Ukrainan presidentti puheessaan oli verrannut nykyistä aikaa "Talivisodan aikaan", koska Venäjä koettaa pommituksilla, estää Naton laajenemisenn.

 Talvisodan aikaan tilanne Suomessa oli toinen. 13 vuotta oli Akateeminen Karjala Seura AKS, oli propagoinut Suur Suomesta:"Äänisjärvi-Pohjanlahti. Vienanrannat-Auran suu, Siin'on suomalainen mahti, jok¨ei ole kenenkään muun!"  Pastori Elis Simojoki oli osalistunut Vienaan tehtyyn valloitusretkeen, "Petrosavodzkin kullattujen kirkonkupolien näkyessä voimamme uupuivat, ja oli peräännyttävä.  Vuonna 1923 perustetun AKS:n perustajäsenistä yksi Elias Simojoki, joka muisti saarnoissaan mainita Mari-kasan kärsimyksistä. "Vysinskin ulaanien ratsukot ovat polkeneet Marien marinat kavioillaan, tai Bujennyin Ksakat ovat murskanneet kavioiden alle Votjakkien valitukset.  Saksan aloitettua valloitussodat Euroopass, pastori Simojoki lisäsi saarnoihinsa: "Ilokseni kuulen sodan äänten lähenvän!" Joten Suur Suomen valloitus saattoi alkaa, Tulikaste oli Eliakselle sodan alettua katkera pettymys, Kiuruveden komppaniasta oli kaatunut yli kolmekymmentä sotilasta, ja mikä pahinta, osa kuolleista oli jäänyt vihollisen puolelle. Teltoilla Rljas itki, itki ääneen, kertoo "Palava Pensas", Eljas Simojoen muistoksi kirjoitettu  kirja, se julkistettiin Äänislinnassa AKS:n 20-vuotisjuhlassa. Suur Suomi oli todellisuutta, mutta Elias ei ollut mukana. Hän kaatui Talvisodan viimeisinä päivinä Laatokan jäälle.

Kähkölän Paavo Väisäsen kosioretki Ulmalaan

Kähkölän Paavo Väisäsen kosioretki Ulmalaan.

Omistan novellin tyttärilleni Tuire Paulalle ja Leena Anniinalle!

Julkaistu Väisästen Sukuledesså v.2020, kolmessa osassa

Tapahtui, Kristiinan hallitessa Ruotsin kuninkaana, ja Suuriruhtinattarena Itä-valtiota, Käskynhaltijana Baltiassa ja Jungfru Inkerissä!

Väisäsen Paavo ei saanut unta, seuraavana aamuna tulisi Kyrönkankaan Jussi Väisänen rattaineen jo kukonlaulun aikaan ja lähdettäisiin kysymään Jöns Ulmaisen tytärtä Paavolle vaimoksi.

Mikä kumma sai hänet kirkon luona niin rohkeaksi?, että uskalsi mennä kysymään Ulmaisen Katrilta: ”Saiskohan teelle tulla kyllään?” Olihan Katri tosin salaa silmäillyt häneen päin hyväksyvästi, kun heidän katseensa kohtasivat, ”Oli paistettu särkeä vain lyhyt tovi”, tyttö oli punastunut ja kääntänyt katseensa muualle, niin Paavo ainakin muistelii?

Katri oli vastannut: ”Suap’ meelle tulla käämään!” Tytön vastaus sai väreet käymään läpi Paavon vartalon

Äiti tuli herättämään: ”Sintua on leelissä, leepä ja voe kontissa, jos alakaa hiukoomaa matkalla, ja tämä tässä!” Äidin ääni muuttui vakavaksi, hän ojensi tuohirasiaa, jollaisissa säilytettiin silmäneuloja jauhojen seassa, tässä oli koru: ”Tässä o’ kihlajaes’ lahja tytölle, jos se suostuu sinulle? Sii’non hoppeenen rannerengas, jos kysytään siitä, sanot vua, Se’on meejän sukukalleus!”

Jussi Väisänen ajeli pihaan rattaineen, riisui hevosensa pois ja laittoi kiinni päitsistä marhaminnalla, seinässä olevaan aspiin: ”Emäntä piästää irti muutaman tiiman piästä, ettee lähe meejän jäläkeen!” Hän määräsi, Ehkä sittenii on parasta pittee minun hevonen kuistilla, eekä piästee valjänmehtää?”

”Eehän tuo tammasj vua oo höngyllää? Tievieressä suattaa olla orriita ja piettio-ruunia, jos tammasj on höngyllää, meejän matkan teko suattaa loppua iha vaekka Ulumasen talon näkyvissä, ee kusisena voe vieraellä missää, vuatteet om pestävä!” Jussi katseli epäillen Paavon tammaa?

”Seel' kevväällä höngyllää, en usko että kuseksii meejän piälle, otetaa varalta tyhjä säkki, joka voejaa laettoo mäkvöihi kiinni hännän taa, ettee lopu matka kesken?” Valjastettiin Paavon tamma kärryjen eteen, Paavo laittoi sintuleilinsä ja eväskontin kärryille, ja: ”Näkemissiin!” Toivottivat Jussi ja Paavo. Äiti vastasi:”Näkemiin, ja olokoon onni myötännö!”

Nyt ohjaksissa oli Paavo, köröteltiin hiekkaista tietä vajaa virstan matka, niin saavuttiin Postitielle jota myöten posti kulki etelän Tavinsalmelta pohjoiseen Iisalmelle, ja edelleen Kajaaniin, jonka Kenraalikuvernööri Brahe oli nimittänyt kaupungiksi, ja Tavinsalmen kievari sai oikeuden pitää Laamanni käräjiä, mikä tiesi, että Nils Ruotsalaisen täytyi rakentaa uloslämpiävä takka käräjä saliin

. Hyvä hiekkatie loppui virstan köröttelyn jälkeen, ja saavuttiin Telataipaleelle, hieta jota oli ajettu telojen päälle oli kärryjen ajaessa vajonnut saveen, ja osa pölkyistä oli ylempänä tienpintaa joten kärryt hyppelehti niiden ylitse. Oli vielä hutera silta Kirmanjoen ylitse, hevoset yleensä pelkäsi hiukan kuminaa mitä kaviot sillalla aiheuttivat: ”Läemäätä tammoo laataselle sillankorvalla, nii se’ee ennätä pelätä siltoo. Männöö vaahilla ylj”, Neuvoi Jussi. Paavo teki käskettyä ja sillan yli mentiin lennossa Pian päästiin Ohenmäen hietakankaalle, kärryt ei enää pomppineet. vaan kärrynpyörät pöllyttivät hienoa hiekkaa Kirmanjärveä riitti tien oikealla puolen noin viiden virstan matkan

Paavo ei huomannut mitään, tuskin hän kuunteli edes Jussin juttuja, niin ahdisti tuleva Katrin ja varsinkin isännän Jöns Ulmaisen kohtaaminen, hän oli tietoinen Ulmaisten talojen vauraudesta, se tunnettiin hyvin kaikkialla Iisalmen kirkon alueella. ”Kuule Puavo, kokeneempana annan neovon, kun isäsj ee ehtinnä sinuva neovoo nuissa riijuuasijoessa, ukki minulle tämän neovon anto, kato, ku ylleesä naese kanssa hommat hoejetaa pimmeessä, usseesti heenissä ja olissa, jonne ee pärettä tae kynttilöetä voe viijä, on pelattava pimmeessä ”käsj pelijä”, kun piäset tytö nappaa asti, seon jo puolet voettoo, laetat peokalon navan kuoppaa ja kierrät, missee rämpsähtää, siihe sohase topelollasj, jos se seesoo tönkkönä? Ee haettoo, vaekka laakijaa maham’piälle, ensmäese kerran, nii on usseemmalle käänny, vaekkeevat kerrö muille, on yritettävä vua uuvestaa, kyllä se siitä lutviutuu aekanaa

Paavo vilkaisi Jussia, oliko se jo humalassa, kun kertoili tuommoisia juttuja? Jussin naama pysyi vakavana

Aurinko oli jo keskitaivaalla kun Jussi puheli:”Ollaan nuin puel’matkassa, tuolla on tammalles' syötävee, vihreetä nurmee, aja sinne, puraistaa myökii vähä leepee ja särpimiä, ettee ala hiukoomaa keskem’päevä!”. Paavo olisi jatkanut matkaa ilman syömisiä, Jussi kaiken kokeneena arvasi pojan kauhun ja pakotti hänet syömään, edes vähäsen.

Itse Jussi kaivoi poveltaan pienen lasiputelin, poisti korkin ja otti pari tukevaa ryyppyä: ”Tämä on hyvvää tarpeeseen kohtapuolee, ja et' sua suuttua huastampa sinusta mitä tahansa, se homma puhemiehelle lankijaa itestää!” Jussi piilotti pullon poveensa.

”Jos minä ajan loppumatkan, tunnen tiet vanahastaa, tästä etteenpäen, sinä suat katella paekkoja, nii ossoot sittä paremmi yksinäsj seoroovalla kerralla!” Paavo olisi halunnut kääntyä takaisin, mutta ei ilennyt ehdottaa kaverilleen. ”Tuolla ne näkkyy, tuo ens’mäene isompi on Pool Ulumasen talo, Puavo se on sekkii Taksieruu vouti olj erehtynnä kirjottammaa Påål, ja sen jäläkee sitä on kututtu Pooliks, sil’lon lapsia virsun kirjaan, Tuo uuvempi ja vähä pienemp' on Jönssin talo, jonka aenuvaan sinä silimäsj’ iskit’, jonnekka myö männää!” Tietä reunusti pisteaidat, karjaa oli tiellä ja tiensivulla syömässä ja märehtimässä.

”Katos! Puavo!, Pool on tehny kuistillee portin, sinet'too nähny semmosta ennen? Tietysti Jönssin kuistille on kanssa portti suat aakasta sen kun'noot vappaana!” Tultiin toisen portin eteen, jonka Jussi käski avata, se ei ollut vaikeaa, vain yhtä vapaa vedettiin, niin portti oli auki, kun Paavo sulki portin, aloitti Jussi esitellä Jönssin taloa, ”Niinku niät', sii'non kaks' kammaria ja porstua, pohjahuone ja tupa, tuvassa näkkyy olovan ihan nelj'lasinen ikkuna lyijypuin kiinnitettynä, et'too semmosta talossa enne nähny, nii'ton vua kirkosjsa. Katos! pihaportti on aak’, voejaan ajjoo pihhaa iha herroksj!”

Paavo tunsi itsensä yhä köyhemmäksi, ja kurjemmaksi kuunnellessaan Jussin ilmoituksia, mitä kaikkea Ulmaisen talossa oli, ja se kaikki puuttui häneltä, Jussi läimäytti ohjaksella tammaa ja se pinkaisi juoksuun, ottaen jopa muutaman laukankin pihassa..

Jöns Ulmaisen tuvassa perhe oli juuri lopettanut puolisen syönnin, Jöns istui kiikkustuolissaan, Emäntä ja tytär Katariina kantoivat ruokia pohjahuoneeseen kylmään, kuului koira alkavan räyhätä ihan hillittömästi, renki ilmestyi ovelle: ”Nyt tulj ne ootetut vieraat Kähkölästä, ajovat iha' neliä pihhaa, kuskina on Kähkölästä Kyrönkankaan Jussi nuorempoo ee tunnettu!”, Katri oli ensinnä hätäräpän aukaisijana: ”Se, se on Puavo, Väesäsen Puavo Kähkölästä!” Äänen iloisuus herätti emännän:”Tuonko turjakkeen tähe oot' kulukenna kaks' viikkoo ku' kissa pistoksissa? Emäntä kurkki vuorostaan aukosta ulos:”Onha tuo iha miehenäköne, oot'pa osanna valakata parraa porukasta?”

”Em minä kettää valakanna, kahtelin kyllä poekia kirkonkuppeella, Puavo huomasj minun kahtovan, ja tulj kysymää luppoo tulla kyllää!” Selitteli Katri

Jöns nousi tuolistaan:”Vae alakaa jo Kähkölän kollit mellastoo meejän pihassa, pittää antoo niille keppiä, nii ossoovat lähtee, ja pyssyyvät kotjkylällää!”

”Elekee isä lyyvä Puavoo, minä lupasin kirkolla että suap meelle tulla kyllää!” Jöns meni äänetönnä porstuaan ja ulos, Jussi Väisänen aloitti:”Hyvvee Päevee talloon! Puavo oes jo kiäntynnä takasin kottiin, mutta kun tytär Katri olj luvannu, että suap käävä nii uskalsin ajjoo pihhaa?”

Jöns haistoi viinan Jussista ja arvasi loput, ojensi kätensä, kätellen Jussin ja Paavon:”Jos tytär on kuhtunna teejät kyllää nii olokee tervetulleeta minunnii puolesta!”

Tuvassa emäntä oli nyt hätäräpän haltijana:”Pieksääkö isä Puavoo!” Hätäili Katri! ”Näkkyy kättelövän vieraita, meejän Katrille tulj kosijoeta ihan kymmene virstan piästä, vaeha äkkiä pyhähame ja pusero piälles!” Komensi emäntä,

”Mittee kosijoeta ne’on? Puavo pyys tulla kyllää ja minä lupasin tulla?”

”Hölömö, kyllää ee tulla puhemiehe kanssa, vaeha vuatteet äkkiä, ja kampoo tukka otalta silleeks' muuta ee ennätä tehhä, ja sinä kelepoot sinäsä!”, emäntä ohjeisti, vähän jo ylpeyttäkin äänessään, seuraten tyttärensä jäljessä kammariin.

Ulkona Jussi Väisänen alkoi päästä vauhtiin: ”Tämä minun sukulaesmies Puavo, on nyt niinku olis yllätetty naarismualta varkaissa, sillä onnii pahat mielessä, sen riitingissä on viijä teejän Katri emännäks ommaa talloosa Kähkölään, ja se Puavo on semmone mies, että se voettaa Kähkölän miehet väk'kiven nostossa, ja leekkoo ruista sata, ja otroo neljäsattoo lyhettä, päevä kum päevä, ja illalla talakoessa vielä kaks’sattoo!”

Isäntä Jöns pääsi sanomaan väliin: ”Männään sisälle nii kuullaan mittee mieltä akka-väki on teejän asiasta?”

Mentiin isännän jäljissä porstuaan ja siitä hämärään tupaan, jossa naisväki odotti, nyt pyhätamineissaan, emäntä istui kangaspuiden edsä olevalla jakkaralla, tytär nojasi kangaspuihin. Tuvan uunia oli lämmitetty aamulla, joten tupa oli savuton, hiillos uunin edessä hiipui ja musteni, lakeisen luukku oli auki, joten kitkut ja savut pääsi ulos.

Isäntä aloitti: ”Puhemies voep' nyt kertoo millee asialla vieraat on meelle tulleet, istutaa nyt ensmäeseks, ee tässä nii kiirettä oo mihinkää!” Isäntä istuutui kiikkustuoliinsa, vieraat tuvan seinustan pitkälle penkille.

Rykäistyään, Jussi Väisänen aloitti:”Tällä sukulaespoejalla Puavolla on mielessää riitinki, pyytee talon tytärtä Katariinoo vaimoksee?

”Mittee sannoo emäntä, mittee Katariina?” Jöns kyseli:”Tuo Jussi kehu Puavon olovan Kähkölän kylän riskin mies ja noppee leekkoomaa ruista ja otroo?”

”Katri suap' ite piättee kenet ottaa, minulla ej’joo siihe mittää sanomista!” Emäntä sopersi itkuaan pidätellen. Katseet siirtyivät tyttäreen, Paavon kurkkua kuristi, nyt kuuluisi hänelle tuomio tytöltä itseltään!.

”Kyllä, kyllä minä otan, jos isä ee vastusta!” Katri sai hätäisesti sanottua ja alkoi itkeä!

”Nii, naesten tapasjta, aena pittää tärkeet asiat kastella kyynelillä!”Jöns aloitti,”Minulle Puavo kelepoo vävyks' jos on Katrin mieleenen! Nyt, naeset ehtikee sahtia haarikkaa, nii ryypätää kihlajais hörpyt saman tien!” Isäntä komenteli, itkevä Katri ryntäsi isäänsä kaulailemaan ja teevimään, emäntä oli löytänyt haarikan ja meni ulos kellariin täyttämään astian kylmällä sahdilla.

Paavo muisti äidin antaman rannerenkaan, hän kompuroi pystyyn, käveli horjuvin askelin Katrin luokse, kaivoi rasian poveltaan:”Tässä olis' kihlajais' lahja minulta!” Katri kimposi isänsä kupeelta, otti tuohirasian, ja avasi, ”Rannerengas! Tämä on kommee, kun hinkkoon sen kiiltäväksi!” Nyt oli Paavon kaulailu. ja teeviminen vuorossa. Emäntä palasi tupaan haarikkaa kantaen,”Kato äet', Puavo anto minulle hoppeesen rannerenkaan!” Katri ylpeili äidilleen kihlalahjaansa.

Myös isäntä Jöns pääsi vauhtiin:”Otetaan hörpyt kihlaparin onneks’, alottaako puhemies?”. Jussi tarttui kaksinkäsin haarikkaan ja otti ryypyn, ojentaen haarikan Paavolle,”Elä ryyppee paljo Puavo, myö lähetää het' mummon luokse kyllää?” Varoitti Katri. Jöns rähähti nauruun:”Siinäs’ kuulit vävypoeka, oot' jo förmintarin alanen, sitten minun äetinj, jota papit karahtyöree värdinnaks, on niin paha suustaan, että iha hävettää kuunnella, Katrin lisäks’ saet koko Ulumasten suvun riesakses!”

”Isä voenko minä ja Puavo lähtee het' Poolin talolle, nii mummo näkköö Puavon, ja kuuloo uutiset?” Kyseli Katri kiihkeästi.

”Oekeestaan teejän on pakko männä sinne ennen illan pimenemistä, äet' suuttuu jos ee kuule kihlaaksestanno ensmäeseks'!” Jöns määräsi. Nuoret nousivat pöydästä,”Ootas vähäsen”,Emäntä nousi myös, otti huivin päästään, ”Katri, nyt et' ookkaa' ennee mikkää tytön heitukka, vuan akkaväkkeen kuuluva morsian!” Sen sanottuaan, hän kietaisi huivinsa pantana tyttärensä pään ympäri ja sitaisi otsalta kiinni, näki miten emäntä nieleksi liikutuksen kyyneleitä koko ajan, äidin oli vaikeaa myöntää että tyttärestä tuli nainen.

Nuoret kävelivät käsikädessä kuistilla kohti kylätienporttia, Katrin iloinen mieli purkautui tyttömäisenä hypähtelynä: ”Jos et hyppis nui, ku pikkutytöt, äetishän miäräsj äsken, että nyt kuulut akkaväkkeen, ja kävelet arvokkaasti?” Katri kuittasi arvostelun naurulla, jännitys oli lauenut, nyt hän oli matkalla esittelemään sulhastaan sedän taloon, ja tietysti mummolle Hän, oli käynnin tärkein asia. Ulmasten talojen väliä oli vain vajaa virsta, joten pian oltiin Pool Ulmaisen kuistilla, täytyi väistellä lehmiä jotka odotti portilla lypsylle pääsyä, koira ilmoitti vieraita tulevan pihassa portin jälkeen katseet seurasi heitä, kuului:”Jönssin Katrilla on se suluhanen mukanaan!” ”Se on talonpiika!” supatti Katri, toivottaen hyvää päivää, Hän nautti tilanteesta, Paavo sitävastoin oli vaivautunut, hän oli täällä näytillä kaikkien töllisteltävänä. ”Ootko sinä se Kähkölän Puavo? Jonka Katri on lumonna kirkon kuppeella, ja tulloo kosimaa?” ”Toenen piika”, kuiskasi Katri Porstuan ovella odotti pyylevä nainen, ”Se on talon emäntä!” Supatti Katri, ”Terve tulloo ja onnittelut, mistee oot löötännä nuin kommeen suluhase, kertosit ensiks' hänen nimesä?” Nainen puristi nuorten käsiä, samalla udellen tietoja! ”Se on, Puavo Väesänen, isäntämies Kähkölästä, tulj meelle puhemiehesä kanssa puolenpäevä jäläkeen!” Emäntä hoputti: ”Männääh'hän sissää, mummo on oottanna sinua jo kaks'viikkoo, oot' kertonna sille kaekki, jopa Puavo Väesäsen aekeen tulla kyllää, ja mummo arvasj, miten kääp' iha oekee!”

Hämärässä tuvassa istui kiikkustuolissaan isäntä Pool, jonka tunsi Jönsin näöltä, talossa oli poikia ja näiden vaimot, onnitteluja ja kättelyjä piisasi, kammarista kuului kimeää kiukkuista puhetta: ”Miks' minulle ee ennee kerrota mittää asijoeta?” Kuului myös tyynnyttelevää puhetta lomaan

”On parasta, että määttä ensiks' mummon luokse?” Arveli isäntä:”Se on'nii kärsimätön, kaekki pittää sen suaha tietee ja nähhä, nyt se on jo tuntenu Katri iänen ja haluvaa hänet luoksee, mänkee ensiks' sen luokse!”

Vanha nainen lojui vuoteessaan ja ilostui kun näki Katrin, joka riensi halaamaan vanhusta.

”Piäsit viimen minu luokse! Onko tuo mies se jonka lupasit tulla kyllää? Sinullaha oj'jo huivi piässäs oot' jo kihlannu tuon miehen? Eeköhä oo liija aekasjta? Laeta huivi piähäsj’ vasta papi aamenen jäläkee!” Mummo puhui kätellessään Katria, ”Sano vua suoraa, että sulta lirahti vähäse pissiä pitkin kinttuja kun paestotj särkee, tuon Puavon kanssa, ja lumosit sen kirkon kuppeella? Paavoa nolotti kätellessään mummoa. ”Elekee mummu huastoo nui rivoja juttuja!” Koetti Katri hillitä mummoaan. ”Enkä ihmettele yhtää, minä kuseksin aena kun näin nui kommeen miehe, tällä on isot koprat! Katri vain punasteli, eikä ehtinyt kieltää tai estellä mummonsa puhetulvaa:”Katri sijo tuo Puavo vyöliinasj narrui nii tiukasti, ettee ennee kahtele muita naesija, ja muista Puavo, ettee Katrin silimät vety sinun tähtes, minä lähen kohtapuoliin tuonne ylös ja laetanj sinut lirriin jos oot paha Katrille. Olokee siunattuja minun puolestanj, mänkee nyt tuppaa, minnoon nii uupunu että nukun kohta istuillen!”. Tuvassa oli vielä kestettävä uusi onnittelu-kättely ja sahtihaarikan juonti nuorelle parille. Sitten olikin molemilla kiire takaisin Jönssin talolle, Paavo tiesi kotimatkan kestävän aamuyöhön, järkytys oli kun tammaa ja kärryjä ei näkynyt pihassa!

”Puhemiehes lähti het' kun lähtijä velj Poolin talolle, sano olovan kiire kotjttiin, ennen yön tulloo!” Isäntä Jöns selitti, ”Ja kyllä meellä vävylle löövetää jostae makkuusija, jos ee iha vielä Katrin vierestä nii jostae muuavalta!” Lohdutteli Jöns tyrmistynyttä Paavoa, ”Tallin ylisille heeniin naeset voep' laettoo vuotee, siellä ee kärpäset haettoo!” Esitteli isäntä. Iltasella Katri istuutui penkille Paavon viereen, Katri toi lusikan Pavolle puukko hänellä oli omasta takaa, leipää, voita ja lihaa, ja ruukusta keskeltä pöytää lusikoitiin viiliä. Paavo oli talon rengin ja piian mielenkiinnon kohteena, pöydässä.Illallisen jälkeen Paavo otti leilinsä ja eväskonttinsa, lähti tallille Katrin saattaessa, ”Hyvvee yötä, kirpuljle työtä!” Katri naurahti, ja juoksi taloon takaisin. Paavo kapusi ylisille, sinne oli kasattu heinistä rukoa, jonka päällä oli alus-raanu ja hevosen loimi peitoksi. Paavo oikaisi itsensä vuoteeseen.

Jöns isäntä oli jo aamukusellaan kun huomasi Paavon tulevan tallista myös aamukuselleen. ”Näättää tulovan pootapäevä, nukuttiko hyvästi tallissa?” Paavo hätkähti! Mikä hämmästytti isäntää: ”Hyvästi nukutti!, ee kärpäset kiusanna! Onko tuo vastenpäevänen ruishalame teejän? Sehä on kälävinnä iha leekkuu kypsäks'? Kyseli Paavo

Sen voes' leekata vaekka het', aenakkii pootineemmat kohat”, Leikilliesti lisäten: ”Tekiskö miel leekata ruista? Siitä voesit alottoo?

”Jos, jostae saesin sirpin, minä mielellän alotan ennen aaringon noosua!” Paavo ilmoitti.

”Tiällä nurkan välissä jossae on akkaensirppi leekkoovat vasikoelle heenijä, suattaa olla kesäterässä?” Arveli isäntä ojentaessaan sirppiä.

”Pitäsj vielä löötyvä kovasin, niin kyllä minä tälläkii pärjeen? Isäntä löysi hänelle kovasinkiven, Paavo alkoi hioa sirppiä teräväksi.

”Minä joovan tästä sissää ja ilimotan, että nyt meellä alako rukkiileekkuu, ja vävy on jo pellolla!” Jöns oli hyvällä tuulella!

Saatuaan sirpin teräväksi, Paavo ryyppäsi leilistään sintua ja lähti pellolle hurstihousuissaan, paidan helmassa hän huomasi veritahroja? Vyöllä vyötettynä ja puukko vyössä, lapikkaat jalassaan, pyhäpaitaa hän ei voinut laittaa, ruskeaksi päivettynyt yläruumis kertoi hänen olleen aina paidatta ulkona. Paavo etsi rukiista kohdan, jossa oli joutuneinta kasvustoa, katsoi mihin suuntaan vilja oli taipunut, käveli sopivaksi katsomalleen kohdalle keskelle viljaa, sylkäisi kouriinsä ja alkoi leikata, kiertäen kasvavaa sormausta yhteen, jokaisen sirpin leikkausen jälkeen, ensimmäisen leikkauksen, hän sirpillä,olkia latvasta yhteen kooten laski syntyneeseen aukkoon, kolmesta sormauksesta täytyi tulla lyhde, oli vain varottava ettei sirppi osunut sormiin, arvet vasemmankäden sormissa kertoi niin käyneen joskus. Kihlajaishumun jälkeen työ tuntui hyvältä, hän leikkasi kymmenen lyhdettä, vasta sitten oikaisi selkäänsä ja ryyppäsi sintua leilistään. Sitten mieleen palasi yön tapahtumat ja Jussin neuvot rakastelusta, neuvot olivat unohtuneet, innokkaan tytön kömpiessä loimen alle! Ihan nauratti koko touhu!

Talossaan Jöns huuteli:”Vävy leekkoo jo ruista pellolla, paijatta ja talossa vua naesväk' makkoo?” Emäntä tyynnytteli:”Antasit Katrin nukkua, se valavo yöllä, ja käv' tallissakkii!” Emäntä paljasti supattaen asian varoen

”Käv' tallissakkii? Vaekka järjestettii ne erillee!” Karjui Jöns, ”Et sinäkää estännä sen mänöjä?” ”Kyllä minä valavonj, mutta kun kuulin liikettä seel jo pihamuan toesella puolen, niinku huamu! Ee näättännä jalat muahan kostettava, kun se liihottel kiireesti tallille! Ja muista ukko:”Enne paementaa kapallisen kirppuja ku vikkelän vitun! Sinu vävysj on'nii semmonen nami, että akka ku akka juoksoo sen syllii helemat hampaessa, Nyt Katri kuorsoo sängyssää aatuaan hymy huulillaa, vakka paeja-alanen on veressä, eekä sil'loo pahat päevät nyt!”

”Kun tämä mänj tämmöseks' huomenna männää pappilaa ottamaa kuuluutukset, ettee vielä nähhä sitä että Katri on maha pystyssä vihillä. Sitä se Puavo säekähti, kun kysynj, Hyvästikko nukutti? Se ihah' hätkähti. Eti minun vanaha paeta, vie se Puavolle, tae minä vien, jos äetillä on tuommoset imisän puh'heet en ihmette tytön tekosia, ja käske Katri sitomaa lyhteetä, niitä riittää jos Jussin puhheet pittää paekkasa, minä jiän tekemää kuhilaat niinku ennennii, kutu sittä meejät uamijaeselle, kum puuro on valamis!”

Pellon luokse saavuttuaan Jöns huomasi Paavon leikkaavan nopeasti isoin sormauksin, sitomattomia lyhteitä näkyi paljon, ainakin kuhilaan verran-

Paavo oli juuri päässyt pellonreunaan, joten Jönsin ei tarvinnut kahlata viljan seassa, kun Paavo seuraavan kerran nosti leikattuja lyhteelle Jöns ehätti sanomaan: ”Aloitit keskeltä? ”Tässä on paeta piälles, kun aarinko alakaa oekee paestoo, läkähyt ilimän paetoo?” ” Paeta suattaa olla hyvä, nyt kun aarinko on jo ylempänä? On helpompoo leekata poispäin itestä olovia olokia, eekä muutamat askelet lahmoo olokia sanottavasti!”, Selitti Paavo! ”Emäntä laetto nämä nämä punontaeset sinun ranteesiin, ettee ranteet kippeevy!” Ja punosta Paavon ranteisiin sitoessaan kuiskasi: ”Nämä ej’joo muijan tekemiä, hän käski sannoo , että nämä on Kartin kukkeella reiellä hierretty!” Paavo vapsahti: ”Elekee huastoo tuomosia, minun pikkurillisssä on kolome arpee, kun aatokset karkoo poes työstä!” Paavo näytti pikkurilliään, jatkaen leikkaamistaan, hän ei ollut yöllä nähnyt miten kukkea Katrin reisi oli? Kotona hän oli nänyt äitinsä nostavan hameet yli reisien, punontaisen teon aikaan.Jöns alkoi sitoa lyhteitä, Katri kiirehti myös pellolle kantaen puista leiliä: ”Äet’ laetto sintua, joko teetä janottaa?” Katri ilmoitti! ”Ee sotketa Puavon hommia, oota hetki!” Kun Paavo nosti leikattuja lyhteeseen, Jöns: ”Olis emännän lähettämmöö sintua, jos janottaa?” Paavo pudotti sirpin: ”Suatanpa hörpätä, oma leili alakaa ollakkii jo tyhjä!” Katri juoksutti leilin lähemmäs ja kiskaisi luukun auki, Paavo joi luukun suulta, pyyhkäisi partaansa: ”Katri!. Elä kysele, tae utele kum’ minä leekkoon, minun vasemman käen pikkurillissä on monta sirpinarpee! Täätyy aena pittee mielessä miten sirpillä vetäsöö!”

Paavo huomasi, että Katrilla oli sanottavaa, kun Jöns meni etäämmä vyötään aukoen, Paavo meni kuhilaan taakse, niin että he olivat kahdestaan. Katri supatti: ”Äet’ näkj’yöllä minun menon talliin ja huomas verta minu paejanalasessa, kerto uamulla isälle, heräsin, kun isä karju: Et’ vahtinna sitä! Äet’ sano rumasti, Enne hän paementaa kapan kirppuja ku’ vikkelän vitun, ja kaekki naeset juoksoo sinun sylliis hame hampaessa? Ottasitko sinä äetin sänkyys?”

Paavo pani leikiksi:”Onha emäntee aena totettava, sem’ miärääksiä totellaa!” ”Potkasen munilles, kun tulet minun lähellen seoroovan kerran!”,Katri kiihtyi. Leekillänj sanonj, Paavo ehätti: Etkö muista? Wärdinda uhkasj laettoo minut lirriin taevaasta käsin, jos sinun silimäsj vettyy!

Katri alkoi hymyillä:”Isä karju, että viimestää huomenna meejä on mäntävä pappilaa ottamaa kuuluutukset?”

”Teh’hää nii, mutta sinä haeset nii hyvälle että pysy kaavempana, tae tuule alla, minulla ruppee tuasj seesomaa, ja se näkkyy het’ hurstihoosusjta?

”Haesen,hyvälle?”,Katri mutisi ihmeissään? ”Etkö sinä vielä tiijä, että miehen suap sekasi naesen pyllynhajut?” Paavo kysyi.

Katri punastui, ja Paavo alkoi taas leikata, Katri sitoi, ja isäntä Jöns laitteli lyhteitä kuhilaille, kuului kellon kilkatus talolta päin! ”Emännän puuro ov’ valamis! Lopeta Puavo leekkuu, eekös sinulla oo täävet kuhilaa lyhteet valamiina, ja suap viimene jiähä seeten lyhteeseks’, ee haettoo, ja leekkuu voejaan lopettoo, eniten käläviny kohta on kuhilaella, loppu halame suap’ vielä käläviä!”

Jos ee nukuta ruokaleppoo, voejaan ajella tänäpäevänä pappilaa, ja otetaa teelle kuulutukset, soppiiko?

”Kyllä minulle soppii, kun vua suan puhtaa paeja, tuo entine on’nii likanen ettee ilikii pappilaa männä!” Paavo ilmoitti

”Etitää pihasta sinulle puhas paeta, nii ejjoo mittää estettä pappilassa käännille, ja sinäkii Puavo voet sen jäläkee lähtee Kähkölässä käämää?”

”Ja minä kahtommaa rukinpaekkoo Puavon kottoo? Ehätti Katri mukaan.

”Meellä äet’ ketree vielä värttinällä!” Paavo nolona ilmoitti kotinsa köyhyyden.

”Se, rukinpaekan kahtominen jiäp vielä nuin kuukaaven piähän! Elä Katri yritä kiirehtiä, myö emännän kanssa tuumattiin, että sinä määt Kähkölää, vasta ku pappi on sanonna aamenesa, teejä aviolle!” Jöns saneli päätöksensä painokkaasti, Katri ei kieltoa hyväksynyt!

”Miks’ em’minä? Morsiamet ylleesä käävät suluhase kotona, mi’nen tiijä missee Puavon kotj’ on ja Kähkölän kylä? Minä karkoon yöllä, tae juoksen Ahmon järveen?” Katri uhkasi.

”Et karkoo, sinä pysyt kiltisti meejän tyttönä niin kaava kun oot kotona!, Sittä Puavon akkana, karkoo sittä vaekka Kähkölää, ja pihassa sittä ee riijellä väen kuulten, syyvään ja etit Puavolle puhtaan paejan, niim piästää lähtemää pappilaa. Ja jos hukuttaatua meenoot, Puavolle tulloo uuven morsiamen oottaminen, äetis arvel, että kaekki naeset juoksoo Puavon syllii, helemat hampeassa, Puavo oottaa vua kotonaa, ja valihtoo niistä parraa?” Arveli Jöns. Katri vaikeni nyt mustasukkaisena, kiukkua pihisten, lyötynä!

Iltamat Tirinpurolla

 

ILTAMAT TIRINPUROLLA

Iltamiin oli saapunut väkeä Sydänmaalta, Rumpukasta kuten kirkolta kaukaisempia pohjois kyliä kutsuttiin. Myös Kylmästämäestä oli miehiä, siellä asui väkivaltaisia henkilöitä, joilla oli riitaa Rumpukan miesten kanssa.

Oli siis jännitystä ilmassa alusta pitäen, Iso Heikki Sutinen seisoi pirtin keskellä, kuului laukaus, Heikki tunsi tönäisyn rinnassaan, kopeloi takkinsa alta, liivintaskussa olevan kellonkuoreen oli pysähtynyt luoti, ”Kuka minua ampu, ja mistee syystä?” Heikki kyseli. Aku Väänänen ei kysellyt, hän juoksi saunalle jossa korttia pelattiin, Aku tarrasi Kalle Kuosmasen olkaan: ”Sinua tarvitaan tuvassa, siellä jo ammuttiin”. Kalle lähti Akun mukaan, kaivoi taskuistaan kaksi pistoolia, virittäen ne, Aku puolestaann viittilöi kavereitaan luokseen. Kalle meni tuvan ovelle pistoolit kummassakin kädessään, laukaisi kattoa kohti huutaen: Onko miehelle vastinetta? Akkunat helisi, ne lyötiin ulos pokineen, ulkona odotti Väänäsen veljekset kavereineen, pahoinpidellen vihamiehiään. Antti Bergman huusi: ”Elekee lyyvä minua, en min’noo mittää pahhoo teelle tehny?” Vastaus oli tyly:”Sin¨noot kuitennii niihin kätyrj!”, lienee saanut hivutuksen? Kukaan ei kuollut, tuskin pidettiin edes poliisitutkintaa asiasta?

Taavetti Laakkonen kertoi ampumis jutut, ja Sydänmaalaisten nimet! Antti Väisänen: Akkunoiden ulos lyönnin jälkeiset asiat! Ei mainittu nimiä Sonniset tai piispa Hannes? Kuten Kumpulan ja Akulan iltamien yhteydessä, vain yksi ”kätyri”(Antti Bergman on asunut vähän aikaa vuokralaisena Pirttimäessä, lankonsa Hermanni Korhosen talossa)

Puakki

PS. Kysyin viimeiseltä omistajalta: Näkyykö tuvan laipiossa kuulien jälkiä?

Kalevi Ollikainen:”Ee siitä voe mittää nähhä, laepio o pyöreestä puista tehty!”

Kalevi Ollikainen kuoli 2020.

Tirinpuron talo Ollikkalan kylässä

 

Tirinpuron talo Ollikkalan kylässä.

Taavetti Parviainen oli opiskellut Tampereella puvuntekoa, ja sattuma toi hänet Pitkänmäen kylään Lapinlahden Ollikkalassa. Ylätalossa Taavetti Ruotsalainen teetti puvun, emäntä Heta puhutteli häntä mestariksi, ja samalla talon tytär AnnaSohvi kietoi vaatturin pauloihinsa, joten hänestä tuli vävy Ylätaloon, ja perinnöksi AnnaSohvi sai loput Ylätalon maista Lohipuron- Kiukonpuron rantaa seuraten, Alatalon rajaa, ja sitten Kiukonmäen talon rajaa sivuten, tilukseen kuului vielä Vainikaisen mökki. Taavetti Parviainen tuli seudulta jossa naapurille keksittiin pilkkanimi, Taavetti erehtyi kertomaan Sohvilleen, että häntä nimitettiin Pokkiseksi kotiseudulla, Sohvi muisti sen ja lisäsi etuliitteen kun avioliitossa sattui myrskyisiä aikoja. Naapuri lankomies Nova Ruotsalainen myi Uudispihan osuutensa ja osti Onkiveden rannalta Mansikka nimisen tilan, lanko sai nimen ”Mansikkanokka”, uudeksi naapuriksi tuli Sohvin pikkuserkku Herman Ruotsalainen, hänet ainoana Taavetti hyväksyi kutsuen häntä ”Seepramieheksi”(Afrikassa ”hyväjätkä) Kylän sosdem johtaja Paavo Väisänen oli ”Joutokohvi”, Paavon naapuri Kalle Haatainen oli ”Rankkimela”, naapuri Mattilan omistaja, Matti Paldanius oli ”Herra Kononen, Johanna Paldanius, rva Mononen”, Arttu Kesti ”Veekari”. Lähitilan Aatulan tilan ostanut ”timpuri” Heikki Ruotsalainen sai nimen ”Pomilas”, hänellä oli syvä basso! Lapsista, Arttu nimitteli Aatu Korhosta ”Stösseliks”, opettaja Pöyhönen lohdutteli Aatua:”Älä välitä Aatu, Stössel oli kuuluisa kenraali”. Parviaisella oli kolme poikaa, Arttu, Ierikka (Erkki) ja Janne, sekä tytär Iita.

Janne solmi avioliiton Anna Serena Hynysen kanssa, ja rakensi asuntonsa Tirinpurosta lohkaistulle Jokelan tilalle joka oli viimeinen palsta entistä Ylätalon maata. Äiti Sohvi ei tykännyt miniästään: ”Kotona Janne olj hellee ku päevänkakkara, tuo tervatokka sen mustutti!” Anna Serena oli Terva-Taavetin tytär.

Vainikkala oli myös itsenäistynyt torpparilain mukana, se oli Hannes Ruuskasen omistuksessa 1970 luvulle saakka.

Ierikka Parviainen muutti Kuopioon ja piti siellä ompelimoa vaimonsa Ainon kansssa. Serkkunsa ompelimossa toiminut Maija Pihakumpu os. Korhonen kertoi: Aamukahvi tarjottiin Aino-rouvalle vuoteeseen, sen jälkeen hän saapui ompelimoon, vaatteet levitettiin pöydille useampaan kerrokseen, tarpeen mukaan, kaava päälle, ja rouva vahvoilla saksilla leikkasi vaatteet kaavan mukaisiksi, ompelijoille työn alle. Jostain syystä muutti perhe Lapinlahden Ollikkalan Heinäahoon, ostaen Myllyahon tilan maantien varrelta, Ierikka piti kauppaa Myllyahossa, hänellä oli kaksi poikaa Toivo ja Olavi. Iita Parviainen avioitui Ilosen kanssa, ja muutti pois seudulta.

Isä Taavetti oli Tampereella tutustunut ajan rientoihin okkultisiin virtauksiin ”ihmisen astraali olemuksesta”, Hän kokeili vaimoonsa, (naapurin Huttusen pojat lienee kuulleet?) Sohvin vastineen: ”Tule sinisessä, tae punasessa kehässä, niin suat tiilellä ohtaasj!” Kiukonmäkeläisille nuo asiat oli käsittämättömiä, mutta Taavetti oli uhannut lähestyä vaimoaan astraali-kehässä. Oli tavallisia perheriitojakin joita vuosikymmenien saatossa syntyy, AnnaSohvi oli sydämmistynyt: ”Minulla olj tusina hantyykkiä myyninä kun tulin Tuakkilasta, sinä perhanan Pokkinen oot’ pitännä ne kaekki perseluuttunasj” Arttu Kesti, siis ”veekari” oli ollut kerran AnnaSohvin kestittämänä, ja Sohvi oli kiukuissaan sättinyt miestään: ”Pokkinen moetti minun raparperlettuja huonoksj, Kesti Arttukii niitä söe, ja kehu niitä hyviks!” AnnaSohvin repliikit olen kuullut tätini Elman ja serkkujeni Elvin ja Liisan toistamina.

(Johanna mummoni: Arttu Kesti haki autollaan tuskaisen Taavetin Väisälän porstuan lattialta, missä hän oli tuskaisena voihkinut, suolisolmu oli vaivannut. Hän ei selvinnyt siitä)

Turussa selasin kirjaa Amerikan miesten muodit, Siellä oli Kveekarin puku 1700 luvulta , säärystimet ja takin lieve ”liputti” Arttu Kesti käytti ”saapaspukua, tiukkavartiset saappaat, käsi takataskussa, nosti takinhelman ”lipuksi!”.

Mäen riihessä pelattiin korttia, Nakki-peliä, kiukustunut Taavetti Parviainen ärähti vihaisena pojalleen Artulle:”Lähtöökii pietille ölöhöttämmää?

Arttu Parviainen kommentoi: ”Sielläpä itekkii poklotit!” (Isä ja poika sai pietin samalla pelikierroksella) /Jaakko Korhonen.

Puakki

Ensimmäinen Traktorisavotta Kiukonmäellä

                  ENSIMMÄINEN TRAKTORISAVOTTA KIUKONMÄELLÄ.

Kiukonmäen tienristeyksessä, Laanissa kokoontui korttisakki, pelaamaan sököä, avopokeria.  Pelaamassa oli tuona iltana Reino Parviainen, hänellä oli hyvä peli, joten hän "löi nokkiin muutaman kympin, Uuvismäen isännällä ei ollut käteistä niin paljon, Hän oletti voittavansa ja tarjosi läheltä joutilasta niittylatoa vastineeksi pottiin, vastineeksi, Reino hyväksyi ladon, ja hänen pelinsä voitti kierroksen ja niittyladon.                                                                                                                                              Reinon kotona ei ollut hevosta, eikä muutakaan vetopeliä, hän pyysi naapuria Kalervo Kumpulaista apuun. Kumpulaiselle oli juuri ostettu Valmet 20 traktori, Kalervo suostui ajamaan ladonhirret Jokelaan. Traktori peräkärryineen ajettiin Humalaharjulle, niin lähelle kuin päästiin niittyä jolla lato oli, ja kolme veljestä Reino. Tauno ja Lauri kantoivat olallaan kuivat, satavuotta kuivuneet ladonhirret traktorin peräkärryyn. Oli komea näky, Pikku-Valmetin perässä, kokonaisen ladonhirret kuli kylän lävitse, Valmet pystyi muuhnkin kuin piikkilangan kiristykseen./Matti Johannes Väisänen kertoi.      

Teddykarhujen Huviretki! / Bakkanaali!

                                                     TEDDYKARHUJEN HUVIRETKI!
 Oli tavallinen koulupäivä v.1947, me Juakon Matti ja Minä kolmasluokkalaiset, olimme koulusta kotimatkalla, saavuimme Pirttiahon portille, olimme kotimatkan puolivälissä. Portin suljettuamme lähdimme kulkemaan aidanvieruspiennarta pitkin, luultavasti söimme talven kypsyttämiä puolukoita? Vähänmatkan päässä kylätiestä pientaressa oli matala kuoppa, jollaisia kotini ahot olivat täynnään, sanottiin niiden olevan "Nauriskuoppia, niihin heiteltiin syksyllä nauriiit, niin kaukaa kuin heitto ylsi"
Kuoppaa ja sen reunoja peitti vaaksan korkuinen vihreä karhunsammal, olimme rinnakkain plvillamme kuopan reunalla,_ Yht' äkkiä, Matti heitti kuperkeikan kuoppaan, nauraa hekottaen, rojahtaen kuopan pohjalle, minä tietysti perässä, sitten se oli yhtä mylläkkää, meillä ei ollut ajantajua? Oli vain niin hauskaa kuin olla voi kunnes: "Mitäs pojat täällä riehuu?" Kysymyksen esitti Heekun Hanna, Pirttiahon emäntä, hänen vaaleat kasvonsa, valkea tukka ja vaalea vaatetus, sai hänet näyttämään valkoiselta kummitukselta! Me, syylliset poistuimme rikospaikalta mitään puhumatta, tuskin tervehdimme? Mutta, meidät oli keskeytetty kesken huvin, kaikkea emme olleet ehtineet saada, niinpä päätimme seuraavana päivävänä jatkaa riehaa, kolmanneksi otimme mukaan Kalevin, meinmme kuopalle innosta hehkuen, kauniit sammalet kuopassa ja sen ympärillä olivat kuin nuijittu maahan. Emme heittäneet yhtään kuperkeikkaa, ei ollut innokkuutta, se oli eilen, se Teddykarhujen Huviretki!

                                                            BAKKANAALI!
Ilmeisesti Arttu Korhonen oli komentanut lapsensa lukemaan läksyjään pyhäiltana, joten leikkimme loppui Artunpihassa siihen ja me, Juakon Matti ja Mikko, sekä minä olimme pian kolmistaan, aidan ylitettyämme Romelissa Pikkukahassa, nimellä tunnettu alue,. Romeli on hylättyä peltoa, ojat halkoivat ahoa ja niissä kasvoi leppää ja pajuja, joiden latvat karja oli leikannut mataliksi, meitä vyötäröön, Matti aukaisi vyötään, ja ilmoitti tekevänsä paskan, me Mikon kanssa kiirehdimme seuraavalle saralle, ettei tulisi väittelyä,"Kuka on paskan kummi!" Emme ehtineet kauaksi kun Matin suunnalta kuului kiljaisu"  Matti oli paitasillaan, heilutti vyötään ja housujaan käsissän ja hyppeli kiljuen ojassa olevien pensaiden ylitse. Ilman käskyä minä ja Mikko olimme pian paitasillamme, loikkien ojien ylitse, lienee tuntunut mukavalta kun pensaiden latvat hipaisi pippeliä? Bakkanaali loppui siihen kun Risto Korhonen nojaten aitaa vasten kyseli: "Mittees poejat tiällä hyppii?" Se karkelo päättyi siihen, housut jalkaan ja kotiin, ehkä kuljimme Pikkukahassa olevaa polkua myöten
Aatilaan, jossa pääsi kyläteille?

Niskalan talossa tapahtui...

NISKALAN TALOSSA

Keväinen aamu Väänälän rannalla, talonväki oli aloittelemassa päivän töitään, kukko oli kiekaissut jo monta kertaa, ja emäntä oli menossa lypsylle hän kolhaisi kiulullaan aitanseinään — Ylös poejat!, isännö on jo hommissaa ja tarvihtoo apua!

Aitasta kuului epämääräistä mutinaa vastaukseksi, Anna emäntä jatkoi matkaa, vierelleen ilmaantuneen tyttärensä Vapun kanssa, tyttärellä oli salaisuus äidilleen, ja kiihkeänä hän supatti—Kievarin Matti käv’ yöllä aetassanj, se suatto minut piirikentältä. Äiti järkyttyi! —Piästit semmosen koejarin aettaasj? Mies on kolomissakymmenissä eekä oo vielä akottunna, vetelehtii kievarissa ja kähmii siellä talon piikoja.

—Ee Matti oo nii vanaha, eekä mikkää semmonen kähmijä, myö huasteltii ihan kaekista asijoesta, se ossoo puhua. Se sano, että min’noon vua sev’verra nuorempi ettee hänen tarvii minua teetitellä!

—Varmasti ossoo, on oppinna kievarissa! Huastelko tuo vielä iha ruotiks? Emäntä ei heltynyt—Kyllä se ossoo lirkutella sinut sekasin puhheillaa, isälle ee sittä tästä puhuta, se pieksää sinut jos kuuloo! Emäntä oli jo kiihtynyt, nyt oli tapahtunut se jota hän oli viimeajat pelännyt Vappua alkaa pojat piirittää, ja ensimmäinen oli vielä pahimmasta päästä, vaikka olikin varakkaan kievarin poikia, esikoinen siinäkin talon perii, ja oli Matilla ikää, poika oli vilkuillut jo häntäkin sillä silmällä vaikka oli nuori.   (kehlo = puinenkaukalo)

Maidot oli laitettu kehloihinsa, Vappu kaapi kapustalla kermat eilisten maitokehlojen päältä, emäntä meni keittämään puuron. Kaksi poikaa seurasi isäänsä pöytään, ottivat kulkiessaan seinänraosta omat lusikkansa, pöydän päässä istuva isäntä leikkeli puukollaan leivästä viipaleita pojille, jotka omilla puukoillaan levitti voita leivänpalasille. Emäntä kantoi padan pöytään, istuutui penkin päähän poikiaan vastapäätä, isäntä upotti voinokareen padan keskelle Vappu tuli äitinsä viereen.

Isäntä otti padasta puuroa, kastoi voisulaan ja alkoi varoen puhallellen syödä lusikassa olevaa kuumaa puuroa, emäntä oli seuraavana vuorossa ja vanhempi poika odotti vuoroaan

—Vapu aetassa olj yöllä kievarin Matti! Paljasti arasti nuorempi poika Anders

—Mitä! Kiljaisi isäntä ja poltti suunsa hotkiessaan kuumaa puuroa lusikastaan —Vappu pyssyy nyt pöövässä, eekä ala vollottoo, tästä asiasta huastellaan vasta syönni jäläkeen, ja sittä syöt kunnolla, näläkäestä reppanata ee ilikii piekseekkää! Naurunpyrskähdys säesti uhkausta, emännän ilme kirkastui, Niskanen uhkaili leikillään, hän puukkasi Vapun kylkeen ja iski silmää.

— Ja Vappu syöp sittä kunnolla, ee näläkiintynyttä reppanata ilikii ies piiskata!

Jussi kuiskasi —Elä syö reppana, jiäp’ meelle enemmän puuroo! Samalla hän purskahti pidätettyää naurua, ja nenästä purskahti räkäviikset roikkumaan

—Jussi poes pöövästä pyihkimmää nokkasa! Karjui isäntä —Ja tulloo sittä syömää jos puuroo on ennee jälellä. Emäntä hytkyi, ja puukki tytärtään, isä oli luultavasti unohtanut Vapun siveettömyyden.

Ei ollut unohtanut, myöhemmin kohdatessaan vanhan rengin supatti hänelle

— Kää kievarilla ja vihjase Matille, että meellä voetasj vaekka tarvita kasakkata yljhuomenna kaskeviertoo! Niskanen halusi varmistaa Matin aikeiden vakavuuden Vapun suhteen.

Iltapäivällä renki Jussi ilmoitti käyneensä kievarilla, Mattia ei näkynyt, hän oli kertonut asiansa isäntä Niilolle, jota pyyntö oli kovin huvittanut.  Niskanen pettyi, tietysti kievarissa Matille irvailtaisiin: Vävyä koetellaa? Sai unohtaa sen kaskenvierto asian.

Niskanen yllättyi kun varhaisena aamuna rytkyihin puettu mies, kirves kainalossaan ilmestyi pihaan —Hyvvee huomenta! teellä tarvittii kasakkata viertämmää? Sen tähe tulin. —Nii tarvitaa, sinulla näkkyy olovan kunnon kirves, iha venäläene, onko sillä hyväkii vestellä? Kyseli Niskanen selviten hämmingistään —Kyllä se kätteen kääp’, ostettiin niitä kaks laakkuryssältä! Matti alkoi vapautua, taustalla painoi mieltä tieto millä asialla hän oli paikalla, ja nurkan takaa ilmestyi lypsäjiä, Vappu äitinsä kanssa, naiset oli kintut paljaina, oli yllä vain lyhyet alushameet. Niskanen pääsi heti asiaan —Vappu, tunnetko sinä tämmösen kiertäjän, joka meejä pihhaa ilimesty? —Matti!? Parkaisi yllättynyt Vappu ja ryntäsi maitohuoneen kynnyksen ylitse nopeasti, häpeillen asuaan, hame nousikin polven ylitse, mitä Matti olisi katsellut mielellään pitempäänkin, ainahan pojilla oli pelko onko heilalla pässinlänget pitkän hameensa alla piilossa. —Vappu! Kiljui Niskanen,―Muista sittä keettee uamupuuroo lissee yhelle, ja kato ettee jiä puakkuja puuroo! —Joo, joo! Kuului Vapun hiljainen vastaus. Emäntä myhäili, hän arvasi mistä oli kyse, —Kyllä meejän Vappu ossoo puuron keettee iha neuvomatakkii! Täytyihän myös hänen kehaista omaansa. Ja seurasi tytärtään maitohuoneeseen. —Onko sintulekkerj’ jo täännä? Myö lähetää het kaskellle, ja kopistele poejat ylös ja mukkaa hommii. Käävää uamuruppeemalla sytyttelemässä kaski Jussin kanssa ja tullaan sitten pistäätymmää uamiaeselle. Emäntä ojensi ovaalin muotoisen lekkerin Niskaselle, joka nosti sen remmistä olalleen, vasempaan kainaloon kirves, niin lähdettiin viertämään, peltojen takana rinteessä oli edellisenä kesänä lehtimetsään kaadettu kaski vain muutamia pieniä kuusia oli mukana, murroksen vierellä kasvoi tuuhealatvainen näre —Annas’ se kirvees, niin koettelen tuohon närreeseen, siitä suahaan sinulle hyvä hosa! Matti ojensi kirveensä, ja Niskanen otti Matin kirveen, siveli peukalollaan sen terää, ja silmäli, —Tämähän näkkyy olovan kesäterässä! Niskanen totesi, ja otti taskustaan kovasinkiven, sylkäisi siihen ja alkoi hioa. —Katkase sinä se näre minun kirveellä, kun suan tähän terän ottavaks’ niin koetellaa tätäkii? Niskanen seurasi sivusilmällä, osasiko Matti hakata lastuuksen näreen tyveen, jäi siltä kokeilematta hamaralla oliko kiviä juuressa, Niskanen nielaisi jo mielessä olleet neuvot —Karsi se silleeks’ ja jätä latvaan tupsu, minä kokkeelen vennäänmiehen kirvestä tähän toeseen! Sen sanottuaan Niskanen teki rituaalinsa mukaan, kirveen hamaralla ensin nuiji näreen juuren ja alkoi lyödä lastusta, pari iskua puolelleen ja näre oli poikki —Hyvä on kirvees’ en muuta sano, tämmönen täätyy minunnii ostoo! Tuumaili Niskanen karsien hosan varren huolellisesti oksattomaksi. Kaksi nuorukaista ilmestyi kaskelle ―Isä, mittee myö tehhää? Kysyi pitempi pojista. ―Ottooten nuita keppiä joessa on tueh’kiehiläetä ja alakakkee vua sytytellä vierrosta tuolta tuulen alapuolelta! Jussi renki oli tehnyt pienen nuotion ja paikalla oli myös pari puista ämpäriä vettä täynnä, miehen mittaisten keppien päät oli halkaistu, niihin oli laitettu tuohenkäppyröitä ―Aletaa myökii sytytellä tiältä tuulen alapuolelta, että suahaa vastavalakee, jos kaski alakaa roehuta liia korkeella liekillä! Niskanen opasti Mattia! Jussi oli kokeneena kiiruhtanut etäisimpään nurkkaan ja alkoi sytytellä kaskea! —Jos kulo alakaa männä mehtään päe, sammuta polokemalla, tae hosalla sammuksii, ettee suaha vielä lisäks’ mehtäpallookii!

―Onhan tuossa ämpärissä vettäkii sammutuksee, ehdotti Matti.

―Se on kylläkii tarkotettu vua jalakoe sammutuksee, tällä laella! Niskanen käytti kenkiään vuoroon nopeasti ämpärissä ―Nyt ee kengät pala nii heleposti, kunnon märät, renki Jussin täätyy löttösij’jään kastella vähäv’väliä, tuohet suattaa syttyä ja kypenet tarttuu ja sammuu märkää!. Matti kasteli myös kenkänsä ämpärissä.

Pian tulirengas roihusi ympäri kaskea, muutaman kerran täytyi Matinkin hosallaan sammuttaa kuloa joka oli luikertamassa ulos kohti metsää. Niskanen otti tulpan lekkerin päästä,―Jos janottaa juo sintua, johan tässä on hikoiltukin! Matti maistoi varovasti, ei tiennyt mitä lekkerissä oli, hapanta vetistä piimää se oli ja janoon oikein sopivaa, nielaistuaan muutaman kulauksen hän antoi lekkerin isännälle takaisin, tokaisten―Kyllä sillä jano sammu hyvästi! Otettuaan muutaman kulauksen Niskanen laittoi tulpan lekkeriin, kopautti kiinni. ―Lähetää myö jo uamupuurolle, Jussille on laetettu evväät, se jiäp’ vahtimmaa siks’ aekoo! Käveltiin talolle, huuhtastiin kaivolla naamasta nokea pois, ja astuttiin tupaan, ―Matti mää istumaa penkimpiähän, minä istun keskelle vahtimmaan pattoo, ettee omat rohmua kaekkee ja jiäp jottae vieraallekkii! Emäntä puuttui asiaan, ―Laetetaa Matille oma ruukku tänne pöövänpiähän! Hänellä oli ruukku valmiina kädessään ja ammensi sen kapustalla täyteen, voisilmän keskelle ja asetti sen padan viereen, Matin eteen. ―Mittee työ nyt äeti, em’minä halua syyvä ruukusta? Vappu suhki äitinsä kanssa. ―Mutta nyt sinä syöt Matin kanssa samasta ruukusta! Onko selevä! Ja emäntä työnsi Vapun Matin kohdalle pöytää. ―Akkaväe riitoehi mi’nen puutu millonkaa, mesotkoon miten tahtoo! Mutta Matilla ee tietysti oo ommoo lusikkata? Anna Vappu omasj laenaa ja syökee vaekka vuoroo samalla lusikalla? Virnuili Niskanen ja leikkeli kovaa ruisleipää viipaleiksi ja ojenteli ottaviin käsiin, naureksien samalla ehdotukselleen. Nyt oli Mattikin jo leikissä mukana, ja yhtyi leikinlaskuun

―Minä suatan syyvä Vapun lusikalla vuorotellen, ja nuolen aena lusikan hyvin puhtaaks? Vappu oli punainen naamaltaan seuratessaan toisten iloittelua. Emäntä toi lusikoita kourassaan,―Antakee Vapun syyvä omallaan, on tiällä Matillekkii omasa! Matti valitsi yhden motkottaen, ―Tämä ej’joo yhtä hyvä kun tuo Vapun lusikka, mutta kyllä tälläkii syöp! Nyt oli myös Vapun mitta täysi! ―Jos minun on paremp’ nii, vaehetaa? Ja heitti lusikkansa Matille, joka otti sen ja antoi omansa pöydän yli. Nyt Niskasella oli lystiä seuratessaan toisten touhuja. ―Nyt, kun kaekilla on lusikat, voep’ Matti maestoo ossooko meejän Vappu puuron keeettee? ―Kyllä se joskus on ollu melekosta muttia! Vapun suunnalta kuului vihainen sihahdus. Niskanen ehti ensiksi, ―Jussi jos vielä huastat tuommosia, suat luunapin ohtaas! ―Mittee se mutti on, en’noo ennen kuullu semmosesta puurosta? Kysyi Matti. ―Puun kuatajat metässä keettää omat puurosa nuotiolla, jauhot ja suola laetetaa kiehuvaa vettee, vähä tikulla sohitaa jaahon puakkuja veen sekkaa ja jätetää yksinnää kiehummaa, syyvessä sittä suattaa jaahot pölistä syöjän suupielistä! Selosti Niskanen. Syötiin puuroa, haukattiin väliin leivän viipaletta ja ryypättiin sintua pöydällä kiertävästä haarikasta. Vappu ja Matti koettivat välttää toisen katsomista, jos katseet yhtyi Vappu punastui, hän tiesi olevansa perheenjäsenten katseiden keskipiste, sulhasta syötettiin ensimmäistä kertaa. Syönnin jälkeen isäntä ehdotti:―Nyt käävää vähäks aekoo ruokalevolle, Eti Matti itelles penkkiä, ulukonakkii voes tareta mutta itikat suattaa pistellä. Niskanen alkoi pian kuorsata, Matista kaikki oli niin outoa ettei uni tullut silmiin, hätkähtäen hän heräsi ―Jos sittä lähetää tuas viertämmää? Niskanen oli herännyt, Mattikin oli torkahtanut.

Renki Jussi oli toisten poissa ollessa alkanut viertää tuulenpäältä, Matti huomasi toisten töitä seuratessaan mitä tarvitsi tehdä, renki Jussi kasteli löttöjään välillä ämpärissä ja juoksi palavan risuläjän päälle hyppimään saaden siihen palamista lisää, ―Tules Matti appuun, vierrettään tiällä yhessä nii suahaa pitempi rintuus siirrettyä? Niskannen oli työntänyt pitkän riu’un palavan läjän alle, Matti työnsi hosan varren yhdessä he vierittivät läjän semmoiseen kohtaan, jossa ei ollut risuja, tai murrosta. Matti huomasi hosanvarren liian lyhyeksi ja otti pitemmän riu’un seuraavalla kerralla. Tuli hetteli savua viertäjien silmille, nokiset seipäät likasi kädet, hikeä pyyhkiessä naama ja paita oli pian nokinen. Sintulekkeristä ryypättiin vähän väliä janoon, niin Kaski saatiin polteltua, vain savuavia kusiaispesiä ja sammalia jouduttiin vielä kuokalla pöyhimään

―Eeköhän lähetä iltaselle ja kylypemää, Jussi jiäp’ vahtimaa vielä ja männöö sittä mökillee! Ehdotti Niskanen Matille. Pojat lähtivät heti juoksujalkaa pois kuultuaan isänsä ehdotuksen. ―On’nii hyvännäkösiä koevun leheksiä, että pittää tehhä kylypyvasta, Vappu lienöö jo tehny sinulle, ee sinun tarvihe tehhä! Niskanen virnisteli punastelevalle Matille, Niskanen taitteli kourallisen oksia kainaloonsa, tekaisi kaksi pantaa jotka pujotti oksien tyvet nipuksi sittoen.

―Akkojen hommiahan nämä oovat, mutta ei näetä tehessä miehetkää pillaavu.

―Ensiks’ saanaa ja sittä iltaselle! Emäntä määräsi mennen itse edellä!

―Eekö Vappu tulekkaan saanaa? Kummasteli Niskanen! ―Olis tullu! Kielsin, ee tarvii tulla nuoremiehe kanssa sammaa saanaa! Matti karahti hämmentyen kasvoiltaan punaseksi. ―Kyllä Matti puhtaaks suahaan, iliman Vappuakkii, minä pesen selän! ―Kuka pessöö kopekset? Kuului naurun kanssa pojan kysymys saunasta. ―Jussi! Lopetat het vätystämisen! Ärjäisi Niskanen, ―Heitä häkälöylyt Anna, kun’noot jo saanassa

― Tuo minu emännyys nuorena olij yhtä kaanis ku Vappu, siinov’vua nyt sitä kaanista jo enemmän kun Vapussa! Leikitteli Niskanen ―Summu korreeks ukko, tae minäkää en jiä saanaan! ―Ee, ihme jos poekakkii vätystää ku isän puhheet on tuommosia, jatkaen ―Matti! Tämä on Vapun sinulle tekemä vasta, ja tässä on sinulle puhtaat alusvuatteet, tuot takasin sitten käävessäs! Emäntä ojensi vaatemytyn Matille, hymy naamallaan. Mattia ujostutti, samaan saunaan meno alaston nainen seurassa, joka vielä uhkasi pestä hänen selkänsä, kenties muutakin ? Kuten poika leikitteli, tuo alusvaatteiden saanti tarkoitti jo hänen kuuluvan kuin talonväkeen.

Saunassa oli halotuista kelleksistä tehty eteinen, jossa riisuuduttiin, miehet alastomiksi, emäntä jätti paidanalasen ylleen, joka ei peittänyt vaan enemmänkin kiihotti Mattia, pojat istuivat jo lauteilla nurkassa, Niskanen meni kiukoon kohdalle, ―Tänne Matti vierelle, otetaan emännän lyömät löylyt! Matti kömpi lauteille kourallaan haarojaan suojaten ― Matti anna vastasi, minä vielä kastelen sen? Emäntä pyysi, ja saatuaan vastan kastoi sen vesikorvoon, ojentaen sitten takaisin.

Emäntä heitti löylyä kuin kokeillen, ―Hyvästi on tyttö lämmittäny, ee tunnu yhtää kitkua nennää! Äidin oli aina muistettava mainita tyttären hyviä puolia sulhaselle, Miehet alkoivat hakata itseään vastoilla, pojat kyyristelivät aikansa nurkassa laskeutuen sitten alas, Niskasen saatteella:―Tarvihtovan on valta saanassa! Mut¨tee yhen löölynlyömän tähe kaekkiin tarvihe palloo! Jupisi Jussi vastaan, Niskanen totesi:―Poeka on jo oppinna pitämää puolijaa! Matti sai löylystä tarpeekseen laskeutui alas, emäntä komensi,―Istu siihe penkille , Matti nii huuhtasen sinun selän, niinku lupasin! Matti istui. ―Tuossa ämpärissä on vettä suat pestä nuamastasj noet, tuohisessa on suopoo, sitä voet ottoo käsjsiis nii lähtöö pihka irti kämmenistä! Matti sai opastuksen talon tapoihin ja koetti toteuttaa emännän käskyt. Niskasen saatua emännän kasittelyn, ja vesikiulun lopuksi ylleen.―Otetaa vielä jäläkilöölyt, tuntuu nii , hyvältä! Ehdotti Niskanen, miehet nousivat ylimmälle lauteelle, emäntä heitteli löylyä isännän toiveiden mukaan, ―Kuataa vielä ämpärj huuhteluvettä piälle, nii ollaa puhtaat? Ehdotti isäntä. Emäntä pudotti kastuneen paidanalusensa, ja jäi yksin peseytymään, Matin koettelemus alastoman emännän kanssa oli mennyt hyvin.

Illalliseksi oli leipää ja lihaa, sekä viiliä, ja taas emäntä toi virnuillen yhteisen viilikehlon Matin ja Vapun väliin pöydälle.

Istuttiin talon rappusilla, Niskanen oli tuonut haarikan sahtia, sitäkin ryypittiin, Vappu kulki pihan toisella puolella;―Vappu! Tuletko illalla tanhukentälle? Matti esitti hätäisesti toivomuksensa

―Eehä Vappu ennätä, sillä lienöön sianporsituksen vahtuu…

―Niskanen! Karjui Anna emäntä, ―Et kerkii teh’hä niin korkeeta aetoja, ettee Vappu niihi ylj kiipee! ―Meejän Vappu on tanhukentällä ensmäeste jookossa! Ilmoitti emäntä lopuksi.

Matti pyysi tauolla Vappua viereensä istumaan, se toimi jo ensimmäisenä omistus merkkinä, kosiskelu muuttui nyt julkiseksi, seuraavan piirin jälkeen Vappu istui jo Matin polvella, ja vihjaisi; ―Äet sano, että Rekku otetaa yöks sissää! Matti huomasi, että vihjailullaan Vappu pyysi häntä saatolle?

Aamulla emäntä uteli:―Et suanu Mattia jiämää uamupuurolle? Että kae vua nussinu? Viimein Vapun itsehillintä petti;―Kyllähäm’myö, Matti yritti, mutta se ruikkasj minu mahalle! Tirskui Vappu;―Olj hyvä että käv’nii, minä saen sitä hävetä kum’maha pystyssä olin vihillä, yrittikö se vielä uuvestaa?

―Kyllä se, ja sano ettee oes’ ilennä uuvestaa tulla minu aettaa jos’see oes onnistunu, se sano tulovasa isäsä kanssa käämään meellä, pyytämmää minua akaksee? ―Herra isä! Siunasi emäntä;―Puhemiehe kanssa minu Vappua haetaa miehelää! Emännän silmät kostui kyynelistä.

Seuraavana päivänä kylätietä ratsasti hyvin pukeutunut mies, Niskanen tunsi tulijan verovouti Hardikaksi, häntä seurasi nuorukainen tuohinen kontti selässään:―Tuletko tuasj lissee ryöstämmää? Niskanen tuttavallisesti leikitteli. ―Hyvvee päevee talloon, ee minulla teelle oo asijata mään tuonne etämmä, kovistelemaa kruunun suatavia, mutta, mutta tiijätkö oesko tällä seuvulla talosjsa yljmiärästä isännä veljee, tae jottae semmosta lampuojiks minun talolle? ―Em’minä tiijä semmosista, ee tule aenakaa mielee? Arveli Niskanen:―Mikä entiselle tulj? Ku uutta kaepoot?

―Tulj kippeeks ja oljha se jo vanahakkii, uus pitäsj suaha äkkiä jostae?

Hardikkan seuralainen oli tavoittanut isäntänsä, Hardikka maiskautti, ja hevonen lähti kävelemään, apulaisen seuratessa, Niskakanen oli vähän aikaa hämmentynyt, ähkäisi:―Ee perhana, nyt’ton äkkiä kysyttävä

:―Hardikka, ootas vähä! Niskanen juoksi ratsukon luokse:―Oesinkoon minä sopiva lampuojiks? Hardikka hämmästyi, ähki ja ryki:―Sinullaha oj’jo talo, kyllä kae sinä muuten voesit hyvinnii käävä!

―Minulla on talolle ostaja valamiina, minkälaene pettyyki sinulla on lampuojille?

―Tietysti sama pettyyki ku eellisellekkii lampuojille! Ilmoitti Hardikka

―Talonkarjasta, joka neljäs naula voita on lampuodin, oman lampaan tai kaksi voit pitää! Hartikka ilmoitteli pettyykiä

Vielä kului paripäivää odotellessa, sitten ajoi komeat kiesit pihaan, Niskanen riensi näyttämään paikkaa mihin voi hevosen kiinnittää, hevosen karva kiilsi, sitäkin oli suittu tärkeän matkan vuoksi niin olivat myös Matti ja isänsä kievarin isäntä Nils puettuna Tukholman verkaan, heloin koristelulla vyöllä olisi kuulunut olla tikari, mutta kievarin isännällä oli puukko hevosmiesten tapaan

―Asiamme lienöön talon tiijossa, meejän Matti on luuhannut nurkissanno nii ussein että on varmasti huomattu! Paljasti kievarin Niilo sulavasti käynnin aiheen, Hän oli joutunut pokkuroimaan kievarissa tuomareita, upseereja ja kuvernööri Brahea, jolta oli saanut oikeuden pitää Laamanni käräjiä tilavassa takkauuni huoneessa.

Niskanen pyysi vieraita sisään, tuvassa odotti Anna emäntä ja Valpuri parhaimpiinsa pukeutuneena, ―Tullaa vua yksintein pöytään asti istummaa, tämmösessä tilanteessa pittää suaha jottae juotavoo? Niskanen käveli nurkkakaapilleen kaivoi sieltä lasipullon ja muutamia jumprun vetoisia pläkkikuppeja, joita hän asetteli vieraidensa eteen ja itselleen. Lorautti iselleen, ja maistoi―Tuntuu olovan ihteesä! Kaatoi sitten toisillekin, ja kehoitti ryyppäämään, Niilo ryyppäsi tottuneesti pienen jumprun tyhjäksi, Matti joutui yskimään..

―Niin, minä oon tuon meejän Matti poejan puhemiehenä, sillä on aekeet suaha vaemokseen teejän Valpuri?―Mittee sannoo isäntäväk’, ja mittee Vappu ite? ―Eehän meellä mittää Mattia vastaan oo..!Emäntä aloitti,― Matti, kyllä kae sinä jottae maksat nui kommeesta tytöstä? Niskanen virnisteli, Matti kakisteli äimistyneenä,―Vaekkapa semmosen ryssänkirveen, joka sulla olj viertäessä mukana?

―Kyyllä se minulta joutaa! Matti ilmoitti.―Isä! Karjaisi Vappu,―Kaapihtetko sinä minua jostae ryssänkirveestä?―Vappu! Kivahti emäntä,―Elä ala väetellä isäsj kanssa, se ku vasta piäsj alakuu, minä oon oppinna tuntemaa Niskase metkut! Emäntä tyynnytteli tytärtään

―Matti, mitäs sanot jos ostasit vielä tämän torpan, saesit akan ja asunnon samalla? ―Isä! Myötkö sinä nyt vielä meejän talonnii? Huusi yllättynyt Vappu

―Vappu! Summu korreeks nyt, appes ja Matti näkköö millanen kiivaroeja sinnoot ? Anna isäsj huastoo loppuu asti!, ―Katos, Vappu isän tyttö! Maanitteli Niskanen

―Minä aattelin jättee tämän Viänästen torpan teelle, sinulle ja Matille, äetis kanssa männään Jännevirralle, isompoo kymmenen lehmän talloo hoetammaa!

―Äet, ootko sinä lähössä jonnekkii isän kanssa, pakottaako isä sinut lähtemmää? Valpuri tuskaili

―Pakottaa! Ensiks piti lähtee Taalarlanttii, sitten Ameriikkaa, siiten Vermlanttii! Anna emäntä luetteli

―Ensiks olj Vermlantti ja ameriikka, sen jäläkee Taalarlantti! Oikaisi Niskanen

―Ja Taalarlantti tyssäsj siihen kun kuulit mehtäsuomalaesten syövän pettua! Lisäsi emäntä,―Ennen olin aena vastaa, nyt lähen Niskasen mukkaan mielellänj, turhaa riitelit isäsj kanssa, poejat tietysti tulloo meejän mukkaan!

Puhemies oli seurannut tilanteen kehitystä vaitonaisena hymyillen, nyt hänkin yhtyi keskusteluun,―Enpä oo ennen ollu puhemiehenä parille, jotka asijoehi ratkettua oovat mutrussa suin, meejän Mattia tietysti paenaa jo isännän huolet, Vappua surettaa isän talokaapat! Kun asijat näättää olovan selevät, otetaan otetaan jumprun ryypyt meejän evväestä. Nils kaivoi sortuukinsa alta putelin, veti korkin auki ja kaasi kupit täyteen.

―Matti, ota mitta Vapun sormesta, sinulta on unohtunut tärkein tehtäväsj! Komensi Nils poikaansa. Matti siirtyi Vapun viereen taskuaan kaivellen, sieltä hän kaivoi sormuksen jonka laittoi Vapun sormeen, sopiva oli mielenkuohussaan Vappu teevi Mattia, mutta äidin terävä rykäisy palautti säädyllisyyden tupaan.

…………………………………………………………………………………

Nils Rotsalain / Cuopio. ( Tavinsalmen kievari ? Kreivin aika )

Wänälä, Hus wärd, Mats Nilss:*1656. +4.12.1737./wärdinna Walborg Niskatar*1671. +5.3.1745.

Wänälä,Nils Matss,/v: Kirst, Olof dr Karhutar, Kärmelax.--W, Anders Matss, /v: Car, Bärt,dr Kasuritar Hatala.--W, Mats Matss./ v:Carin Ivars,dr

Aviol, vihitty: 1726. 10.7.Wänälä. vihitty: 1728. 22.12 -Julutar, Hamula. vih,1730.27.10.

--Wänälä. Samuel Matss, / v:Walb, Pehr dr Eske- --Wänälä:Petter Mattss,/v: Kerstin Hindr,dr, Wainikatar.

. litär, Hirvilax. vihitty: 1735. 21.9. vih, 1745. 6.10.