Sodan jälkeen, 1.12.-17

 Sodan jälkeen. Isäni pääsi v.1943 keväällä rintama-ajoista kotirintaman ajoihin, hän toi sotasaaliinaan komeat hirvensarvet, kaksi hirvennahkaa, parikymmentä oravannahkaa ja tykinhylsyn, johon kaiverrettu piikillä vuosiluku 1942 Vuosiluvun alla, Hakaristi kuusenkerkät molemminpuolin, hakaristin alla 23. K.S. G. 5. (olisiko: Kenttä Sota sairaala? 5. sen alla: ”Kontupohja, (ja alla) Muisto Lyytille Itä-Karjalasta. Matti”. Vieressä seisoo pitkä tikari seisoen Hakaristin pällä ja Liljakuviot molemmin puolin, sen vieressä, isän sotaretki kaiverrettuna ylhäältä alkaen: Ilomantsi – Tolvajärvi – Tsalkki – Mundjärvi – Kontupohja. Tolvajärvellä saksalaisten vesistönylitys oli epäonnistunut, haavoittuneita oli tuotu suomalaiseenkin sairaalaan, shokissa ollut sotilas oli huutanut:―Stuuka, stuuka! Sotilaat olivat taistelun aikana toivoneet Stukapommittajien auttavan. Sairaalan edessä oli saksalainen moottoripyörälähetti ajanut nurin ja kuollut, lyhyt vuoristojääkärin mauserkivääri oli jäänyt tielle, sen oli isäni evakuoinut, täyttänyt piipun öljyllä, ja ruuvannut auki bussin sisustuslevyjä, ja sijoittanut kiväärin fyllien sekaan, ja sisustuslevyt takaisin paikoilleen. Kivääristä oli tullut monia vaatimuksia sen palauttamiseksi, se oli vain kadonnut kolarissa? Kaiverrus lienee tehty Kontupohjassa? isäni sotaretki on jatkunut Poventsan kautta Sungunniemelle Tuolla alueella pelloissa oli ollut mustia kiviä, paikalliset ihmiset olivat sanoneet niissä olevan kivihiiltä, naiset olivat karhinneet peltojaan risukarhilla, kuski oli ratsastanut hevosen selässä, komentaen:―Loshak joppojumai! Oli tullut väittelyä sodan kulusta, naiset oli todenneet:―Meidän miehet sanoi lähtiessään, me tulemme varmasti takaisin. Oli sentään joku nainen opettanut isälle venäjää:―Kakda vyi sudai private? Koska tulette luokseni? Äänisellä oli uisteltu, oli saatu lohikin ja kerran oli ruohikko laonnut laajalti, joku oli eppäillyt sen olleen Monnin joka saattaa kasvaa kymmenien kilojen painoiseksi? Sitten oli seurusteltu lottien kanssa, isäni näytti olevan ylpeä kun aiheesta näytelmän Ruskieneitsyt, tehnyt Jauhiainen? Oli laittanut Väisänen nimen yhdelle ”hamesankarille”.

Sungunniemeltä tuli sitten tuo siirto Kotirintaman ajoihin, isä oli kotimatkallaan käynyt tervehtimässä lankoaan Äänislinnassa Sotasairaalassa, jonka talousupseerina Antero Korhonen toimi, sota nosti myös lääk-kersantin upseeriksi. Antero oli hakenut sairaalan pirtua ja oli pidetty tanssit lottien kanssa. Konttori-lottana toiminut serkkuni Helvi Korhonen oli koputtanut huvihuoneen seinää kun meteli oli mennyt liian äänekkääksi! Isäni ylvästeli myöhemmin:―Monj eij'joo pitännä lähtötanssijaa Kuusisem Palatsissa! Rakennus on ollut Karjalan Korkeimman Neuvoston talo, Suomen armeija oli asentanut sinne sisävessat. Kotona hirvennahkat vietiin ilman lupaa parkittavaksi Vilhusen liikkeeseen, ratsian käytyä, nahkat takavarikoitiin valtiolle. Oravannahkat laitettiin kotiparkkiin ruisleipätaikinaan, niistä ei tullut mitään. Hirvensarvet viisipiikkiset lapasarvet oli irrotettu toisistaan, Matti isompana jaksoi kantaa molempia käsissään leikkien hirveä, minä olin vielä niin tuhonen, jaksoin kantaa vain yhtä sarvea kerrallaan. Vain tykinhylsylle löytyi käyttöä, me leikimme sotaa sen kanssa, täytimme hylsyn puun palikoilla ja heitimme lattialla Isä haki Citroen merkkisen kuorma-auton ajettavakseen, auto kuului R.P. firmalle, eli Rautatien Polttopuulle. R.P. Kirjaimet oli autonovessa. Koska bensiiniä ei ollut kuin kanisterissa käynnistykseen, autoon oli laitettu puukaasu laitteet, kopin takakulmalla lavan etupuolella oli pystyssä kopin korkeudelle yltävä pönttö, sen alaosassa oli ilmasäleikkö ja lähti putkia auton etuosaan, siellä olivat kaasunpuhdistaja josta putket jatkui kaasuttimeen. Auton lavalla oli paperisäkkejä täynnä pilkkeitä, joita pudotettiin ajoittain auton kopin kulmalla olevaan korkeaan pelti pönttöön, kun säiliön kansi avattiin, sieltä saattoi leimahtaa korkea liekki, setä Antti vinoili:―Aatonkuskin tuntoo siitä, että sil'lon palaneet silimänripset ja kulumakarvat! Kerran pilkkeinä oli erikokoisia lankarullia, niitä oli annettu sorvaamolta, luultavasti niissä oli pieniä vikoja, etteivät kelvanneet lankarullaksi? niitä jäi muutamia meille leikkeihin. .

Viikonloppuisin isä kävi kotona, Pääsiäispyhinä hanellä oli mukanaan ”vänkäriksi” kutsuttu nuorimies, Severi Tikkunen nimeltään, lienee ollut vielä liiannuori rintamalle? Aikansa kuluksi Severi leikki kanssani, ja aloin jo tykätä hänestä? Myös serkkuni Paavo oli vänkärinä, mutta hänen terveytensä oli liianheikko, keuhkot rahisivat aina hänen hengittäessään, tuo hengitysvaiva oli ollut hänellä jo vauvana. Kerran pimeänä talvi aamuna minulla oli aikainen herätys? Kävelimme äidin kanssa rinteen alle, tienhaaraan, siellä paloi peltilevyllä hiillos autonmoottorin alla, Olga-täti seisoi pullo kädessään avatun konepellin luona, isä käski:―Anna ryyppy! Olka kaatoi pullosta moottoriin, isä veivasi vähän aikaa, moottori ei käynnistynyt. Muistaen isäni tavat, hän varmaan ”kehui äitiäni, lapsen tuomisesta paleltumaan pakkaseen?” Isäni komea mies, jolla oli meribiisamihattu, nahkainen pusero ja ratsupaikat diagonaali housuissaan Muutaman epäonnistumisen jälkeen, moottori pärähti viimein käyntiin, hiilipannu kumoon hankeen ja isä peruutti auton maantielle, minä ja äiti menimme koppiin, Olka nousi lavalle istumaan. Heinäahon ohitettuamme rinteessa, Olka alkoi takoa auton kattoon, isä pysäytti, Olkaa palelti lavalla, myös hän tuli koppiin, kun saavuimme Hiekkalan tiehaaraan, minä ja äiti astuimme alas tielle. Isällä oli kiire Iisalmeen, ei ehtinyt heittää meitä parin kilometrin päähän kirkolle, hän kääntyi kaupungin suuntaan, punainen merkkivalo kiilui vähän aikaa autontakana, me lähdimme kävelemään kirkonkylälle päin. Tienhaarassa asui Antti Karhunen, mäenpäällä oli Kukkuran talo, kauempana Heselä, josta näkyi erikoinen mylly, siinä oli ympyrässä paljon siipiä, itse mylly oli ristikoista koottu torni, vasemmalle puoletlle jäi Valkosen mökki ja Uudispihan talo, siinä asui Kalle Karhunen, sitten kirkollepäin oikealla oli Koististen Post'talo ja pian oltiin Romeikonmäen päällä ja tie kaartui vasemmalle alas ja vielä puolikilometriä niin oikealle vietti suorana ”Kemppaisen katu”, sen vasenpuoli oli jo kirkonkylää oikealla oli Pajuharjun peltoja, oja oli tien poikki, sen takana vasemalla alkoi Liisa Väisäsen omistama tontti ja rakennukset. Äitini lienee lähtenyt ”tuulettumaan”, jatkuva alistettuna miniänä oleminen oli varmasti tukahduttavaa? Isällä oli mukanaan kivääri autonkopissa, ehkä se oli sallittua sota-ajan vuoksi se oli kannakkeilla takalasin yläpuolella, jos hän näki kanalinnun teeren ta metson tiellä hän ampui sen, muistan hänen tuoneen lintuja kotiinkin, luultavasti hän antoi lintuja kortteerinsa emännälle myös. Antti oli vähän aikaa apulaisena, silloin oli viety punatautiin kuolleita lehmiä Sukevan vankilaan, Antti oli erehtytynyt antamaan tupakkaa konnalle, vartija oli karjunut Antille:―Vangeille ei saa antaa mitään! Antti ei viihtynyt apulaisena. Olgaa isä kehui, hyväksi apulaiseksi mutta hänen korvansa tulehtuivat ja hän jäi pois ja meni piiaksi Savonjärven Jussilaan. Talon tytär Salme oli rakastunut Meijerin auton apulaiseen Puumalaiseen, jolla oli ajan tyylin mukaiset ”ratsupaikat” diagonaali housuissaan.

Köyhästä tyttärensä kosiskelijasta, Puumalaisesta ei isäntäväki tykänneet. Myös Jussilan lehmiä alkoi kuolla punatautiin, isäntä Juhani oli ärjynyt vihoissaan:―Ee haettoes vaekka kuolis kokokarja, kuv' vua se paekkahoosu hävijäs kartanolta! Ei hävinnyt, koska luonto oli tehnyt tehtävänsä, oli kiireesti mentävä kihloihin ja avioon, lapsi sai isänsa sukunimen Puumalainen, ylpeällä Juhani isännällä oli taas äitinsä sukunimi. Myös Olka-tätini oli myös kärynnyt siveettömästä käytöksestä, emäntä oli käynyt yöaikaan tarkastamassa aittaa ja sieltä oli ollut mies naapurista:―Että on vielä Taavettikii yöjalassa? Emäntä oli paheksunut, Takkomäen Taavetti Haataisella lienee ollut tuo 50-villitys ja oli ottanut loppukirin, avio aikein? Antero Korhonen lienee ollut lomalla? Isäni myös oli kotona, joten oli lauantai, kesäiseen aamuun heräsin keskelle mekastusta, Vappu tamman maha oli puhjennut, ja suoli roikkui puolimetriä ulkona, ja ehkä Antero lääkintä upseerina päätteli, ettei tunteja roikkunutta ja likaantunutta suolta kannata edes yrittää laittattaa takaisin vatsaonteloon? Mentiin Matin kanssa katsomaan lähempää, suoli roikkui sivulla, ja varsa Pokero oli Vapun vierellä, pian talutettiin Sonnilan Huima tamma paikalle ja narrattiin Pokero seuraamaan Huimaa, meidät käskettiin tietysti pois, näin kun Pokero meni Huiman jäljessä kotimme ohitse Sonnilan pihaa kohti. Katsoimme tuvan päätyikkunasta Kahaveräjän takana olevalle aholle, Vappu seisoi siellä, näkyi savun tuprahdus, ja Vappu lysähti maahan, Antero oli ampunut tamman kiväärillä, hevonen nyljettiin, ja sen lihat myytiin Huplaharjun kettutarhalle, tuolloin tuo tarha näkyi meille kaukaa Nerkoon kylältä, valtatien varresta!. Pokero oli seuraavan kesän varsalaitumella Honkaniemen Salonsaaressa, ilmeisesti talon varsojen seurana, nyt tuon saaren halki kulkee valtatie 5. Pokero oli juuttunut kerran järvenrantaan jaloistaan ja saanut kauhun rantoja kohtaan, vaikka se joi vettä kovalla maalla seisten vesihaudassa, janon loputtua Pokero hyppäsi aina rannasta pois! Kuohitsija kulki aikanaan ja pihamaalla Pokero kaadettiin maahan, ja kuohitsija teki oriista ruunan, katsoin akkunasta touhua, lopuksi pokero hypähti seisomaan. Isä osti meille myös tammavarsan Liisun, muistaakseni Savonjärven rannalta Honkamäestä Kalle Martkaiselta, sitten toisenkin Humu nimisen varsan Timpurilta. Antti naulasi jostain syystä pienen kahan kylätien viereen, se oli ensimmäinen piikkilangasta meillä tehty aita, lienee ollut kiire tehdä se, koska oli naulattu eläviin puihin osittain, olisiko Pokero nuorena oriina ollut aitumus, korkea se aita oli ainakin pikkupojasta?

. Myös Meidän lehmässä epäiltiin punatautia, Antti lähti hakemaan lääkettä Kiikkumäen Kalle Partaselta, jonka tiedettiin osaavan tehdä lääkettä siihen tautiin, mukana täytyi olla viinapullo tinktuuraan. Kiikkumäki lienee Ollikkalan korkein paikka 240 metriä merenpinnasta, siellä oli toinen paikkakunnan Kolmiomittaustorni Kuultuaan Antin asian Kalle oli kysynyt:―Kuuluko lehmän syvämmenlyönti navetan seenän ulukopuolelle? Jos kuulu, sillo ee ennee mitkää ropit tehhoo! Antti oli vastannut; ―Ettee ite aenakaa kuullu semmosta! Kalle oli käynyt ulkona, tullessaan tuonut kouransa sisässä jotain? antanut ne akalleen ja käskenyt keittämään. Keitoksen aikana Kalle oli tarjonnut viinaa Antille putelista:―Tästä suahaa ryypätä aenakii puolet, loput riittää vielä hyvästi lehmä lääkkeesee! Siinä keitoksen valmistumista odottaissa Kallen oli kertonut: ”Meeltä kuolj yhtävaelle kaekki lehmät, tiesin vanahan poppamiehen, laetonj evästä reppuu ja kävelin apuva hakemaan (Karhumäen Matin?) sen poppamiehen luokse. Se sano, kun oot jo lehmiäsj menettännä ja oot nii kaakoo kotosin, nii minä neuvon sinulle sen liäkkee tekemise.” Keitos oli vihdoin valmis, Kalle kaatoi troppiaan vajaaseen viinapulloon, tarjoten ryyppyä :―Uskallatko maestoo? Minnoon joskus ottanna sitä kuumeessa ollessanj!. Meidän lehmämme parani ehkä sillä Kalle Partasen liäkkeellä? Mattilassa kävi huonompi tuuri, Eetu Valta ja hänen vaimonsa Eila ostivat Mattilan sodan jälkeen, Eetu oli jo tehdastyöläisenä Juankosken Paperitehtaassa, mutta avioiduttuaan alkoi maatalouspuuhat, Mattilan omistus lienee tullut halvalla? Sillä talon kauppaan kuului neiti Karoliina Viinikan syytinki eliniäksi. Mattilan lehmä oli punataudissa, Eila meni hakemaan lääkettä Kiikkumäen Kallelta, tieto tuli meillekin jostain kautta. Menimme katsomaan, lehmä roikkui jo hirsiseinää vasten laitetussa orressa, Taavetti Laakkonen ja hänen lankonsa Eino Soikkeli nylkivät ruhoa, Einon puhe kuulosti erikoiselta, koska hän oli Viipurilaisia evakkoja, ja solkkasi viipurin murretta solkenaan, Soikkelin perhe asui nyt Kouvolassa, hän oli ammatti teurastaja, sen näki hänen otteistaan, padanhihat kyynärpäihin käärittynä hän touhusi puukkoineen nopeasti teuraan kimpussa, etujalkojen jänteet poikki, taivutus kyynärkoukulla, puukolla vetäisy ja etujalka oli irti, ammattimiehen ottein, Taavetti lienee ollut vain tiellä? Eila saapui kotiinsa kun teurastus oli jo lopuillaan, kertoen:―Kun Partasen Kalle kuul' että syömmenlyönti jo kuuluu ulos asti! nii kyllä se oj'jo kuollu ennenku ehit kojt'tiis takasi?

 Olin Juakon Matin kanssa Myllypurolla, sieltä kuulunut sahauksen ääni lienee lienee houkutellut meidät paikalle, Sahanlaitteet oli asennettu maantien ja mökin väliin, moottoria hoiti nuorukainen Arvo Kesti, häneltä sirkkelisaha oli katkaissut sormia, hänen isänsä Arttu lienee hoitanut itse sahauksen? Minä ja Matti pyörimme ympärillä katsellen touhua, moottori toimi puukaasulla, mökin oven edessä Juhannes Tissari polvillaan ollen halkoi kirveellä pilkkeitä pienemmiksi lyhdynvalossa, paljainkäsin. Luultavasti tiesimme hänen sairastavan keuhkotautia ja pysyimme kaukana hänestä. Lunta oli jonkinverran, nuoskaista;―Haluaako poejat lumipesun? kysyi Arvo äkkiä, ja kaappasi Matin kiinni ja hieroi hänen kasvojaan lumella, pysyimme lähellä edelleen ja Arvo pesi myös minun naamani, lumipesun aikana oli vaikea hengittää! Juhannes Tissarin kuoltua, hänen sodanaikainen komppanianpäällikönsä konstaapeli Ville Turunen esitti Tissarin perheelle ”Armeijan hautajaisia stm Johannes Tissarille” Ilmeisesti sairaus oli alkanut jo miehen palveluksessa ollessa? Eino Tissari ilmeisesti vastasi niin loukkaavasti konstaapeli Turuselle, että tämä loukkantui syvästi? Isä toi meille kaksi kania, Jusiksi nimetty oli minun Lassi veljeni Matin, isä rakensi niille pienen laatikon laudoista, ja vähän kalvanoitua verkkoa yhdelle sivulle, sitten vielä kotelomaiset pienet pesät jossa ne saivat olla piilossa, ne tehtiin ukin tekemistä piimäleileistä! Isä ei arvostanut isänsä laudoista nikkaroimia ovaalin muotoisia, punaisia leilejä vaan suurenti korkin aukkoa kanin mentäviksi. Kaneista Jussi alkoi pulskistua, Lassi pysyi laihana, isäni epäili Lassin salvaneen Jussin? Jäniskoiraat yrittävät tehdä niin. Lassi pääsi karkuun Matin suruksi, sitten muutaman päivän kuluttua naapurin Jaakko kertoi nähneensä kanin Ukonalangossa, polulla jota hän kulki Haataiselle postilla käydessään. Pellonpientarolla jossa kasvoi vain matalaa jäkkiä ja muutama päivänkakkara sekä Mariankämmekkä näkyi isoja reikiä maassa, Matti ja Olka-täti saivat Lassin kiinni. Kaiveltiin sitä Lassin tekemää reikää, sitä jatkui kymmenen metriä, liekö edes viitsitty kaivaa perille? Sitten isä toi kaneja lisää, ja ne alkoivat saada pentuja, pian niitä oli toistakymmentä, isän ehdotuksesta tapettiin yksi, Matti nylki sen jäniksen nylkemisesta saadun opin mukaisesti. Maisteltiin sitten kanipaistia, lienee ollut ennakkoluulot esteenä, ettei siitä tullut kovin suosittua? Pidettiinhän jäniskeittoa meillä herkkuna, syötiin myös oravia, joissa on voimakas ”metällisen maku”. Sitten kaniineihin iski Rutto, ne kuolivat nopeasti, vain yhden äiti sai pidettyä hengissä, antamalla sille teelusikalla maitoa? Henkiin jäänyt kani lienee ollut kantava, sillä pian meillä oli taan kaneja tarpeeksi, minäkin nyljin niitä, laitoi reen sepipajuun kanin riippumaan ja nyljin tuppeen, karvapuoli jäi sisään, sitten nahka pingotettiin haarakepillä. Joten siitä olisi saattanut valmistaa turkistuotteita. Novalan pirtin pöydän jalkoihin oli laitettu jäniksen tai kaninnahkat, esteeksi russakoiden kiipeämiselle pöydälle, mutta russakat saattoi ylittää nuo esteet kiipeämällä laipioon ja lentämällä sieltä alas. Elintarvikepulan vuoksi lienee kevätsoitimelta metsästys lienee ollut sallittua? Setä ja isäni ampuivat yhtenä kevätyönä 14 teertä ja kaksi meht'kanaa soitimeltä. Olka-tätini ja veljeni Matti lokkasivat lintuja saunassa, meni mukaan mutta näpeissäni ei ollut vielä voimaa kiskoa kaikkia sulkia irti, ainakaan päästä ja siipispankoista ja luovuin suosiolla toimesta. Pyhänä lähdettiin mummolaan, isä roikotti paria teertä kädessään tuliaiseksi, isän ja enojen puhe kääntyi yleensä sotaan Vilho on ollut ainakin Talvisodassa ja Hannes molemmissa, rintamajoukoissa, Kalle eno lienee ollut lentokentällä toimessa?

 Lemetin Motin taisteluissa isäni kertoi ampuneensa haavoittuneen, mikä aiheutti kiihtymystä ainakin Kalle-enossa ja vastalauseita, jotka isäni kuittasi sanomalla; Kun se ite pyys! En ymmärtänyt asian laajuutta, kuin vasta vuosia myöhemmin, asia lienee vaivannut myös isääni, ja puhuminen siitä saattoi osaltaan lievittää syyllisyydentunnetta. Eräs vanki oli paljastanut piilotetut tykinlukot, kapt. Kauppinen oli kehoittanut Tätä vankia on kohdeltava hyvin! Panssarintorjunta ryhmän teltassa oli päiviä ollut myös ”vanki Ville”, jolta oli kyselty;―Ammutteko vangin? Ville;―Se riippuu vangitsijasta! Vanki Villen vastaus kuvaa hyvin Antti Tuurin Rukajärven Tiellä tapahtunutta;―Kanssamme nuotiolla vietti yönsä myös venäläinen sotavanki, aamulla nuotiolle saapui alkikersantti ja ampui vangin! Eniten minua järkytti asiassa SE, miten vähän tapaus minuun vaikutti! Ahlströmin Savotta vuonna 1947. Koska meillä oli tuolloin kaksi hevosta musta ruuna Pokero, Vapun varsa ja pienikokoinen punarautias tamma Liisu, tallissa oli vielä tyhja pilttuu, ja kysyjätä oli hevosen ja kuskin majoitukseen, niinpä meille majoittui Eino Virkkunen, hän asui Savonnevalla, oli kuuluisa savottalainen ja kommunisti, kuten myös veljensä Heikki. Meiltä oli kaksi hevosta savotassa, Liisu tamma oli kantavana ja se murtiutti savottatielle, Perälän Heikki kertoi minulle koulussa siitä kuinka säälimättömästi isäni oli hevostaan rääkännyt. Savotta ”roilotti” kevääseen saakka, ja Kallelan laani täyttyi ääriään myöten, ilmeisesti sitä myös laajennettiin? Risukylällä sattui pahoinpitely, jonka seurauksena Joonas Katainen oli tuonut laaniin Eetu Hynysen, kirveenhaava rinnassaan, Anna Riitta Haatainen oli tuonut akkuna verhoja siteeksi, mutta paikalle joutunut Eino Virkkunen ent. lääkintä stm. Oli estänyt Eetu oli puristanut itse vaatteillaan haavan hyvin, Eetu toipui haavastaan. Juovuksissa ollut Eetu oli haastanut riitaa Tissarin pihassa ja noussut liiterin kattoa tekevien luokse, lyöden Tapio Tissaria poskelle, Tapion setä Väinö Tissari oli lyönyt kirveellä rintaan ja Eetu oli pudonnut katolta maahan, ja lähtenyt kävelemään maantielle päin. Väinö Tissari oli hintelä olemukseltaan, Eetu taas oli väkivahva ja esitteli voimiaan, nostelemalla kiviä laanissa. Veljeni Kalle oli tuolloin parivuotias ja ja oli kovassa kuumeess, saaden koristuksia (nesteen puutteesta? Äitini totesi myöhemmin) Eino Virkkunen toi Armeijan lääkettä Luminaalia, ja käski antamaan vain puoli tablettia, jos kuume nousee.