Tuohityöt. 5.12.-17

Elämäni puu!

Tykkylunta talvisessa metsässä.

Ainoa tuohityö kodissani oli Jauhokopsa pituutta 30 sm, leveyttä 25 sm ja korkeutta noin 30 sm, päissä kuusenoksasta taivutetut rivat, jotka oli kiinnitettu rautalangalla, oli ”Ukki Puavon tekemä”. Äitini kertoi ”Nova Ukin tehneen pieniä virsuja hänen lapsena ollessaan”.

Onkireissulla Humalalammelle meitä oli iso seurue. Veekarin pojat Ahti ja Tapio Kesti, Aarne ja Martti Haataisia, Matti veljeni ja minä. Käveltiin maantietä Ale Kanulaisen pihaan, siitä kinttupolkua kilometri Humalamäen sivua lammelle. Vain Ahdlla oli pieni kalakontti, tuohet päältä valkeaksi maalattu, kateellinen mielenlaatuni iski tuohon kapistukseen, ”Sellainen on minunkin saatava!”

Tätini Elma näperteli pieniä koristevirsuja ja ruusukkeita, minulla oli linkkari taskussa noin 7:n vuotiaasta, nirhasin kerran linkkarin avulla tuohisärmiä jonkinverran ja aloin tehdä kalakonttia, siitä alkoi tulla vasu, ei löytynyt kotoa apua, isäni muisti Suurellasuolla asuneen Janne Räsäsen olleen taitava ”käyrien puukontuppien tekijä, jossa tupen loppu meni aivan ohkaiseksi naruksi.” Innostus lopahti ja tuohet jouti sytyiksi hellaan. Lammakkeen (Jurkkolan) niityllä taas nirhasin pitkän tuohisärmän ja tein siitä Tuohitorven, aikani opeteltuani opin trumpetinsoittajan tekniikan, ja töräyttelin kumeita möräyksiä, myös kotikylällä ja menin esittelemään tätini pihaan, ovesta syöksyi Mari Pihakumpu: ”Sinäkö se olittii? Luultiin että sonni on jostae karannu!” Satuin töräyttelemään metsuri Väinö Heikkisen kuullen (kuuro), Hän kysäisi: ”Mitenkä sinä otit puusta tuon tueh'suikaleen?” Ilmoitin, että linkkuveitsen avulla, Väinö alkoi opastaa: ”Kev'väällä ee tarvii puukkoo, tueh' lähtöö naahana vetämällä, kuv'vua alun tekköö puukon kanssa”

Kerroin isälleni Väinön ohjeesta:”Hemmo-Ukki olj tueh'katto urakoehtija, se irrotti tuohia niihi rovellaa ollessa, niin korkeelta ku yletti, tueh' irtoo iha romahtamalla ku vähä avittaa, Hemmon urakoenti loppu, kun isännät ee ennee antaneet kerätä maeltaa koevuista tuohia”.

Muistin Väinön ohjeen seuraava keväänä ja menin kotini kaskiahoille, tuohi nauha irtosi tosiaan ”vetämällä sopivassa kulmassa”, koivun kiertäminen aiheutti huimauskohtauksen, kun vielä oli katsottava ylöspäin, miten tuohi repeää, joissain kohdissa linkkarilla oli avitettava. Pian oli 25-30 metrisiä suikaleita käärittävä sommeloille. Jälkeä eivät faneerimiehet ilolla katsele, koivunkaarna kehittää uuden tuohen, mutta puu ei kelpaa vaneeriksi.

Sitten vaan kalakontin tekoon, tuohinauhat sopivanpitkiksi ja silmävaraisesti leveys, sitten kutomaan, pohjakudos ja miten eteenpäin? Vasua alkoi tulla, pyykkipojat piti kudosta kasassa, tuohinauhat alkaa kiertyä rullalle, isästä ei ollut apuun, eikä äidistä. Satuin nostamaan kudoslevyä nurkista, ”heureka”, vinokudos oli siinä, aloin tohestaa innokkaasti nurkkia, onnistui! Olin huolimaton se kostautui, päätin tehdä ”veskan” äidille, yläreunan jätin pykälille reuna ei mennyt tasaiseksi, yhteen kohtaan tuli korkeampi pykälä. Maitoja kuskannut (Pitkä) Lassi Ruotsalainen, pistäytyi paluumatkallaan meillä ja ”töppäyksen kanssa” opasti: ”Puavo, oot'tehny tiällä pohjanurkassa virhee, se on kostaatunu tiällä ylläällä”(Lauri poltti piippua, ja töpeksi sarjana. Ukkolan Akun vitsi: ”tehhä töppäyksen kanssa!”) Äitini ylpeili veskallaan, kauppa reissuillaan, minä kärsin vieläkin nähdessäni tekeleen. Kalakontin teko olikin sitten jo lastenleikkiä, luulin, kunnes tuli kielen lopetus, rototyyppi lienee vieläkin Väisälän navetan vintillä? Miksi käännös ei kontinkielessä onnistunut, sen ratkaisin päättelemällä ”töppäyksen kanssa”, oli kuljetettava ylimääräistä särmää kielenreunassa, se toimi siteenä kun käännös tapahtui, Väinö Heikkinen tiesi senkin! Sanoi: Siinä lopetuksessa on oltava yljmiäränen särmä mukana!” Myönsin, ja huomasin kokemuksesta! Virsuja tein muutamia, Löttöjä isäni kertoi Ukki-Hemmon käyttäneen kaskeamisessa: Se poloki palavia risuja tiukempaa, kun sen lötöt olj' tulessa, se juoks' kastelemmaa ne vesj'kapassa, jota myö Antin kanssa raahattiin kaskella!”.Viimeisen kalakontin tein tilauksesta Aatu sedälleni, hänellä oli mielessään perfomanssi:”Kum'minä lähen ruokatunnille minä otan tämän kontin ja levittelen ev'väät toesten katellessa ihmeessää!”(Aatu oli silloin TVH:n tiehöylän kuskina) Osulan myyjä-tyttö oli ihastunut äitini rujoon veskaan, tilasi samanlaisen, puodissa myyjänä ollut Kalle-eno lienee kavaltanut henkilöllisyyteni? Tytön kauniit silmät sai minut suostumaan, valmistin veskan ”viimmetten päälle”, ja tuohiin oli muodostunut luonnostaan kaunis punertava väri, kielsin, ostajaa maalaamasta tai lakkaamasta veskaa, Hän lupasi, ja maksoi 20mk. Nyt, 50 v. Jälkeenpäin harmittaa, mikä mesta jäi käyttämättä?Olisinhan voinut esittää,”lisä toimitusta”, Tuohinen sormus, tai virsut?

Naapurin mies Kalevi Ollikainen pyysi virsuja ja puukontupen, puukontuppea en tehnyt vain ”Liippatupen”, Kalevi uhkasi mennä Lampiinsalmen lavalle, noilla varusteilla, minä pysyin poissa. Kalevi oli saanut tansseissa odottamaansa huomiota, poliisit oli varustuksen nähtyään, huomauttaneet: ”Puukkoa ei saa olla yleisellä paikalla”, Kalevi oli näyttänyt puutapin, poliisit olivat hyväksyneet nauraen Kalevin esityksen.
Kaivaessani ojia Yrjö Mykkäselle Ollikkala Iivolanniemi N:9. Näin tuvan seinällä Tuohityön! Se oli neliönmuotoinen metri kertaa metri, siitä syntyi idea tehdä samanlainen, mutta kuvion kanssa. Saatuani käyttööni verosihteeri Veikko Korhosen tuohisommelot, työ kävi nopeasti, olinhan pohtinut asiaa 25 vuotta, En ole työhöni tyytyväinen.

Suomen Turkuun siirryttyäni, kadulla maleksiessa, huomasin näyteikkunassa sievät virsut, malli oli luxusta Kiukonmäkeläiseen malliin verraten, virsun ”kaato:ssa” oli ylimääräinen särmä, joka sai virsuun hienostuneen sävyn! Taisin leikata paperista suikaleet, ja huomasin noinkin kudotun onnistuvan? Kesälomalla tein niitä tuohesta, Turun Linnan Kansantieteellisellä Osastolla riippui seinällä Lötöt, esitteellä:Lapin? kunnasta (TL) suosta löytyneiden jäännösten mukaan valmistetut jalkineet, joita on käytetty kaskenpoltossa! Koetin painaa mieleeni Lötön rakennetta, ja aloin valmistaa niitä, ”nehän ovat niin nopesti tehtävissä” naapurin Taavetin eräs slougan kuului: ”Tulj' löttö-tuohee lähtö”, eli kiire lähtö!

Minä olisin joutunut pakenemaan avojaloin, niin hitaasti työni eteni, kävin uudestaan Linnassa, vain Löttöjä silmin valokuvaamassa, muistan kuulleeni valvojien tirskuntaa 'Lienee jotain tärkeääkin katsottavaa?' Tärkeää minulle, sain sillä käynnillä oppia sen verran että lötöt valmistui. Löttö tehdään kolmesta särmästä, kaksi lyhempää ovat ”pohjallisia”, pitimmällä kudotaan varpaille ja päkiälle kärki, sitten alkaa ”varren teko”, jätetään vaaksan mittainen lenkki pujotetaan pitkää särmää ”pohjan” lävitse kutoen, lenkki aina pohjan toisellekin puolelle, kantapään jälkeen, jalka löttöön ja vitsaksella lenkeistä lävitse, nilkan ympäri sitoen

Sain merestä syksyllä 2000? pari 3 kg haukea, menetin, 2 viehettä, avovesi lainehti 50 merin päässä, laitoin hauet kuivumaan, sain kaksi kapakalaa, oli taas seuraavana syksynä tavanomaiset Keskiaikaiset Markkinat, menin ”vain katselemaan”,

Löttöset jalassa, tuohilippis päässä, SA:n vaalea ”peltipaita” yllä, helma vyön päällä, ja kantaen olalla kapakalojani,(oma luomukseni Savolaisesta markkina miehestä) Ulkomaalaisen näköinen mies kuvasi minua, ja kohdattuani Valmetin tj.”Vilipin” (Frilander), Hän nauroi ääneen olemukselleni, Frilander ilmoitti ensi esittelyssään,'liikanimen johtuvan hänen kierosta persoonastaan'. Esitin vaihtokauppaa, kuten Savolaisen kuului toimia Keskiaikaan, vain yksi korunmyyjä, kiinnostui: ”Saanko tutkia niitä”, kävi nuuhkimassa jailmoitti:”Ei ne haise!”. Ei haisseet, unohtui kuitenkin pariksi kuukaudeksi, ja kun ajattelin tehdä Lipeäkalaa, mustat ötökät oli syöneet niistä lihan./Puakki

        

.