Ollikkalan Muurarit 25.4.17

"Viljo niminen mies"

Lapinlahden Olikkalan kylässä ensimmäisiä tunnettuja muurareita olivat Henrik Ruotsalainen, eli Puron-Ukko, ja Help niminen mies. Kumpi oli ensimmäinen?, keneltä he oppivat taitonsa, vai hoksasivatko, että savu, uunin päälle holvatun kuoren päälle tehdystä reiästä, saadaan korsteenia pitkin ulos, korsteenin teko lienee kätevälle ollut helppoa? Ontto kelo holvatun uunikuoren päälle pystyyn, kivistä ja savesta kuori kelon ympärille, viikon päästä kelon sisään pudotettiin palava tuohikäpry ja formu katosi ehkä liiankin nopeasti. K.A. Gottlund kirjassaan Metsäsuomalaisten parissa v.1817, väittää Ruotsin Taalainmaalla, ”viisikymmentä vuotta aikaisemmin siirrytty ulos-lämpiäviin uuneihin?, oletetttavasti Takka-uuneihin? ”Vastavirtauunit keksi ruotsalainen insinööri noin 1850?”

Puron Ukko muurasi Novalan Jussin taloon uloslämpiävän uunin v.1908. Oli kertonut naapurissa Tuakkilassa: ”Kihlasin Novalan Jussilta tytön”, Hilman kapalosta oli pudonnut hopeinen lantti, Hilma kuuli lapsena ”olevansa Puron Ukon morsian”. Ukko-Heleppi oli korjaamassa Lampuoti Paavo Väisäselle uunia ”vanhan tuvan aikaan”, ehkä Tsaarikin vielä hallitsi? Kerran, ruokalevon aikaan, alkoi kuulua avunhuutoja muurauspaikalta, Väisäset tunnetusti eivät työtä rakasta, olivat jääneet ruokalevolle muurmestarin aloittaessa työt, Helppi oli asetellut suurtakiveä parempaan asentoon, huomaamatta, että hänen pitkä partansa jäi kiven väliin, ukkeli oli lieassa parrastaan, ja tarvitsi apua irti päästäkseen. Ukot Ruotsalainen ja Help, tunnetaan myös tietöistään. Eila Valta kirjoitti Matissa ja Liisassa Ukkinsa hakanneen vuosiluvun Pellosmäen kautta kulkevan tien tienvarressa olevaan kiveen?

Pällikkäläiset olivat surkeiden (kesä-) teiden varassa, paras tie vei Varpaisjävelle, pitkin hietakankaita, Pellosmäen kautta kierrettiin Kumpusen järveä, ja oli ensin kanavan ylitys, Pellossuon vetelä telatienä, ennen Pellosmäkeä. Rumpukasta Kiukonmäen kautta on ollut suonotkoja, Humalapuro on ylitetty Humalaharjulta suoraan Väisälän lähteelle kulkeneella ”telataipaleella”, sillan niskapuut näin jään alta v.-42 ollessani ”halkomarssilla”, minua tosin kiinnosti enemmän biologia, lasinkirkkaan jään läpi näin nuo ihmeelliset toukat joita ryömi puronpohjassa, ne olivat keränneet neulasia ja kiviä ympärilleen suojaksi. Akat, ja setä kaatoivat koivuja, tehden halkoja, ”yleiseen kulutukseen” Lyyti tätini ilmoitti ”siitä kulkeneen maantien ennen”, se on kulkenut meidän niittysarkaa pitkin, telat oli säilyneet vain lähteen reunalla, nousten rinteelle, jatkuen Jaakko Korhosen maalle, kärryn raiteiden jäljet vielä näkyivät sammalikossa.

 Uusitie oli em. sillanpaikasta siirretty keskelle Riittamarin suota, sadanmetrin päähän entisestä, ”Tiemestari” oli ajanut suoria linjoja. Humalaharjulle tie tuli puolenkilomeriä suorana Alelan mutkasta, siihen samanlainen huikonen Tuovilan(Ahola) risteyksestä Humalaharjultajatkui melkein kilometrin Myllypurolle, jatkuen edelleen puolenkilometrin ”heleppi väleinä” Löttökorpeen, ja Sahapuron yli siihen jossa nykyisin on Peräojan Yrjön (Krasilnikoff)siirtolaistila, sitten alkaa sik'sak' sotku, Burtsovin talolle asti, jota parin korjauksen jäkeenkään ole vielä saatu suoraksi!

Syy mutkiin ei ole tietenkään särkyneen teodoliitin, vaan Parkonkorvessa sijainneen teollisuuslaitoksen, jonka tuotteet saivat kirkonkylältä päin, linjaa ajaneen mestarin Eskonsuolla lankeamaan, kuin Ukko Nooan muinoin.

”Heleppi välistä” maitnitsi setäni Antti, joten melkoisella varmuudella väitän Helepin johtaneen Rumpukka-Eskonsuo tien linjausta.

Kiukonmäeltä osti Nyrkkiharju nimisen tilan muurari Santtu Huttunen, Hän oli myös henkilö jolla oli periaatteita, ja myös mietelauseita,kuten :”Taikauskoinen ja tyhmä kansa”, lienee ollut hänen syvällisin tutkielmansa? Kerran hän oli poistuessaan talosta huomauttanut: ”Emäntä muistaa sittä hiiliä uunista vettäessää, minkälaesta ruokoo muurarille laetto!” Korkealta hiilien putoaminen lieteen, aiheuttaa pölyä. Antti setäni oli ollut Santun apuna sinkityn pellin laitossa hellan alaosan suojaksi, hän oli neuvonut Sonnilassa Viljo Rissasta, ”miten Santtu taivutti pellin”, Viljo oli suostunut tekemään siten.

Meille Santtu oli tehnyt Leivinuunin v.1936. Kivistä alaosan, tiilestä hellan ja höyry kuupan, ja myös hormin tuvansisällä, lakassa ja katolla oli käytetty betonitiilejä. Kun muuraus oli edennyt hellanpankkoon, isäni oli ehdottanut: ”Jos silitettäisiin nuita kiv'viin pintoja?” Santtu oli mylväissyt: ”Nyt sinä sen sanotj! Ylleesä hoetaa vua: On se huomenna jo nuin korkeella”, uunistä näkee, hellanlevyn yläpuolisia kiviä on piikattu tasaisiksi! Yhtä Santulle tekemäänsä keitosta mummoni muisti mainita, ruokalistaan kuului lihakeittoa ja rusinasoppaa, ne nähdessään Santtu oli mylväissyt: ”Kaeke mualima ruuvat!”

Oli pistäytynyt meillä kirkonkylän matkallaan Aatu Korhonen, kuiskannut Santulle:”Saen tuolta kirkolta pullollisen pontikanlosua, otetaan ryyppy?” Suomalaiseen perinteeseen kuuluu ryypätä naisilta salaa, mentiin porstuaan, Aatu avasi pullon, ja antoi Santulle, joka otti pitkän huikan, alkaen heti kakoa ja voihkia: ”Tuo Johanna jottae juomista? Kum'mies valeh'telloo pullossa olovan pontikkoo ja tarjookii pirtua!”. Mummoni muisteli:”Santtu vetelj sormillaa kaulasa sivuja, viina poltti sen kulukkua”, Aatu virnisteli tapausta: ”Tienneensä Santun ahneuden viinanperään ja pilaili” (Ollen itse yhtäahne viinaan, tilaisuuden tullen, Aatulla ”liputti paidanhelma”, jos hän oli käynyt Ohemäen takana)

Antti setäni muisti: Santtu oli hyvällä tuulella ollessaan kehunut ”ryhmätyötä”:

”Meellä Antti on tuota kiviymmärrystä!”, kiilauksessa ollut kivi oli haljennut suoraan. Santulla lienee ollut jotain aihetta vähätellä Rumpukkalaisia, "Humalapurosta alakaa Tintanvaltakunta!" Tintta-Jussi Kaikkonen oli Kallion poikia, loukannut jalkansa lapsena, eikä Anna-Sohvin hierojantaidot riittäneet jalan parantamiseen.

Santulla oli ollut vielä slougan: ”Minulla on se Viljo niminen mies!”, lankonsa Viljo Rissanen, joka myös muurasi. 

  Kerran Kemin satamassa oli ollut paha tulipalo, korjaustöihin osallistunut Viljo oli saanut tarjouksen kuudelta mestarilta työhön: ”Nyt on Rissasella valta valita, kenelle menee?” oli Sataman Johtaja nauranut. ”Tietysti menin muurausryhmään”, muisteli Viljo.

Santtu oli taas kerran tullut meille ja muistuttanut: ”Minulla on se Viljo niminen mies, lähetää kahtommaa, mittee se o suanna aekaseks' Aatilassa?”, oli lähdetty, Antti oli Sonnilan kohdalla erehtynyt kehumaan itseään: ”Neuvonj' Viljoo tuolla, pellin viännössä, ja se tek' niinku sinun näin tehnee!” Santtu oli mylväissyt:”Sinun ee oes pitännä sitä neovoo!”. Mentiin Aatilan tupaan, lienee Aatu esitellyt: ”poroluukun tulleen lähes sijansa ryrjään”, ja Viljon paikanneen reijän pellillä ja kiinnittäneen paikan neljäntuuman nauloilla! Santtu sai yleistarkastuksen suoritettua ja totesi:”Nuin minäkii tien', jos reekä tulloo peltiiv'viärää kohtaa, paekkoon sen ja naaloon kiinni neljäntuuman naaloljla!”

  Lapinlahden kunta esitti Santulle laskun äiti Kreetan hoitamisesta, Santtu raivostui, äiti oli jättänyt hänet vauvana Pohjanmaalla talon rapulle, talon ikäneidot pitivät "moosestaan" Jumalan lähettämänä, kastoivat nimellä, ja jne.

Kreetan synnytys tuli viranomaisten tietoon, tapausta tutkittiin ja Kreeta tunnusti kaiken, ja nouti poikansa pois.

Santtu möi Nyrkkiharjun Oskari Peksujeffille, Veekari oli jäänyt Aatilan pihaan kuorma-autonsa kanssa, ja Santtu kuljetti tavaransa autoon hevosella, kuorma oli valmis, "Konitäi puraisi Santtua", hän ehdotti Oskarille:"Puretaan kaappa?" Oskari oli laukku-kauppias, ja kauppias elää voitollaan:"Purkajaisia 5 tuhatta!" Oskari ehdotti. Sitä Santtu ei raskinut maksaa, ja joutui matkustamaan "Tintan valtakuntaan", Kolmanteenmäkeen.

Viljo Rissasen muurauksille naureskeltiin, kerran tuli puheeksi naapurimme Simo Hämäläisen (Viitasaarelta) kanssa, ”Viljo olj muuroomassa koolun uunija, ee niissä pahoja mutkia näkyny, käätiin kahtomassa koolumatkalla ” Simo: ”Et oo osanna tähtäillä nii nuorena, kyllä niissä näkkyy ku kahtoo tarkasti. Rakennusmestari Eero Partanen oli kerran käydessään kysynyt: ”Onko muurari Rissasella ollenkaan vatupassia?”. Aku Karjalainen oli vastannut, hän oli Viljon hanslankari: ”On sillä! Tän'näe uamuna näin kun se tarkasti vatupassilla pystysuoran sivun, kävel' sittä vatupassin kanssa ikkunan luokse ja tarkasti, onko kupla viivae välissä!” Mestari Partanen oli puistellut päätään ja lopettanut kyselynsä siihen.

Metsälässä, Antti Paldaniukselle v.1946 oli Santtu Huttunen ollut muuraamassa, kun Toimi Mikkonen, Tuakkilan vävy, oli tullut kylään, ja ihastellut:” Tervek', Tehhääk' iha kivi uunia naapurillek'?(Toimi puhui Ilomantsin murretta)

Santtu lienee ollut huonolla tuulella, hän ärjäisi:”Nii tehhää, näetä ee tie kukkaa muu kum'minä, ja tämä on viimene minultakkii!”. Toimi kertoi pyytäneesäk' anteeks' Mestarilta, ee hän tulluk' pyytämää uunintekijätä heillek'.

Kiertelin kaivurin kanssa Hernejärveä, Marjoniemessä aterialla kuulin radiosta: ”Kosmonautit maahan palattuaan söivät ensimmäseksi kulhollisen Retiisejä!" Kommentoin: Mnä oesin pyytännä vielä yhenkierroksen lissee, ja vaehtammaa retiisit porkkanoehi!”

Kaivoin Taavetti Kauppiselle ojia, Antti Kauppinen eli syytingillä poikansa luona, ja oli puhelias:”Käytiin myö kerran polokupyörillä Lapillahe Linnasalamella kahtomassa salaojankaevua”, toisen kerran puhe kääntyi Santtu Huttuseen: ”Seel'' nuorena renkinä Marjoniemessä ja osasj' kuj'jeella, kerra ruokalevo aekaan seel' sitonna nukkuissa yhe rengin suihtiohjaksilla penkkiin kiinni!”

Sonnilassa, putosi tuvassa kaksi päätyhirttä iltapäivällä v.46? Serkku Liisa luki koulu läksyjään kun seinä takaa sortui, koulusta palaava Martti Haatainen kulki ”seinän lävitse”, Täti etsi muuraria, vain Santun poika Väinö oli vapaana,

Rippikoulaisen oloinen poika touhusi kammareissa, apunaan Ale Kainulainen, huomasin Alen puheen onnistuvan hyvin viisuja veisaten: ”Kun täetä tapetaan...”, Näin Väinö Huttusen muuraavan Peltolan uuden talon hormia 60-luvulla, katolla, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, ja seurasin kotoa, Väinön liikkeet olivat konemaisia, kuin robotilla ja melkoisen nopeita, jos hänet näki vapaalla, hän liikkui kuin hidastetussa filmissä.

Lienee ollut tuon urakan aikaa kun Väinö kävi meillä, ehkä hän soitti taxin hakemaan itseään? Äitini aloitti naisten tavanomaisen utelun ”Kommee poekamies, eekä oo aviossa? Väinöllä taisi olla etiketön Olvin puolen litran olut pullo jano-juomana, ilmeisesti pullossa oli muuta kuin Olvin tuotetta? Väinö vastasi äidilleni: ”Oesin kyllä hyvi halukas lempim'mää, mutta kum'minulta puuttuu tuo lähestymisen taeto”. Taxin tulo viipyi, Väinö humaltui lisää:”Yks' asia on jiäny isävaenoolta mielee, olin lähössä illav'viettoon Lammin Oevan kanssa, isä sano: ”Kun työ nuoret miehet nyt ootta lähössä naesii, ottakkee minut aenae tilikkommaa?” Taxi tuli ja ovella Väinö vielä toivotti: ”Raittiutta!”

Meni vähän aikaa, rakennettiin kirkon kupeelle ensimmäistä Tiilitaloa, nosturi kaatui, oli huutaen varotettu, Väinö, ”Pötvänä” oli nostanut kädet suojakseen, hän ruhjoutui nosturin alle.

Mari Pihakumpu oli hakenut naapuriaan Viljoa muuraamaan: Viljo oli ilahtuneena kommentoinut:”Vieläkö sitä minäkii kelepoon?” Viljo oasi puhua syvällä rintaäänellään vibrato väristen, meille muurattiin 60-luvun alussa karjakeittiöön hormi, Viljo muurarina, olin hanslankarina ja sain seurata mestarin puuhia, jo ensimmäistä votsia muuratessa Viljo alkoi laulaa:”Minä sanoin poejille, mänkee helevettii, kum'minä poeka nussia kelekuttelin”.

Hormi tuli mahdollisimman pahaan paikkaan vesikaton suhteen, eli räystäälle nykykäsityksen mukaan, tuodaan harjalta saakka peltilevy hormin juureen ja särmätään, peltityön kaikkien sääntöjen mukaan. Keskusteltiin kaikesta, huomasin hänen lukevan Kansan Sanan sarjakuvatkin,hämmästyin! Nyt luen itse, enkä hämmästele, parikuukautta sitten Lasse ja Leevi sarjiksessa tuotiin esiin biologin ja uskovaisen välinen ristiriita Taivaan ihanuudesta, Lasse ehdotti:”Tiikerit voisivat syödä taivaassa ruohoa, eikä ihmisiä! Leevi kuittasi: ”Minä en pitäisi siitä!”

Åiti tuli pyytämän muurmestaria kahville? Viljo vastasi ääni väristen:”Eh'hään min'noo ku sekatyömies! Käytiin välillä kahvilla ja muurattiin, hormi nousi pari metriä katosta ylös, noin harjan tasolle, oltiin ilmeisesti lopettamassa muurausta kun mentiin taas kahville, Viljo kääntyi tuvan rappusilla navetan suuntaan ja totesi:”Tuasjko se mänj vinnoo?” Hormi oli tosiaan hiukan vinossa! Mutta Viljon lause sisälsi viestin, ettei se ollut eka kerta!