Varhaisia muistoja.

Tämä alku oli ikävää, tuo nainen joka ei ollut isälleni sukua, syytti minua: Puavo vei minulta kaaniit hampaat: Eehä minulla oo tässä vielä yhtää hammasta, ja jo syytellää.
Ruokapöydässä kuulin komennon: ”Lusikka oekeeseen kätteen!” Käsky hämmästytti? Käteni, jossa lusikka oli, ei ollut väärempi kuin vapaana ollut käteni? Myöhemmin minulle selvisi, että elin diktatuurissa jossa oli vain toteltava komentoja, ja tuo komento saattoi nyky psykiatrian mukaan johtaa myöhempiin ongelmiini?

Kävin syntymässä Lapinlahden kirkolla v. 1938. Ehkä äitiäni pelotti edellisen synnytyksen vaikeudet, ne vei Kuopion Kaupunginsairaalaan saakka, ja tyttö syntyi kuolleena? Lapinlahden kirkolla Liisa Väisäsen kiinteistössä kätilö Airaksinen päästi minut maailmaan, ja kristillisessä kasteessa sain nimen Jouko Paavo. Kummeiksi oli sattumalta saatu Aku ja Karoliina Sutinen Pitkänmäen Välimäestä.
 Jouko oli isän määräämä, ja Paavo, Ukin muistoksi, mutta vanhemman veljeni mielestä toinen nimi oli käyttönimi. Viereisessä talossa Vieno Huttunen oli aikaisemmin synnyttänyt pojan, ja hänet nimettiin myös Paavoksi. Veljeni oletti 4-vuotiaan logiikalla pienen pojan nimen olevan Paavo ja alkoi kutsua minua kakkosnimellä, oli pyrkinyt seurustelemaankin: ”Paavo, Paavo?”, sitten äidillemme pettyneenä kertonut: ”Ee se ossoo sannoo muuta ku, äv'vää!”

Ehätin jo ristiäisten edellisiin kertomisiin kappalainen, Rovasti Parikka kastoi minut Kiukonmäessä, ja rovastia kyyditsemään kirkolle lähti nuorin setäni Aatu, hänellä oli vyöllään pitkä puukko, se katosi kyydin aikana, eppäiltiin rovastin sen ottaneen? Sedälläni oli ollut remuava käytös, ja jylisevä nauru, ehkä pappia alkoi pelottaa?

Vartuin iässä ja armossa Väisälässä, meillä oli ”Matteja melkein sama määrä kuin Marjapussipelissä”, oli isä-Matti, veli-Matti, ja loisi Paltamo-Matti. Paltamo-Matti sanoi potilla istuessani: ”Puavo hakkoo pippuria”, lähdin usein hänen mukanaan hakemaan postia ”Kallelasta” mäen alta. Kerran Matti pääsi karkaamaan ja minä päästin pahan elämän, Olga-täti koppasi kädestäni kiinni: ”kyllä myö Matti tavotettaa”, ja kun täti avasi porttia Matti nousi puskan takaa, hän oli ollut ”hakemassa pippuria itse!” Kaikki hyvin, muistikuva päättyy siihen.

Oli kerran, kirkkaat valot, lukivat kortteja pöydän ääressä, minua kiinnosti enenmmän kirkas valo, se loisti Primus kaasulyhdyssä, minä en saanut sitä kanneksia. Antti setä sen sytytti, sininen valo surisi ja liekki osui sukan yläpuolelle, Olga ja Matti kanneksivat, oli Joulun Aatto? v.1940, oletan?

Leikittiin uunin edessä ”rikkosopella”, Paltamo Matti tuli ulkoa: ”Mittees poejat tuumoo, jos meelle tulloo Korvenkaakki? Äitini muistiinpanojen mukaan, Matti veljeni oli uhonnut: ”Minä potkasen sitä!, Puavo aeko myös, potkasta mahollista tulijoo!" Ovi aukeni yllättäen, pakkashuurussa seisoi pieni olento, punainen piippalakki päässään, tappuraparta ylsi vyötäisille. Vilkaisin veljeäni, kumpi potkaisee ensin? Näin veljeni kinttujen vilahtavan pöydän alle, en minä pelännyt vaikka veli osoittautui rintamakurkuriksi, päästin sotahuudon ja reservit saapui apuun, äitini sylistä seurasin kun tuo korvenkaakki, ohitti meidät, asetti postin pöydälle, mummo toi korviketta pannulla, ja Kallelan Aarne riisui tappurapartansa.