Ikitie
Turun
Sanomien sivulla mainostettiin Elokuvaa Ikitie 15.9.2017.
Käsikirjoitus
on Antti Tuurin, ”ohjaaja AJ Annila on saanut luvan aikuistua
vaikuttavimpiin kuuluvan romaanin parissa. Ikitie on synkin
kuviteltavissa oleva sosialistisen paratiisin eli stalinistisen
HELVETIN kuvaus.
Ja
tarina on tosi.” (Eppäelen, että A. Tuuri on kopioinut Uljas
Wikströmin elämäkertaa?)
Elokuva
näyttää kertovan ajasta jolloin Jääkärien halitsemasta Suomesta
pakeni työväestöä Neuvostoliittoon? Myös laman kourissa
työttömiksi jääneet amerikan suomalaiset siirtyivät rakentamaan
Uutta kansantaloutta.
Filmissä
'Jussi Ketola (Tommi Korpela) on niitä Amerikassa olleitta, joutuu
suomessa Lapuanliikkeen vainoamaksi, ja muiluttamaksi, mutta rajalla
hänet aiotaan ampua, Jussi pääsee pakoon ja rajan ylitse'.
(Tosiaioita:
Suomesta viisi järjestöä vakoili Neuvosto-Karjalassa, kun yksi
joutui kiinni ”mukiloitu pakolainen” herätti heti epäilyksiä!)
Turusta
kotoisin ollut Uljas Wikström toimi kaksoisagenttina Pietarissa,
sitten Hän paljastui, Uljas sai uuden identiteetin, hänestä tuli
Ivan Petrov, ja
hän
(onnekseen) siirtyi toimeen Baikalin takaisille alueille rajavartiostoon)
”JO
NYT uskaltaa ounastella, että IKITIE
on paljon kipeämpi Suomi 100-elokuva kuin tuleva Tuntematon sotilas.
Se on raa'an totuudemukainen kuvaus järjestelmästä, joka ei
kunnioita ihmisyyttä vaan tahtoo määritellä ihmisen uusiksi
henkisen ja ideologisen robotisaation sekä täydellisen valvonnan
rattaissa”./Kari Salminen
Pari
viikkoa sitten Arto Nybergin ohjelmassa Rosa Liksom, kertoi:
'Puna-armeija pelasti suomalaiset joutumasta Saksalaisten
likvitoimiksi, sillä suomalaiset oli luokiteltu ali-ihmisiksi,
toisin kuin Norjalaiset ja Ruotsalaiset joita pidettiin ”arjalaisina”
(”Mannerheim, se väsähtänyt germaani”/Hitler)
Itse
oletan suomalaisten kohtalona olisi ollut siirto Äänisjärven
taakse, ruotsinkieliset (ja nimiset) olisi jääneet paikalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti