3500 Laosilaista ystävää siirrettiin turvaan”.
Vuonna 1980 El Salvadorin Arkkipiispa Romero kirjoitti USA:n presidentille Carterille (Babtisti) : ”Toivon ettei USA rahoita ja aseista massani toimivia puolisotilaallisia joukkioita”. 2-viikon kuluttua piispa Romero ammuttiin konekiväärillä alttarille, messun aikana.”
USA:n Kongressi sai aiheesta yksityiskohtaisen selostuksen:”Nuo murhan tehneet sotilaat ovat saattaneet olla, armeijan asuihin pukeutuneita kommunisteja?” Oletan, että Graham antoi synninpäästön pesidentille? olihan Hän saman kirkon jäsen.

Graham on noudattanut Lesdatiolaisten ohjetta, ”Kadu syntejäsi, hyväksy Jeesus vapahtajaksesi ja synny uudestaan”.
Elämänsä ehtoossa hän julisti tätä entistä tiukemmin, ja sanoutui irti konservatiivisimpien kannattajiensa poliittisista kannoista!”
Harmi! Ettei kerrota koska välirikko tapahtui, kun Billy huomasi saarnanneensa PEDON hyväksi!
Milloin, Hän huomasi olleensa ”Väärä Profeetta!”
Rooseveltin ja Trumanin aikainen Hyvinvointi yhteiskunta oli muuttunut rosvotuksi, velkaantuvaksi, rikkauksia metsästävien johtajien alueeksi.
Mutta Billyllä oli pakoreitti: Kadu syntejäsi!
Ehtikö hän katua kaikkia, tiesikö hän edes, mitä oli tehnyt? Kunhan vain vastusti ”Kommunismia, tuota politiikkaa jonka tarkoitus oli poistaa PETO
Ihmisestä!”
OXham järjestön arvion mukaan Maailman Pedot mahtuvat yhteen bussiin!

Ukrainan presidentti puheessaan oli verrannut nykyistä aikaa "Talivisodan aikaan", koska Venäjä koettaa pommituksilla, estää Naton laajenemisenn.

 Talvisodan aikaan tilanne Suomessa oli toinen. 13 vuotta oli Akateeminen Karjala Seura AKS, oli propagoinut Suur Suomesta:"Äänisjärvi-...