Heinäntekoa Humalapuronniityllä

 

 

Heinäntekoa, Kuvassa Antti niittää Humalapuron niityllä ja minä säikyttelen haukia puron rannalla, tein sedälle tuon ikävystyneen lapsen kysymyksen.”Mittee minä tekisin? Antti ties':”Kuleksi purorantoja, niät miten haavet pakenoo, että vettee jiäp' porreet!” Kuleksin puror'reunoja, ja se ol'lii mukavoo, haakia mänj pakkoo vähäv'väliä, pienet jätti pienev'viiru, isommat mänj että ruohon korret lakos kahtapuolta. Siinä tietysti tallaatu purov'vars, Antti ee siitä välittännä, kuv'vua minä pysyinj niin kaakana, etten ollu viitakkee tiellä.

Antti on tässä niittännä halaksulaestit ees'takasi, ja niittää nyt kolomatta

Antti olj nii vaaleeverinen, että sen tääty pittee kesällä aena paetoo piällää, sen nahka palo jos olj paejata, tae paejankaalus liia aak',nii sillon palo rinta,

kasvot ja käen selekämykset kesti aaringon paestee. Kuva on tehty isomman lavon eestä, niity piäässä näkkyy pien lato, seel' tarkotettu suoturpeille, ku ee ennee nostettu turpeeta, suatettii laettoo heeniä siihennii jos kaekki ee sopinu issoo lattoo. Kaakana mäenpiällä näkkyy kotj', ja siitä oekeelle Sonnila, täti Elman talo.

Kerran, purov'vartta kuluki poekia, Hynyse Antero ja Kallela Aarne, Antero eelimäesenä, se hoksas siinä Isonlaan kohalla haaven puron keskellä, Antero hoki: ”Olokee liikkumata, ite se ehti purov'varresta mustuneen hakoriu'un ja sito siihe hirttolangan, hirtti haaven purosta, irrotti kalan, työnsi sen taskuunsa irrotti vielä hirttolangan ja jätti haon purroon, poejat jatkovat matkoosa, minä ”katteellinen kalamies” olin varma, kala olis' kuulunu meelle, ku puro olj meejä rajana.

Antti lopetti ruppeeman jäläkee niittämise, ja lähettii kotj'tii, piästtii nui satametriä kotj'polokuva ku Meht'kana hyppäsj' iha'eestä! Ja riäkäs ja tetaroe ku vaevane, pikkusia palleroeta valu mättää sivua alas nii sulosia, että!

Antti karjasj' Emä ov'vaevane, ota se kiinni! Minussa heräsj' metästäjä, olinha sitä jo kolomannessa polovessa, pinkasin Meht'kana jäläkee ja olin iha suaha sen kiinni ku se pelemahti lentoo ja lens' viismetriä ja uuvestaa alako vettee siipijjää sammalikossa, sitä peliä mäntii pitkin suota.

Sittä kuulu Antih'huuto: ”Tule jo poekkee! Olin jo meleko kaakana, tulin noppeesti takasi, aenakkii suan niitä sulosia pikku palleroeta? Linnu poekasia ee näkyny mättäällä, eekä lähellä? Anttikii ihmettel' minun kanssa:”Minnekkähä ne oekee hävis? Mutta lähetää kotjtii. Lähettii, vaekka harmitti, kotona kerronj äetille:”Mite vähällä olin suaha linnun kiinni!. Antti istui pöydän ääressä ja kuului kertovan:”Jottae siin'nolj tehtävä, Puavo pistelj suota pitki, kintut viärinä!” Velj' Matti kahto minua halaveksii ku lasta, käv' mielessä, pelaskoha setä kieroo peliä sem'meht'kana emon kanssa, mutta eehä mies eppäele kaverij'jaa!