perjantai 25. syyskuuta 2020

Tirinpuron talo Ollikkalan kylässä

 

Tirinpuron talo Ollikkalan kylässä.

Taavetti Parviainen oli opiskellut Tampereella puvuntekoa, ja sattuma toi hänet Pitkänmäen kylään Lapinlahden Ollikkalassa. Ylätalossa Taavetti Ruotsalainen teetti puvun, emäntä Heta puhutteli häntä mestariksi, ja samalla talon tytär AnnaSohvi kietoi vaatturin pauloihinsa, joten hänestä tuli vävy Ylätaloon, ja perinnöksi AnnaSohvi sai loput Ylätalon maista Lohipuron- Kiukonpuron rantaa seuraten, Alatalon rajaa, ja sitten Kiukonmäen talon rajaa sivuten, tilukseen kuului vielä Vainikaisen mökki. Taavetti Parviainen tuli seudulta jossa naapurille keksittiin pilkkanimi, Taavetti erehtyi kertomaan Sohvilleen, että häntä nimitettiin Pokkiseksi kotiseudulla, Sohvi muisti sen ja lisäsi etuliitteen kun avioliitossa sattui myrskyisiä aikoja. Naapuri lankomies Nova Ruotsalainen myi Uudispihan osuutensa ja osti Onkiveden rannalta Mansikka nimisen tilan, lanko sai nimen ”Mansikkanokka”, uudeksi naapuriksi tuli Sohvin pikkuserkku Herman Ruotsalainen, hänet ainoana Taavetti hyväksyi kutsuen häntä ”Seepramieheksi”(Afrikassa ”hyväjätkä) Kylän sosdem johtaja Paavo Väisänen oli ”Joutokohvi”, Paavon naapuri Kalle Haatainen oli ”Rankkimela”, naapuri Mattilan omistaja, Matti Paldanius oli ”Herra Kononen, Johanna Paldanius, rva Mononen”, Arttu Kesti ”Veekari”. Lähitilan Aatulan tilan ostanut ”timpuri” Heikki Ruotsalainen sai nimen ”Pomilas”, hänellä oli syvä basso! Lapsista, Arttu nimitteli Aatu Korhosta ”Stösseliks”, opettaja Pöyhönen lohdutteli Aatua:”Älä välitä Aatu, Stössel oli kuuluisa kenraali”. Parviaisella oli kolme poikaa, Arttu, Ierikka (Erkki) ja Janne, sekä tytär Iita.

Janne solmi avioliiton Anna Serena Hynysen kanssa, ja rakensi asuntonsa Tirinpurosta lohkaistulle Jokelan tilalle joka oli viimeinen palsta entistä Ylätalon maata. Äiti Sohvi ei tykännyt miniästään: ”Kotona Janne olj hellee ku päevänkakkara, tuo tervatokka sen mustutti!” Anna Serena oli Terva-Taavetin tytär.

Vainikkala oli myös itsenäistynyt torpparilain mukana, se oli Hannes Ruuskasen omistuksessa 1970 luvulle saakka.

Ierikka Parviainen muutti Kuopioon ja piti siellä ompelimoa vaimonsa Ainon kansssa. Serkkunsa ompelimossa toiminut Maija Pihakumpu os. Korhonen kertoi: Aamukahvi tarjottiin Aino-rouvalle vuoteeseen, sen jälkeen hän saapui ompelimoon, vaatteet levitettiin pöydille useampaan kerrokseen, tarpeen mukaan, kaava päälle, ja rouva vahvoilla saksilla leikkasi vaatteet kaavan mukaisiksi, ompelijoille työn alle. Jostain syystä muutti perhe Lapinlahden Ollikkalan Heinäahoon, ostaen Myllyahon tilan maantien varrelta, Ierikka piti kauppaa Myllyahossa, hänellä oli kaksi poikaa Toivo ja Olavi. Iita Parviainen avioitui Ilosen kanssa, ja muutti pois seudulta.

Isä Taavetti oli Tampereella tutustunut ajan rientoihin okkultisiin virtauksiin ”ihmisen astraali olemuksesta”, Hän kokeili vaimoonsa, (naapurin Huttusen pojat lienee kuulleet?) Sohvin vastineen: ”Tule sinisessä, tae punasessa kehässä, niin suat tiilellä ohtaasj!” Kiukonmäkeläisille nuo asiat oli käsittämättömiä, mutta Taavetti oli uhannut lähestyä vaimoaan astraali-kehässä. Oli tavallisia perheriitojakin joita vuosikymmenien saatossa syntyy, AnnaSohvi oli sydämmistynyt: ”Minulla olj tusina hantyykkiä myyninä kun tulin Tuakkilasta, sinä perhanan Pokkinen oot’ pitännä ne kaekki perseluuttunasj” Arttu Kesti, siis ”veekari” oli ollut kerran AnnaSohvin kestittämänä, ja Sohvi oli kiukuissaan sättinyt miestään: ”Pokkinen moetti minun raparperlettuja huonoksj, Kesti Arttukii niitä söe, ja kehu niitä hyviks!” AnnaSohvin repliikit olen kuullut tätini Elman ja serkkujeni Elvin ja Liisan toistamina.

(Johanna mummoni: Arttu Kesti haki autollaan tuskaisen Taavetin Väisälän porstuan lattialta, missä hän oli tuskaisena voihkinut, suolisolmu oli vaivannut. Hän ei selvinnyt siitä)

Turussa selasin kirjaa Amerikan miesten muodit, Siellä oli Kveekarin puku 1700 luvulta , säärystimet ja takin lieve ”liputti” Arttu Kesti käytti ”saapaspukua, tiukkavartiset saappaat, käsi takataskussa, nosti takinhelman ”lipuksi!”.

Mäen riihessä pelattiin korttia, Nakki-peliä, kiukustunut Taavetti Parviainen ärähti vihaisena pojalleen Artulle:”Lähtöökii pietille ölöhöttämmää?

Arttu Parviainen kommentoi: ”Sielläpä itekkii poklotit!” (Isä ja poika sai pietin samalla pelikierroksella) /Jaakko Korhonen.

Puakki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ukrainan presidentti puheessaan oli verrannut nykyistä aikaa "Talivisodan aikaan", koska Venäjä koettaa pommituksilla, estää Naton laajenemisenn.

 Talvisodan aikaan tilanne Suomessa oli toinen. 13 vuotta oli Akateeminen Karjala Seura AKS, oli propagoinut Suur Suomesta:"Äänisjärvi-...